Yli 300 kilometrin pituisessa NUTS-polkujuoksun haastavat olosuhteet edellyttävät kilpailijalta hyvää huoltoa, tapahtuman lääkintä auttaa tarvittaessa.
Polkujuoksutapahtumat ovat nostaneet suosiota Suomessa ja ympäri maailmaa. Northern Ultra Trail Service (NUTS) on johtava suomalainen polkujuoksutapahtuman järjestäjä, jonka tapahtumiin osallistuu tuhansia juoksijoita. NUTS300 on pisin kilpailu, mikä järjestäjän repertuaarista löytyy. Se alkaa Lemmenjoelta kierrellen Ylläs-Pallastunturin (YPH) kansallispuistossa ja päättyen 326 kilometrin taipaleen jälkeen Äkäslompoloon.
Juoksijoilla onkin edessä paljon suota, tunturia ja erämaata. Reitin varrelle on järjestetty kolme huoltopistettä, jossa juoksijat voivat syödä, levätä ja paikata rakkojaan. Juoksun turvallisuudessa ja lääkinnässä käytetään apuna juoksijoihin asennettavaa GPS+SOS -seurantaa. Lisäksi juoksijoiden perässä kulkee turvapari ja huoltopisteillä on vastassa lääkintäryhmä.
Uusi reittiennätys
Heinäkuussa 2024 juostuun NUTS300 -tapahtumaan osallistui 40 juoksijaa. Max Moberg juoksi hurjan uuden reittiennätyksen 46 tuntia 40 minuuttia ja 45 sekuntia. Toiseksi tuli Eevi Bengs, joka voitti samalla naisten sarjan ajalla 54 tuntia 24 minuuttia ja 26 sekuntia. Kolmanneksi nopeimman ajan 68 tuntia 33 minuuttia ja 38 sekuntia juoksi Aleksei Grabtchak. Kymmenen juoksijaa keskeytti kilpailun.
”Miten voi olla, että tuulisen 600 metrin korkuisen tunturinkin päällä on hyttysiä ja mäkäräisiä?”, manaa Grabtchak. Hän ei käyttänyt hyttysmyrkkyä ollenkaan juoksun aikana.
Tuttu lääkintäkasvo
Päivi Laurila on anestesialääkäri, jolla on kokemusta Suomen Punaisen Ristin (SPR) komennuksista ympäri maailmaa. Oma harrastustausta, erinäköiset urheilutapahtumat ja niiden lääkintä herätti Laurilassa kiinnostuksen, joten hän päätti opiskella myös liikuntafysiologiksi.
Laurila onkin tuttu kasvo monelle NUTS-tapahtuman juoksijalle.
”Itse olin menossa alun perin Rukan Karhunkierrokselle juoksijana, mutta jouduin perumaan juoksun polvivaivan takia. Päätin saapua kuitenkin paikalle talkoolaisena tekemään mitä vaan ja lopulta päädyin 2018 ensiaputiimiin”, kertoo Laurila.
Lääkintä heti valmiina
Laurilan mukaan NUTS300-kilpailuun osallistuu vähemmän juoksijoita verrattuna muihin NUTS- tai polkujuoksutapahtumiin Suomessa, tämän takia lääkintäporukka on myös lukumäärältään pienempi.
”NUTS juoksuissa on varmaan historiansa takia enemmän ammattitaustaista ensiapuhenkilöstöä kuin suurissa juoksutapahtumissa yleensä. Tämä on suuri etu mutta ei kuitenkaan vaatimus”, kertoo Laurila.
Lähdön alussa on usein kaksi lääkäriä, yksi hoitotason ensihoitaja, joka toimii pelastuksen johtajana sekä yksi sairaanhoitaja. Laurilan mukaan lähdössä harvemmin on lääkinnällisiä toimia, mutta tiimi on valmiina, mikäli joku joutuu keskeyttämään hyvin aikaisin.
”Tehdään lähdössä yleishommia muiden mukana”, lisää Laurila.
Juoksijoiden perässä liikkuu myös turvajuoksijapari, jolla on tarvittavat perusensiaputarvikkeet.
Lääkintä odottaa huollossa
Lähdön jälkeen lääkintätiimi jakautuu vuoroihin, jolloin ensimmäisellä huoltopisteellä Kalmankaltiolla on paikalla kaksi ammattitaustaista henkilöä kahdessa vuorossa. Hetan huoltopisteellä tiimiin on tullut mukaan kaksi sairaanhoitaja- tai ensihoitajataustaista henkilöä lisää, ja vastaavasti kaksi siirtyy eteenpäin Pallaksen huoltopisteelle.
