"Hankkeella tavoitellaan myös sitä, että uskalletaan puhua, ei piilotella virheitä, vaan käydään ne rohkeasti läpi, pyritään oppimaan niistä", kuvailee hankepäällikkö Annastiina Karttunen.
Miten yhteistyö sujui? Mikä meni hyvin, mikä huonosti? Miten toimintaa pitäisi kehittää, jotta seuraavalla kerralla onnistuttaisiin paremmin?
Tulevaisuudessa tällaisia kysymyksiä kysytään pelastuslaitoksilla yhä useammin hälytystehtävien jälkeen, sillä kehitteillä on malli onnettomuuksista oppimiseen.
Suomen Palopäällystöliiton hankkeessa tehdään pelastuslaitosten operatiiviselle henkilöstölle toimintamalli keikkojen läpikäymiseen. Tarkoitus on tuoda onnettomuustilanteiden jälkipurkuun oppimisen elementti. Näin vahvistetaan onnettomuuksista oppimisen kulttuuria sekä työturvallisuutta pelastuslaitoksissa.
”Tarkoitus on, että käytäisiin läpi tekniikkaa ja taktiikkaa, viestintää ja pelastustoiminnan peruselementtejä pelastustoimintaan osallistuneiden kanssa”, kuvailee hankepäällikkö Annastiina Karttunen Suomen Palopäällystöliitosta.
Karttunen painottaa, että pelastusalalla on paljon hiljaista tietoa, jota hyödynnetään heikosti. Onnettomuuksista oppimisen mallin tarkoitus onkin kannustaa pelastushenkilöstöä jakamaan tietoa oman työvuoron kesken, sekä eri työvuoroista aina toisiin pelastuslaitoksiin saakka.
”Tavoite on, että ihmiset puhuisivat keskenään, eivätkä olettaisi kaikkien tietävän muutenkin, miksi keikka meni hyvin tai huonosti”, Karttunen sanoo.
Muutama ydinkysymys sopii kaikkeen
Tällä hetkellä Suomessa ei ole yhtenäistä mallia onnettomuuksista oppimiseen, vaan tehtävien jälkipurku on hajanaista ja omaehtoista. Hyödylliset opit eivät välttämättä leviä yhtä työvuoroa kauemmas.
Karttunen kertoo, että onnettomuuksista oppimisen mallissa keikat puretaan keskustelunvetäjän johdolla. Ideaalitilanteessa keskustelunvetäjä on henkilö, joka ei ole osallistunut pelastustehtävään.
”Se ei tietenkään ole aina resurssien puitteissa mahdollista. Etenkin pienet keikat voidaan käsitellä niin, että esimies kysyy tietyt kysymykset.”
Havainnot kirjataan ylös, ja niiden pohjalta muodostetaan suositus jatkoa varten. Onnettomuuksista oppimisen mallia voidaan hyödyntää kaikkien mahdollisten pelastustehtävien läpikäynnissä.
”Muutama ydinkysymys sopii kaikkiin onnettomuuksiin. Lisäksi käytettävissä on tukimateriaalia”, Karttunen kertoo.
Vielä työn alla on järjestelmä, jolla tietoja kerätään. Se voisi olla esimerkiksi Pronto, johon luotaisiin lisäosa, tai PERA, pelastustoimen ja ensihoidon riskinarviojärjestelmä.
Onnettomuuksista oppimisen juuret ovat Yhdysvalloissa kehitetyssä After Action Review- eli AAR -toimintamallissa, joka luotiin 1970-luvulla armeijan työkaluksi taistelutilanteista oppimiseen. Nykyisin mallia käytetään paitsi pelastustoimessa, myös suuryrityksissä, kuten Toyotalla.
Ei piilotella virheitä
Hankkeen yksi lähtökohta on pelastustoimen arvokysely, jossa kävi ilmi, että pelastusalalla toimivat henkilöt kaipaavat eniten avoimuutta ja rohkeutta sisäiseen työskentelyyn pelastuslaitoksissa.
”Hankkeella tavoitellaan myös sitä, että uskalletaan puhua, ei piilotella virheitä, vaan käydään ne rohkeasti läpi, pyritään oppimaan niistä. Ei toisteta vanhoja samoja asioita. Jaettaisiin tietoa valtakunnallisesti tai edes seuraavalle työvuorolle. Joskus sekin voi olla vaikeaa.”
Karttunen nostaa esimerkiksi keikan, jossa taajama-alueella sattuneeseen tulipaloon otettiin vettä vesipostista. Vedenpaine ei riittänyt, mistä aiheutui työturvallisuusriski. Tulipalo saatiin kuitenkin sammutettua. Seuraavalle työvuorolle tuli keikka samalle alueelle. Sama kuvio toistui.
”Tietoa ei oltu viety eteenpäin, eikä ongelmaan oltu puututtu. Monesti myös kuulee, kuinka etenkin esimiehiä arvostellaan selän takana pelastustoiminnan aikaisista päätöksistä. Esimiehille ei kuitenkaan anneta suoraa palautetta, vaan kyräillään pienissä piireissä. Kuinka toiminta voi tällöin kehittyä, jos asioista ei voida keskustella rakentavasti?” Karttunen kysyy.
Joulukuussa julkaistaan Pelastustoiminnan jälkipelit -opas ja verkkosivut, jotka antavat pelastusalalle työkaluja pelastustoiminnasta oppimiseen sekä avoimemman keskustelukulttuurin luomiseen.
Teksti: Kaisu Puranen
Kuva: Kimmo Kaisto
