Harjoitus ja koulutus 19.4.2021

Jääpelastuksen niksejä oppimassa Sodankylässä – paukkuliivi pelastaa talvellakin

Ilmalla täytettävä WRS-pelastuskelkka on yleisesti käytössä vesipelastuksessa ympäri Eurooppaa. Suositus on kaksi pelastajaa ja yksi pelastettava, mutta kantavuutta riittää jopa viidelle hengelle. Se on myös helppo kuljettaa syrjäisiinkin paikkoihin.

Ilmalla täytettävä WRS-pelastuskelkka on yleisesti käytössä vesipelastuksessa ympäri Eurooppaa. Suositus on kaksi pelastajaa ja yksi pelastettava, mutta kantavuutta riittää jopa viidelle hengelle. Se on myös helppo kuljettaa syrjäisiinkin paikkoihin.

Sodankylässä harjoiteltiin tammikuun lopulla kahden päivän kurssilla jäistä sekä vedestä pelastamista ja pelastautumista. Vastaavaa kurssia ei ole järjestetty aikaisemmin Lapin pelastuslaitoksella. Kaksipäiväisellä kurssilla oli 11 osallistujaa Sodankylästä laidasta laitaan ammattipelastajista aina nuorempaan sammutusmieheen.

Oikeat välineet ja tekniikat auttavat. Kannattaa muistaa, että pelastusliivit toimivat myös talvella. Kurssilla tutustuttiin muun muassa ilmatäytteiseen pelastuskelkkaan ja jopa 18-metriseksi venyvään pelastustankoon. Tikkailla voi helposti pelastaa avannosta ihmisen, jonka käsivoimat ovat ehtyneet.

Ari Seppälä on turvallisuuspäällikkö Suomen Rakennuskoneella ja ryhmänjohtaja Sodankylän VPK:ssa. Jussi Pääkkölä on perustason ensihoitaja Lapin sairaanhoitopiirillä sekä ryhmänjohtaja ja palokunnan päällikkö Sodankylän VPK:ssa.

”Kurssilla harjoiteltiin jäältä pelastamista ja pelastautumista niin teoriassa kuin käytännössä. Paljon oli myös yleistä asiaa, kuten turvallisesta liikkumisesta jäällä, riskipaikoista ja erilaisista jään koostumuksista. Harjoituksissa käytettiin paljon erilaisia tekniikoita, joita ei ole aikaisemmin pelastusalalla totuttu käyttämään. Tekniikat sinänsä olivat tuttuja esimerkiksi köysipelastamisesta, mutta nyt niitä käytettiin jäällä”, miehet kertovat innoissaan.

Miehet uskovat, että kurssi on hyödyllinen kaikille pelastusalalla toimiville. Pelastustoimessa voitaisiin yleisemminkin tunnustaa siviilipuolen osaamista paremmin, esimerkiksi koskenlaskussa, vapaalaskussa tai jopa moottorikelkkailussa.

”Kesällä tavalliset kansalaisetkin osaavat varautua vesistöissä liikkumiseen, mutta talvella ei. Kesällä niinkin pidetään liivejä, mutta ei talvella, vaikka samat paukkuliivit toimisivat myös silloin. Aika monesti ainoa turvavaruste on jäänaskalit ja nekin ovat repun taskussa. Usein katsotaan jään paksuus kalenterista, vaikka talvet ovat muuttuneet huomattavasti viime vuosina.”

Jääpelastuskurssin kouluttaja Mark Hirst Lapin Koskikoulusta kertoo, että kursseilla haastavinta on kaataa raja-aitoja. Miten ihmeessä englantilainen kaveri voi opettaa suomalaisille jäistä pelastamista? ”Tavoitteeni on vain täydentää Suomessa jo käytössä olevia toimintatapoja ja esitellä parhaita muissa maissa olevia käytäntöjä.”

Nyt Sodankylässä vedetty Rescue 3 Europe Ice Rescue Technician -kurssi  (IRT) on
suunnattu pelastustehtäviin jäätyneillä järvillä ja hitaasti virtaavilla joilla.

Lue koko juttu Pelastustiedosta 2/2021, joka ilmestyi 31. maaliskuuta.

Teksti: Kimmo Kaisto
Kuvat: Karri Kivinen

Lue lisää