Kun kaikki juoksijat ovat lähteneet Hetasta, lääkintäporukka etenee Pallakselle ja Äkäslompoloon.
”Suunnitellaan matkan varrella, että ensiapu olisi paikalla joka paikassa, mihin juoksijat tulevat huoltoon”, kertoo Laurila.
Keskeytykset vain sovituissa paikoissa
Evakuointi maastosta on haastavaa, siksi kisajärjestäjä onkin ohjeistanut osallistujia pyrkimään keskeyttämään ainoastaan exit- tai huoltopisteille. Mönkijäevakuointia tehdään yhteistyössä poromiesten kanssa vain lääkinnällisessä hätätilanteessa. Nettisivuilla sanotaankin, että mönkkärikyydit eivät ole taksikyytejä väsyneille.
”Mönkkärillä on evakuoitu kerran ja muutamia uupuneita ja jalkakipuisia ollaan poimittu auton kyytiin. Sähköpyörällä käydään paimentamassa harhailevia”, kertoo Laurila.
Jokaisesta paikasta, lähinnä kansallispuistoista NUTS-organisaatio ei pysty evakuoimaan juoksijoita itse. Tällöin tukeudutaan kollegoihin pelastuslaitoksella ja rajavartiolaitokseen.
Burana keskeyttää kilpailun
NUTS-organisaatio on hankkinut lääkintätarvikkeet lukuun ottamatta monitoridefibrillaattoria, joka hankitaan muualta. Perusensiaputarvikkeisiin sisältyy muun muassa käsikauppakipulääkkeet, peruskortisonivoide ja antihistamiini.
Juoksijalle voidaan aloittaa suonensisäinen nesteytys, mutta suoneen annosteltavia lääkkeitä ei ole. Lisäksi henkilöstöllä on EVY-tason elvytystarvikkeet.
”Lääkintähenkilöstön antama ibuprofeiinitabletti tarkoittaa käytännössä kilpailun keskeyttämistä. Emme kuitenkaan vahdi mitä kilpailijat popsivat omista pusseistaan”, sanoo Laurila.
Jesaria jalkapohjaan
Laurilan mukaan 300 kilometrin pituiseen kilpailun aikana kuluu enemmän perussidontatavaraa kuin lyhyemmissä vastaavissa tapahtumissa. Hän sanoo, että juoksijoilla saa ja voi olla omia ”patentteja” jesarista lähtien, joita he käyttävät jalkapohjien sidontojen suojaksi. Lääkintätiimillä kuitenkin löytyy perustarvikkeet sidostarpeineen, puhdistusaineineen ja hiertymävoiteineen.
”Kinesioteippiä ei muissa kisoissa oikeastaan tarvita ollenkaan, mutta 300 kilometrin matkalla se on osoittautunut hyväksi vaihtoehdoksi jalkapohjien sidontojen suojaksi”, lisää Laurila.
Hiertymiä, pistoja ja tulehduksia
Laurilan mukaan isompia haavereita sattuu harvemmin näin pitkällä matkalla. Jalkaterien rakot ja hiertymät ovat yleisimpiä vaivoja, niitä esiintyy lähes jokaisella. Myös satunnaisia marssimurtumia esiintyy usein Lemmenjoki-Hetta -välillä, sillä reitillä on paljon mönkijäuria paljon ja maaston kaarevuus rasittaa juoksijoiden jalkateriä, kertoo Laurila.
Vanhat alaraajan vammat, kuten juoksijanpolvi, nivusvamma tai reiden ojentajavamma, voivat aktivoitua tai pahentua näin pitkällä reitillä. Akillesjänteen tulehdus, sekä säären etuosan tulehdukset ovat kohtalaisen yleisiä tulehdusvaivoja. Juoksijat usein valittavat myös lentävien hyönteisten pistoista aiheutuvia allergisista reaktioita. Niitä ei kuitenkaan pysty millään välttämään.
Enemmän kuin hätäensiapua
Laurilan mukaan ensiapu on periaatteessa vastuussa hätäensiavusta, mutta kun huoltopisteellä kumminkin ollaan, niin monesti juoksijoita auttaakseen tehdään paljon muutakin. Näin taataan, että juoksukokemus olisi mahdollisimman hyvä ja siedettävä mahdollisesti jopa maaliin saakka.
