Avaan oven ja vasta rakennetun hienon kerrostalon huoneistosta tulvii kalman löyhkä, se sekoittuu uuden talon tuoksuun. Eteisessä kasa kenkiä. Ylioppilaskuva yöpöydällä, kuvassa hymyilee sinisilmäinen tyttö, jonka katseesta välittyy toiveikkuus ja elämän nälkä. Yöpöydän vieressä tuo tyttö makaa harmaana, elottomana. Raajat ovat jäykistyneet, katse lasittunut. Tyhjennetyt lääkeliuskat ja siideritölkit maalavat tapahtunutta mieleeni. Tilanteen ristiriitaisuus salpaa hengityksen, tämä ei käy järkeen ja tuntea en uskalla. Pyydämme poliisin kohteeseen ja poliisia ennen paikalle ehtii tytön isä. Mies putoaa polvilleen sängyn eteen, itku on kuin jotain alkukantaista huutoa. Siihen sekoittuu epätoivoa, raivoa sekä pohjatonta surua. Minulla ei ole sanoja, totean vai: ”olen pahoillani, otan osaa” ja tuntuu, että ääneni jää tulematta ulos.
Palaamme asemalle, palomiehet katsovat kiekkoa. Joku sanoo jotain, minä vastaan jotain. Vältän katsomasta silmiin ja vetäydyn soppeeni. Vetäydyn vaikka puhua tästä pitäisi, pala kurkussa on viipyillyt poikkeuksellisen pitkään. Kenties se mielikuva kaikesta menetetystä mitä ylioppilaskuva lupaili, löysi vielä kohdan minusta, johon ei tämä työ ollut onnistunut tökkäämään? Pitäisi pystyä palaamaan tähän hetkeen, tuomari on nuija ja Kärpät on rautaa!
Ensihoitotyössä kohdataan ihmiskohtaloita laidasta laitaan, osa menee ihon alle. Osa niin vahvasti, että muistoja kantaa vuosien jälkeenkin. Tämä tarina on osin totta, osin fiktiota. Tämän tyyppisiä tarinoita ja taakkoja alamme ihmiset kantavat hakiessaan lastaan päiväkodista tai peiton alla kumppaninsa vieressä. ”Mitä mietit?” vaimo kysyy – ”enpä mitään ihmeellistä, työjuttuja”.
Turhan moni meistä on oppinut nieleskelemään ja hiljentämään vaikeat tunteet. Kuvio murtuu vain, kun avaa suunsa. Tiedän, että se sattuu, sillä peilistäni katsoo mies, joka ei osannut.
FinnHELP-webinaarit on suunniteltu tätä ongelmaa varten. Ne ovat maksuttomia kohtaamispaikkoja ensi- ja akuuttihoitotyön ammattilaisille. Tapaamiset avataan asiantuntijan luennolla, joka johdattelee tapaamisen teemaan. Pääpaino on kuitenkin vertaistuessa, se on avoin kaikille ja tapaamisissa unohdetaan asemat ja tittelit. Opiskelijat, lääkärit ja hoitajat kohdataan tasaveroisina ihmisinä. Tervetuloa!
Teksti Petri Aspegren
Kuva Marko Partanen
