Ensihoito 21.11.2025

Vuoden ensihoitaja Matias Lahtela pitää kollegasta huolta ja kouluttaa

Matias Lahtela on Vuoden ensihoitaja 2025. Hän on tehnyt pitkän työuran Helsingin pelastuslaitoksen ensihoitajana.

Matias Lahtela on Vuoden ensihoitaja 2025. Hän on tehnyt pitkän työuran Helsingin pelastuslaitoksen ensihoitajana.

Helsinkiläinen ensihoitaja ja ensihoidon opettaja Matias Lahtela, 55, valittiin Vuoden ensihoitajaksi 2025. Hän valmistui lääkintävahtimestari-sairaankuljettajaksi vuonna 1993, ja teki ensimmäiset ensihoitotyövuoronsa Helsingin ensihoito ja sairaankuljetus Oy:ssä.
”Siellä minut perehdytettiin alalle. Jengi oli motivoitunutta ja ajoimme peruskeikkaa, mutta palomieslakkojen aikana myös kiirekeikkaa. Opin välineiden käytön ja mittaamiset, se oli hyvä pohjakoulu”.

Alussa kokemusta kertyi myös Töölön tapaturma-asemalta, mutta vakituista työtä ei tuntunut löytyvän. Matias Lahtela haki kokemuksia YK-joukoista Makedoniasta, minkä jälkeen hän opiskeli sairaanhoitajaksi. Opiskeluaikanaan hän teki työharjoittelun Helsingin pelastuslaitoksella, minne hän valmistuttuaan työllistyi. 

artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenartikkeli jatkuu

Hiljainen tieto aloittelevan hyväksi

Vuodesta 1997 Matias Lahtela on työskennellyt Helsingin pelastuslaitoksella. Pitkä työsuhde sisältää kaikki ensihoitajan tehtävät perustason ensihoitajasta lääkäri- ja kenttäjohtoyksikön miehistöön.
Jo uransa alussa hän alkoi kouluttaa työpaikkansa henkilöstöä. Muun muassa ensihoidon perehdytyskurssit, hoitotason koulutukset ja vuorokoulutukset tulivat hänen työnkuvaansa.
”Alallamme koulunpenkiltä saa hyvän pohjan työhön mutta lopulta se opitaan vasta kentällä. On ajettava keikkaa, kerättävä kokemusta. Ala nojaa kokemukseen, jolla on hiljaista tietoa. Kokemusta ja osaamista voitaisiin ohjata enemmän uran alkuvaiheessa olevien hyväksi. Sellaiset työryhmät, joissa ei ole yhtään perustyöntekijää, pistää silmään”, Matias Lahtela sanoo.
Hänen mukaansa kouluttaminen on ollut hyvä tapa pitää ammattitaitoa yllä, mutta siihen on hektisen ensihoitotyön keskellä ollut välillä jopa mahdotonta keskittyä. Hän muistaa, kun yksiköiden tehtäväsidonnaisuudet saattoivat keikkua 55-60 prosentissa. Kiireen, kuorman ja toipumisen kehää hän kuvaa puuroksi, joka ei antanut tilaa itsensä kehittämiselle. 

Korona sulki ja avasi ovia

Ensihoidon kiire katkesi koronaan, joka sulki maailman, mutta avasi oven Matias Lahtelalle. Pelastuslaitoksella oli yhtä äkkiä paljon kouluttajan töitä ja niitä hän teki päivätöinäänkin.
Hän päivitti sairaanhoitajan tutkinnon AMK-tutkinnoksi ja aloitti samassa aallossa kasvatustieteiden opinnot ja YAMK:n.
Tutkinnoille tekivät seuraa simulaatiohjaajan, uhka- ja väkivaltatilannekouluttajan (UVT) ja vertaispurkuohjaajan koulutukset. Parhaillaan on käynnissä ammatillisen opettajan opinnot.

Työyhteisön hyväksi

Opiskellessaan YAMK:ssa Matias Lahtela kertoo saaneensa jatkuvasti syötteitä ja ajatuksia alamme puutteista. Työsuojelu, osaamisen hallinta ja työturvallisuus olivat niistä tärkeimmät.
”Luin paljon tutkimuksia, ymmärrykseni karttui ja hakeuduin työsuojeluun”.
Pelastuslaitokselle perustettiin psykososiaalisen kuormituksen työryhmä, laajempi ja organisoidumpi vertaispurkutoiminta sekä työnohjaus, jossa työsuojelua kehitetään työntekijöiden kanssa. Matias Lahtelalla on rooli kaikissa näissä toiminnoissa.

Matias Lahtela kantaa huolta työyhteisönsä jaksamisesta. Hän on työskennellyt myös työsuojelussa ja edunvalvonnassa.

Kuormaa on purettava

Matias Lahtela sanoo, että kuormittavia asioita on purettava. Muuten ne kerääntyvät pinnan alle ja voivat aiheuttaa myöhemmin isompia ongelmia. Alan alkoholismi ja itsemurhat on pystytty tutkimuksissa yhdistämään traagisiin kokemuksiin. Jokaisella on myös siviilielämä, joka aiheuttaa enemmän tai vähemmän paineita.
”Ensihoitajan resilienssi paranee ajan myötä, mutta raja tulee jossain vaiheessa vastaan”.

Tasavertaisesti

Matias Lahtela hakeutui luottamustehtäviin vuonna 2021. Hän koki tärkeäksi, että kaikkia työntekijöitä ja eri ammattiryhmiä kohdellaan tasavertaisesti. 
”Pelastuslaitoksen valtavalla ammattiryhmäporukkalla on yhteinen missio. Jokainen tekee oman pienen tärkeän osansa kokonaisuuteen. Emme voi huomioida vain yhtä pientä ammattiryhmää”.

Lämmittävin kokemani juttu

Vuonna 2022 Helsingin pelastuslaitoksen satapäinen ensihoitajayhteisö valitsi Matias Lahtelan vuoden työkaveriksi.
”Se oli lämmittävin kokemani juttu, ja kyyneleet tulivat”. 
Hän haluaa aina muistuttaa, että työyhteisö on tiivis perhe ja että sen jäsenistä on jokaisen pidettävä huolta. Kyynistyminen ja väsähtäminen ovat merkkejä uupumisesta, eivät aina asenneongelmasta.

Pelastajien opettaja

Nykyään Matias Lahtela opettaa Stadia ammattiopistossa ensihoitoa pelastajaoppilaille.
”Minut on korvamerkitty pelastajatutkinnon ensihoidon opettajaksi”. 
Pesti kestää vuoden loppuun, jolloin hän palannee ensihoitajaksi.
Opetustyössään hän on huomannut, että nykyään nuoret ovat paljon valmiimpia puhumaan asioistaan ja tunteistaan kuin alalle tulleet nuoret ennen. Ymmärretään, että tragedioita ei kuitata huumorilla. 

Teksti Marko Partanen
Kuvat Kimmo Kaisto

Lue juttuja aiemmin valituista Vuoden ensihoitajista täältä.

Lue lisää