”Koko huoltosysteemi ruokineen, lepopaikkoineen, juomien täyttöineen tähtää samaan. Kaikilla juoksijoilla ei ole mukana omaa huoltajaa, mutta se ei ole este osallistumiselle”, kertoo Laurila.
Jalkojen ja rakkojen hoitoa
Rakkojen ja jalkojen hoidossa on tapahtunut kehitystä kisojen aikana.
”Ensimmäisenä vuonna oltiin aika ’huuli pyöreänä’ laajojen jalkapohjien ja varpaiden rakkojen kanssa. Juoksijoilla oli omia hoitotarvikkeita muun muassa palovammoihin tarkoitettua keinoihoa ja muuta hienoa. Ne vaan ei ole tarkoitettu sellaisiksi, että laitetaan rakon päälle ja sitten juostaan seuraavat 100 kilometriä. Aika huonosti taitavat kestää”, kertoo Laurila.
Ensimmäisenä vuonna NUTS300-juoksun keskeytti 55% reitille lähteneistä, vuonna 2024 keskeyttäneitä oli vain 25%.
Kokemusten perusteella muodostui nykyinen hoitomalli, jossa juoksijat tekevät suuren työn suojellakseen jalkoja. Ennen kilpailua rasvaaminen, hyvä hygienia ja kynsien leikkaus vähentää pahempia jalkojen hiertymiä.
Matkalla ja huolloissa paneudutaan jalkojen hoitoon. Jokaisessa huollossa jalat pestään, kuivatellaan pesunahkaa sen ajan, kun juoksija huollossa lepää.
”Kalmankaltiossa ei ole hanavettä ja suihkuja, mutta Hetassa ja Pallaksella on. Kalmankaltiossa NUTS-huoltajat ja ea-väki hakevat veden ämpäreillä joesta. Vaikka tehtäisiin mitä ensiaputemppuja, mutta jos pesu jää tekemättä, niin murhetta ja vaivaa tulee. Hyvä vesipesu on usein paljon parempi kuin desinfektioliuoksen suihkuttelu!”, painottaa Laurila.
Pesun ja kuivattelun jälkeen, joko juoksija itse tai yhdessä ea-tiimin kanssa käy rakot läpi. Tarvittaessa ne puhdistetaan, tyhjennetään neulalla sekä sidotaan ja suojataan.
Varatutumista vakavampaan
Huoltopaikoilla on peruselvytysvalmius. Pääsääntöisesti NUTS300-kilpailu ei ole niin nopeatempoista, että jollekin syntyy akuuttisydäntapahtuma. Suurin osa osallistujista ei ole rapakuntoisia sohvaperunoita, jotka yhtäkkiä päättävät lähteä viideksi päiväksi tunturiin.
”Koskaan ei voi kuitenkaan tietää”, täydentää Laurila.
Lääkintätiimi toivookin, että osallistujat kertoisivat, jos he käyttävät esimerkiksi veren hyytymistä estäviä, immuunivastetta heikentävää tai jotain muuta lääkitystä. Laurilan mukaan tämä vaikuttaa evakuointisuunnitelmiin ja -kehotuksiin sekä päätöksiin keskeyttää.
”Murtumat ja suljetut päävammat kaatumisen seurauksena, vakavat anafylaktiset reaktiot joko pistoista tai ruuista voivat olla mahdollisia tässäkin kisassa. Hypo- ja hypertermiakin on riskitekijä, mutta se on sääriippuvainen”, pohtii Laurila.
Hänen mukaansa akuutteja traumoja sattuu NUTS300-tapahtumassa todella paljon vähemmän kuin lyhyemmissä vastaavissa kilpailuissa.
Ammattilaiset asialla, huumorin kanssa
Lääkintätiimissä on paljon kokemusta sekä ensihoidosta että sairaalan sisältä. NUTS-kilpailussa Laurilan mukaan on poikkeuksellisen paljon ammattikuntaa verrattuna moneen muuhun urheilutapahtumaan Suomessa.
”Etelä-Suomessa, missä ensihoidon ja sairaalahoidon saatavuus on paljon nopeampi, ei tällaista valmiutta oikeastaan tarvita. Pohjoisessa tämä on kuitenkin eduksi, koska julkinen valmius on suunniteltu paljolti kantaväestön tarpeisiin. Matkat ovat todella pitkiä ja tapahtumat sitten vaarantaisivat muiden henkilöiden sairaanhoidon saatavuutta”, avaa Laurila.
