Harjoitus ja koulutus 16.12.2020

Pelastusopiston virtuaalinen valmistujaisjuhla verkossa perjantaina

Pelastajan valaa ei tälläkään kertaa anneta perinteiseen tapaan, vaan virtuaalisesti.

Pelastajan valaa ei tälläkään kertaa anneta perinteiseen tapaan, vaan virtuaalisesti.

Pelastusopisto järjestää virtuaalisen valmistujaisjuhlan perjantaina 18.12.2020 klo 11. Perinteistä valmistujaisjuhlaa ei voitu järjestää tiukentuneen koronatilanteen vuoksi, joten juhla päätettiin siirtää virtuaaliseksi. Virtuaalinen valmistujaisjuhla järjestetään jo toisen kerran peräkkäin, sillä keväällä vietettiin Pelastusopiston historian ensimmäistä virtuaalista valmistujaisjuhlaa.

Pelastusopisto on järjestänyt perinteisen valmistujaisjuhlan kaksi kertaa vuodessa, toukokuussa ja joulukuussa.  Juhlasta on muodostunut merkittävä tapahtuma valmistuville opiskelijoille, heidän läheisilleen sekä henkilökunnalle. Joulukuun valmistujaisjuhla suunniteltiin pidettäväksi Pelastusopistolla erityisjärjestelyin. Osa valmistuvista opiskelijoista oli jo etäjaksolla, eikä matkustaminen eri puolilta Suomea Kuopioon ollut suotavaa tiukentuneessa koronatilanteessa. Tästä syystä valmistujaisjuhla siirrettiin nopealla aikataululla virtuaaliseksi juhlaksi. Nyt juhlaan voi osallistua kaikki ajasta ja paikasta riippumatta.

Kaikki toivotetaan tervetulleeksi seuraamaan Pelastusopiston virtuaalista valmistujaisjuhlaa Pelastusopiston Youtube -kanavalle.

Lähde: Pelastusopisto
Kuva: Esa Aalto