Koordinaattorin tehtävään palaava Terhi Virtanen ja kehittämispäällikkö Vesa-Pekka Tervo esittelivät muutama vuosi sitten pelastustoimeen käyttöön otettavaa omavalvontamallia.
Pelastustoimen omavalvontaa hoidetaan hyvinkin eritahtisesti eri hyvinvointialueilla. Aluehallintovirastot valvoivat viime vuonna ensimmäistä kertaa hyvinvointialueiden pelastustoimen omavalvontaa. Valvonta koski vuotta 2023, jolloin hyvinvointialueet aloittivat toimintansa ja pelastustoimen järjestämislaissa säädettiin tehtäväksi varmistaa omavalvonnalla pelastustoimen tehtävien ja palveluiden lainmukainen hoitaminen. Hyvinvointialueilla toimivien pelastuslaitosten pitää lain mukaan laatia omavalvontaohjelma järjestämisvastuulleen kuuluvista tehtävistä ja palveluista.
Selvityksen yksi keskeisistä havainnoista osoitti, että pelastustoimen omavalvontaohjelma on useissa hyvinvointialueissa sisällytetty osaksi hyvinvointialueen yleistä omavalvontaohjelmaa, mutta raportointi on puutteellista. Vuotta 2023 koskevaa omavalvonnan julkista raportointia ei ole saatavilla monilla alueilla, ja vaikka raporttien julkaisu on suunniteltu tapahtuvaksi kolmen tai neljän kuukauden välein verkkosivuilla, tämä toteutuu vain harvoin. Lisäksi alueilla on eroja siinä, mistä raportteja voi löytää. Lain edellyttämää julkisuutta ei siten saavuteta, ja tiedon luokittelun eriarvoisuus eri alueilla vaikeuttaa raportointia.
Uuden oppimista
Pelastustoimen kehittämispäällikkö Vesa-Pekka Tervo Hyvil Oy:stä pitää palvelujen laadun omavalvontaa välttämättömänä ja lainsäädäntöönkin liittyvästä julkisuusperiaatteesta pitää huolehtia, jotta asiakas on tietoinen palvelujen laadusta.
”Siksi on perusteltua vaatia läpinäkyvyyttä”.
Hyvinvointialueiden alkuvaiheessa kuljetaan vielä eritahtisesti. Osalla on jo vakioidut laatujärjestelmät ja palvelut on jo auditoitukin.
”Lain muutoksen yhteydessä pelastuslaitosten henkilöstöä on koulutettu ja silläkin tavalla uutta asiaa on opittu ottamaan haltuun. Tässä on myös uuden oppimista, koska omavalvonnalla on pelastustoimessa tarkoitettu tyystin eri asiaa, joka liittyi palotarkastustoimintaan.”
Tervo sanoo, että omavalvonta on pelastustoimessa kuitenkin tunnistettu ja tunnustettu asia, jossa roolin ja menettelyn ymmärtäminen on keskeistä.
Hänen mielestään omavalvontaohjelmat eivät niinkään kaipaa kansallista yhtenäisyyttä, vaan alueellisten ja paikallisten tarpeiden mukaistai palvelujen parantamista.
Kun aluehallintoviraston valvonnassa moititaan omavalvontaraporttien julkaisemisten puutetta, katsoo Tervo, että se voi johtua myös siitä, että prosessi kokonaisuuden kannalta on vielä usealla alueella kesken.
”Kun päästään eteenpäin, hommaa saadaan varmasti haltuun. Siinä mielessä aloitusvuosi tuskin onkaan hyvä mallivuosi. Jo nyt on auditointejakin tehty enemmän”.
Tervo pitääkin auditointia parhaana tapana saada arjen työhön laatutyökalut.
Resursseissa on eroja
Valvonta toteutettiin pääosin asiakirjavalvontana perehtymällä muun muassa hyvinvointialueiden omavalvontaohjelmiin, palvelutasopäätöksiin, vuosittaisiin selvityksiin sekä muuhun julkiseen aineistoon.
Käytetystä aineistosta käy myös ilmi, että hyvinvointialueuudistuksen yhteydessä pelastustoimelle asetetut uudet velvollisuudet, kuten omavalvonta, eivät ole lisänneet henkilöstön määrää kaikilla pelastuslaitoksilla. Tämä on vaikuttanut omavalvontaohjelmien laadintaan ja aikatauluihin. Resurssierot ja omavalvonnan rakentumisen vaihtelevuus näkyvät raportoinnissa, ohjelmien saatavuudessa verkkosivuilla, julkisuuden edistämisessä, omavalvontasuunnitelmien laadussa ja tietojärjestelmähankinnoissa.
Pelastustoimen omavalvonnan lyhyen aikavälin kehittämistarpeet liittyvät siihen, että kaikille hyvinvointialueille saadaan lain edellyttämät omavalvontaohjelmat ja niiden julkisuus nostetaan vaaditulle tasolle. Tavoitteena on julkaista omavalvontaohjelmat ja -raportit alueiden verkkosivuilla. Keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteena on sisällöllinen yhtenevyys omavalvonnassa eri alueiden välillä, mikä edellyttää valvontaa ja ohjausta hyvinvointialueille.
Teksti: Esa Aalto Kuva: Pelastustiedon arkisto
