Henkilöauto törmäsi vinosti bussin vasempaan etukulmaan.
Oli kesän 2014 kuumin päivä. Karkkilan paloasemalla oltiin juuri nauttimassa kiinalaista sunnuntailounasta. Hälytys tuli ja ruoat jäivät pöytään. Bussi oli ajanut yhteen henkilöauton kanssa ja kaatunut kyljelleen ojaan.
Paloasemalta liikenneonnettomuuspaikalle oli noin kahden kilometrin matka.
”Ajomatkalla saimme tietää, että henkilöauto oli ajanut yhteen bussin kanssa ja että bussi oli kyljellään ojassa”, paloesimies Esa Salonen muistaa.
Hän varmisti Lohjalta lähteneelle päivystävälle palomestarille Jukka Iirolalle hälytystiedot oikeiksi ja että valtatie 2 on poikki. Saatuaan tämän tiedon Iirola lisäsi vasteeseen yhden höökin ja raivausyksikön. Lohjalta Iirolan kanssa samaan aikaan, hätäkeskuksen vasteeseen liittyen, lähtivät myös hööki ensihoidon kenttäjohtaja Bo Sundholm. Matkalla Iirola sopi Sundholmin kanssa toimintapuheryhmät ja oli yhteydessä tieliikennekeskukseen.
Päivittäistehtävien hoitamiseen ja valmiuden ylläpitoon Iirola sai apua toiselta päivystävältä palomestarilta ja tiedottamiseen päivystävältä päälliköltä. Hän pystyi keskittymään pelkästään liikenneonnettomuuden hoitamiseen tilannepaikalla.
”Minulla ei ollut kuskia, joten johtaminen ajomatkan aikana oli hankalaa. Ajaessa on mahdoton kääntää 90 astetta katsetta pois tieltä tietokoneruudulle ja lukea yksiköitä Pekestä”, Iirola sanoo.
Karkkilan hööki ehti ensimmäisenä onnettomuuspaikalle. Kuski, Pekka Ikonen, sijoitti auton siten, että se muodostaa esteen liikenteelle ja ilmaisee, että tie on poikki.
”Silti vielä siviiliautot etsivät raon ja puikkelehtivat siitä onnettomuusalueelle. Sitten paransin vielä auton paikkaa, ettei siitä enää mahtunut ohi”, Ikonen sanoo.
Lue koko Hälytysilmoitus Pelastustiedosta 9-10 / 2015!
Teksti: Marko Partanen
Kuva: OTKES