Lääkintätiimin jäsenenä, tarvitaan joustavuutta ja joskus hyvää kykyä valvoa. Tiimityötaidot ja jonkinmoinen fyysinen kunto on vaatimus.
”Huumorintaju on myös isoksi hyödyksi”, lisää Laurila.
Ammattitaustasta on hyötyä, mutta esimerkiksi EVY-koulutettu, joka osaa sitoa, teipata, tutkia vammoja ja jutella mukavasti, pärjää Laurilan mukaan oikein hyvin.
Toiveita juoksijoille
Laurilan mukaan juoksijat valmistautuvat tapahtumaan pääsääntöisesti hyvin. ”Viidakkorumpu ja some ovat varmaan kertoneet paljon hyviä asioita tuleville kisaajille. Monet tuntuvat tietävän miten tämä tapahtuma eroaa lyhyemmistä ultratapahtumista. Pitää esimerkiksi osata suunnistaa tai peesata jotakuta, joka todella osaa. Koko matkaa ei ole mitenkään merkitty”, kertoo Laurila.
Usein ihmiset ovat hyvin varautuneet vaihtosukilla ja -kengillä.
”Testatkaa omaa mieliravitsemusta ennen juoksuun lähtöä ja tarkistakaa, että teillä on pakolliset säännöissä mainitut varustukset”, neuvoo Laurila.
Muissa pitkissä polkujuoksuissa on Laurilan mukaan useammin juoksijoita, jotka tulevat paikalle eivätkä ole lukeneet tai muista lukeneensa kaikkia ohjeita pakollisista varusteita. ”Näistä sitten väännetään”, naurahtaa Laurila.
Hän kertoo, että joskus matkalle uupuneet tai rasitusvammasta kärsivät protestoivat tai odottavat jotakin ihmehoitoa, kun ei ole muuta vaihtoehtoa kuin keskeyttää. Jotkut myös Laurilan mukaan olettavat, että evakuointi onnistuu jokaisesta paikasta pyynnöstä ilman vakavampaa lääkinnällistä tarvetta, siitäkin huolimatta, vaikka se vaatisi paikalle pelastuslaitoksen henkilöstöä.
”Varautukaa puremaan hammasta ja hyväksymään asiat. Pitkät matkat ovat usein pääkopassa käytyä taistelua”, lisää Laurila.
Suurimmat odotukset ja turhautumiset ovat kuitenkin Laurilan mukaan yleisempiä pitkillä Karhunkierros- ja Ylläs-Pallas-matkoilla kuin 300km matkalla.
Ohjeita suunnitteluun tulisi parantaa
Laurila esittää tapahtumajärjestämiseen liittyvän lääkinnän toiveen.
”Olisi hyvä, jos ensihoidon alueelliset vastuulääkärit ja muut voisivat sopia yhtenevät ohjeet tapahtumiin sekä niiden sijaintiin sopivat vaatimukset. Tämä helpottaisi tapahtumanjärjestäjien työtä ja saattaisi nostaa jopa hieman vaatimustasoa.”
Laurila onkin nähnyt SM-tason maastojuoksukisoja, jossa riski tapaturmille on suuri, mutta mitään ea-valmiutta ole järjestetty. Tapahtumissa ei välttämättä ole ollut mitään osallistujaseurantaa, ovatko osallistujat päässeet turvallisesti tunturista pois.
”Kyseisessä tilanteessa tapahtumajärjestäjät luottivat sopimatta etukäteen, että NUTS – lääkintäporukka sitten hoitelee potilaita, kun ovat kuitenkin lähistöllä”, kertoo Laurila.
Laurila myös toivoo, että pysyttäisiin järjellisinä siinä, mikä on valmiuden ja odotetun hoidon taso.
”Jonnekin raja on vedettävä – perustetaanko kenttäsairaala tai klinikka, jossa ommellaan ja kipsataan? Mikä on diagnostiikan taso ja annetaanko suonen sisäisiä lääkkeitä? Aseptiikan varmistaminen ja infrastruktuurin logistisine järjestelyineen pitää olla kunnossa, jos taso halutaan viedä todella korkealle”, kertoo Laurila.
”Aina ei ymmärretä ja odotetaan jotain sveitsiläistä maailmancup-tasoa helikoptereineen”, hän lisää.
Taso, järkevyys ja kustannukset tulisivat kulkea sopusuhteessa.
Teksti Dimitri Lisitsyn
Kuvat Dimitri Lisitsyn ja Rami Valonen
