Kalkkunoita kuljettanut teurasauto kaatui ojaan Satakunnassa 2011. Kymmenisen palomiestä sai kampylobakteerin.
Lisäonnettomuuksien riski on suuri, kun vauhkoontuneet eläimet ryntäilevät tiellä. Kymmenen vuoden aikana palomiesten eläinosaaminen on kuitenkin parantunut huomattavasti.
Kun esimerkiksi teurasauto ajaa kolarin, onnettomuuspaikalta pelastajia vastaan voi juosta vauhkoontuneita sonnimullikoita, jotka pitäisi saada mahdollisimman nopeasti hallintaan, etteivät ne aiheuta lisäonnettomuuksia.
”Aika rajuja tilanteita ne ovat. Eläimet menevät todella nopeasti todella pitkälle paniikissa”, sanoo ylipalomies ja eläinpelastusvastaava Vesa Nurminen Helsingin pelastuslaitokselta.
Palokunnan tulisi mennä liikenneonnettomuuspaikalle hitaasti ja rauhallisesti, etteivät pelästyneet ja siksi arvaamattomat eläimet säikkyisi lisää.
Eläinlääkäriä voi joutua odottamaan
Heti alkuvaiheessa pelastuslaitos aloittaa liikenteenohjauksen molempiin suuntiin. Prioriteetti on pelastaa ensin ihmiset, jonka jälkeen voidaan keskittyä eläimiin.
Eläinlääkäri tarvitaan paikalle yleensä aina, mutta usein häntä voi joutua odottelemaan.
”Se ei yleensä onnistu sormia napsauttamalla. Jos eläinlääkäri on samaan aikaan esimerkiksi hankalassa poikimisessa, hän ei sieltä lähde mihinkään.”
Eläinlääkärin tehtävä on päättää paikan päällä, mitkä eläimet hätäteurastetaan ja mitkä jatkavat matkaansa. Päätöksen eläinten lopettamisesta voi tehdä eläinsuojelulain perusteella kuka tahansa, mutta yleensä asiasta päättää poliisi tai eläinlääkäri.
Onnettomuuspaikalta karanneet eläimet pitää jäljittää ja koota yhteen paikkaan.
Nurmisen mukaan helpoin pelastettava liikenneonnettomuudessa on siipikarja, olivatpa ne mitä lintuja tahansa. Vaikeimmasta päästä taas ovat suuret eläimet.
”Sonnimullikat ovat oikeasti vaarallisia. Eivät ne meidän kimppuun käy, mutta ovat peloissaan ja paniikissa, kuten hevosetkin. Ne ovat erittäin suuri työturvallisuusriski. Sieltä varmaan löytyvät ne ikävimmät tehtävät”, Nurminen kuvailee.
Eläintaidot vaihtelevat laitoksen mukaan
Palomiesten kouluttaminen eläinonnettomuuksien varalle vaihtelee paljon pelastuslaitoksittain. Tilanne on joka tapauksessa parempi kuin vielä esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Nurminen painottaa, että eläinten pelastaminen on oma erikoisalansa, johon miehistöä pitäisi kouluttaa.
Monissa pelastuslaitoksissa tuotantoeläinten käsittelyä käydään harjoittelemassa maatiloilla. Esimerkiksi Helsingin laitoksella ei Nurmisen arvion mukaan ole yhtään palomiestä, joka ei olisi käynyt nelipäiväistä eläintenpelastuskurssia.
Maatiloilla palomiehet harjoittelevat esimerkiksi hevosten hakemista pilttuusta täydessä varustuksessa.
”Sekään ei ole helppoa hanskat kädessä, sammutuslaitteet päällä, kun hevonen pelkää laitteen suhinaa.”
Nurminen muistuttaa, että tiloilla vierailu opettaa palomiehille myös paikallistuntemusta, josta voi olla hyötyä, jos onnettomuus tapahtuu.
Nurminen arvelee, että Suomessa on tällä hetkellä 50-60 palomiestä, jotka ovat käyneet eläinpelastuskurssin.
”Heidän tehtävänsä on ollut viedä asiaa eteenpäin, ja he taas ovat kouluttaneet omaa väkeään.”
Tuhat kalkkunaa tartutti palomiehiin vatsataudin
Satakunnan pelastuslaitoksella oli tiukka tilanne marraskuussa 2011, kun kalkkunoita kuljettanut teurasauto ajoi ojaan. Autossa oli 1134 kalkkunaa.
”Osa kalkkunoista oli vapaana suistuneen auton ulkopuolella, mutta jostain kumman syystä ne eivät lähteneet karkuteille, vaan ikään kuin odottivat, että pistäkää nyt ihmeessä joku meidät takaisin sinne kuljetuslaatikkoon. Tässä tapauksessa ei voida puhua niiden jahtaamisesta, ne olivat hyvin rauhallisia”, muistelee aluepalopäällikkö Risto Rajala.
Paikalle hälytettiin eläinlääkäri joka päätti, mitkä linnuista hätäteurastetaan ja mitkä lähtivät jatkamaan matkaansa.
”Mikä eläin tahansa laskee alleen tuossa tilanteessa, joten ulostetta ja verta oli vähän siellä sun täällä”, Rajala kertoo.
Palomiehille sanottiin, ettei erityistä suojautumista tarvitse. Heillä oli perusvarusteet, muttei hengityssuojaimia.
”Kalkkunat olivat kaikki kyllä salmonellavapaita, mutta miehistä osa sairastui silti varsin vakavasti, niin vakavasti, että joutui keskussairaalaan tiputukseen.”
Asiaa tutkittiin, ja lopulta selvisi, että lintujen ulosteissa oli kampylobakteeria. Tauti iski niihin palomiehiin, jotka olivat huoltaneet itsensä tilannepaikalla.
”Voin vain kuvitella, että siellä otetaan hanskat pois kädestä ja voileipä lasketaan vaikkapa haalareille, jos istutaan auton astinlaudalla. Siinä sitten epäpuhtauksien siirtyminen sisuskaluihin on enemmän kuin mahdollista”, Rajala sanoo.
”Tapaus opetti, että hengityksen suojaamiseen kiinnitetään ilman muuta huomiota ja yleensäkin hygieniaan. Tilannepaikalla se tosin on varsin hankalaa. Huolto paloasemalla ei varmaan aina ole mahdollista, mutta jos se on, sitä tulisi käyttää.”
Teksti: Kaisu Puranen, kuvat: Sirpa Ala-Rämi, Kimmo Kaisto
