Ensihoito 19.5.2021

Puhtaaksi sumulla ja sinivalolla – Ambulanssien hoitotilojen puhdistaminen on entistä tärkeämpää pandemia-aikana

Hoitotilaan asennetaan sininen sumutinpää, jonka avulla desinfiointiainetta sumutetaan.

Hoitotilaan asennetaan sininen sumutinpää, jonka avulla desinfiointiainetta sumutetaan.

Hoitotilojen puhdistaminen on tullut entistäkin tärkeämmäksi korona-aikana. Profile Vehicles sijoittaa valmistamiinsa ambulansseihin kuivasumujärjestelmän. Myös led-tekniikkaan perustuvalla sinivalojärjestelmällä voidaan puhdistaa ambulanssien hoitotilaa.

Englantilaisvalmisteisella kuivasumujärjestelmällä autojen pinnat voidaan puhdistaa nopeasti. Mekaanista puhdistamista ei voida kuitenkaan jättää kokonaan tekemättä. Yksityiskohdat pitää edelleen puhdistaa käsin.

”Korona-aika on entisestään lisännyt vaatimuksia hygienialle ja puhdistamiselle. Kalusto on jokaisen keikan jälkeen puhdistettava. Ambulanssin ohjainväylään asennettava kuivasumutin on biosidipohjainen desinfiointiaine. Hoitotilaan asennetaan sumutinpää, josta sumutetta tulee kerrallaan noin 30 millilitraa. Laskeutuessaan pinnoille aine puhdistaa ne epäpuhtauksista”, myyntijohtaja Santtu Keto kertoo.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos on hankkinut uusiin ja käytössä jo oleviin ambulansseihin puhdistusjärjestelmän. Korona-aikana erityisesti Helsinki-Vantaan lentokentällä syntyneet tarpeet toivat hankinnan ajankohtaiseksi.

”Puhdistusjärjestelmän avulla saamme ensimmäisen puhdistustarpeen hoidettua nopeasti. Sitä voi kuvailla puhdistuksen ensi-iskuksi. Mekaaninen puhdistus voidaan tehdä suosituksen mukaan noin kolmen minuutin kuluttua sumutuksesta ”, sairaankuljetusmestari Jari Nyrhinen toteaa.

Sinivalolla puhdistusta


Led-tekniikkaan perustuvalla sinivalojärjestelmällä hoitotilaa voidaan puhdistaa keikkaa odotellessa.

Ambulanssin hoitotilan puhdistamiseen on tuotu myös toinen menetelmä. Led-tekniikkaan perustuvalla sinivalojärjestelmällä hoitotilaa voidaan puhdistaa silloinkin, kun ambulanssi ei ole ajossa.

”UV-valotekniikan sijaan sinivalotekniikka ei vahingoita pintoja. Sinivaloa varten ei tarvita erillistä valopaneelia vaan se voidaan integroida sisävaloon. Sitä ohjataan väyläohjainjärjestelmän avulla kuten kuivasumujärjestelmääkin”, tuotekehitysjohtaja Eino Laukkanen kertoo.

Sinivalotekniikkaa voidaan hyödyntää myös jo olemassa olevan kaluston puhdistamiseen, sillä se voidaan myös asentaa jälkikäteen. Järjestelmän kustannukset ovat samat kuin kuivasumujärjestelmän. Nykyaikainen sinivalojärjestelmä ei ole energiasyöppö ja jo puolen tunnin jälkeen sinivalo tekee tehokasta puhdistusta, ja järjestelmä voi olla toiminnassa esimerkiksi silloin, kun ambulanssi odottaa seuraavaa keikkaa.

Ambulanssien uusista puhdistusjärjestelmistä juttua Pelastustiedossa 3/2021.

Teksti: Esa Aalto Kuvat: Jari Nyrhinen

Lue lisää