Operatiivinen toiminta 29.5.2015

Eläinsesonki alkoi: ”Sopii laitokselle oikein hyvin”

Sorsaperhe pääsi turvallisesti veteen.

Sorsaperhe pääsi turvallisesti veteen.

Helsingin pelastuslaitoksella pukkaa taas eläinten pelastamista, kun villieläinten poikaset lähtevät pesistään. Nyt meneillään on erityisesti sorsanpoikassesonki. Sorsaemot pyrkivät kuljettamaan poikueitaan veteen vaarallistenkin paikkojen, kuten autoteiden ylitse.

Pelastuslaitoksella on erityinen neuvontapuhelin, johon voi soittaa, jos ei tiedä mitä tehdä pulassa olevalle eläimelle.

Laitoksen eläinpelastusvastaava, ylipalomies Vesa Nurminen kertoo, että tähän vuodenaikaan puheluja tulee useampi joka päivä. Monet puheluista hoituvat pelkällä neuvomisella, eikä pelastusyksikköä aina tarvita hätiin. Esimerkiksi sorsapesueet voi itsekin auttaa  esteiden yli.

Sorsapalleroiset matkalla vesielementtiin.
Sorsapalleroiset matkalla vesielementtiin.

”Niin sanottu riskinarviointi tehdään meillä. Onko keikka sellainen, missä todella tarvitaan meidän apua, vai voisiko neuvomalla auttaa? Neuvonta on toiminut ihan pahuksen hyvin”, Nurminen sanoo.

Eläinyksikössä työskentelevät samat palomiehet kuin tilannekeskuksessa, 4-6 palomiestä per vuoro.

 

Nurminen painottaa, että eläinpelastaminen on juuri pelastuslaitosten, ei minkään muun instanssin, työtä.

”Se sopii meille oikein hyvin. Ja onhan se pykälä sitä paitsi pelastuslaissakin.”

Juuri pelastuslaitosten vastuuta eläinten pelastamisessa tukee sekin, että pelastushenkilökunnalla on jo valmiiksi osaaminen ja erikoiskalusto.

”Väki on koulutettu ja kokenut kohtaamaan tilanteita. Pelastettava vain on eläin. Siihen me tarvitsemme vähän lisäkoulutusta, että osaamme käsitellä erilaisia lajeja. Kaikki muu osaaminen meillä on jo ennestään.”

Hyvää nostolavaharjoitusta

Nurminen ei näe, että eläintehtävät olisivat pois muusta pelastustoiminnasta. Päinvastoin, esimerkiksi klassisella kissa puussa –keikalla miehistö saa hyvää harjoitusta nostolavan käyttöön tositilannetta varten.

Lisäksi vanheneville palomiehille voidaan tarjota paikka eläinpelastusyksikössä.

”Jos ei pysty olemaan enää esimerkiksi savusukelluksessa tai ambulanssissa, mahdollisuus on hakeutua lisäkoulutuksella eläinpelastustehtäviin. En näe, että se olisi mistään pois. Päinvastoin, meillä on antaa lähes koulutusta vastaavaa mielekästä, haastavaa ja itsenäistä työtä.”

Tähän vuodenaikaan päänvaivaa aiheuttavat sorsien lisäksi pesiään vahtivat lokit ja valkoposkihanhet. Pian myös lokinpoikaset lähtevät pesistään.

”Seuraavaksi odotankin sitä, että lokinpoikaset putoavat katoilta kaduille”, Nurminen sanoo.

Eniten tehtäviä aiheuttavat luonnonvaraiset linnut, jotka ovat loukkaantuneet tai pinteessä.

”Usein ne ovat nuoria lintuja, jotka hölmöilevät varsinkin rakennetussa ympäristössä.”

Jos olet epävarma, voitko itse auttaa pulassa olevia eläimiä, voit tiedustella asiaa Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen eläinpelastusyksiköltä, puh. (09) 310 30151.

Teksti: Kaisu Puranen

Kuvat: Jan Mattila ja Helsingin kaupungin pelastuslaitos

Lue lisää