Keski-Suomen palomiesten luottamusmiehiä: Risto Rautio (vas), Markku Kytömäki, Timo Rämö, Jukka Kemiläinen, Pekka Isoaho ja Keski-Suomen pelastuslaitoksen hyvinvointisuunnittelija Esa Vauhkonen.
Jyväskylän ja Äänekosken päätoimisten palomiesten työaikojen kohtalo puhuttaa Keski-Suomen pelastuslaitoksessa. Nykyisen 24 tunnin työvuoron poikkeuslupa loppuu tämän vuoden lopussa. Luvalla on voitu hoitaa 12 tunnin aktiivityöaika ja hälytystehtävät.
Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Simo Tarvainen kertoo, että nyt keskustellaan eri tahojen kanssa tulevista mahdollisuuksista.
”Vaihtoehtoina ovat uuden 24 tunnin poikkeusluvan hakeminen tai olla hakematta lupaa, jolloin siirryttäisiin voimassa olevien sopimusten mukaisesti 12 tunnin vuoroihin ensi vuoden alusta”, Tarvainen kertoo.
Tarvaisen mukaan kahteen vuoroon siirtymistä harkitaan yhtenä vaihtoehtona vakavasti.
”Pelastuslaitoksen ensihoito on jo siirtynyt 12 tunnin työvuoroihin. Tehokkaan työvuorosuunnittelun vuoksi olisi tarkoituksenmukaista, että ensihoidon ja pelastustoimen operatiivinen henkilöstö olisi yhdenmukaisessa työajassa.”
Keski-Suomen palomiesten hallitus ei niele pelastusjohtaja Tarvaisen näkemyksiä.
”Tarvainen antaa sen kuvan, että teemme 12 tuntia työtä ja sitten pudotetaan rukkaset kädestä. Aina on lähdetty keikalle”, huomauttaa JHL-325 henkilöstöä edustava luottamusmies Markku Kytömäki Jyväskylästä.
JHL:n neuvotteleva pääluottamus Kimmo Ahonen suomii ankarasti mahdollista 12 tunnin järjestelmään siirtymistä.
”Se on loukkaavaa, jos annetaan ymmärtää, että ei haluta maksaa varallaoloajasta. Mikäli siirrytään kahteen vuoroon, niin luottamushenkilöiden ja pahimmassa tapauksessa työterveyden työt lisääntyvät”, Ahonen jyrisee.
Lue koko juttu Pelastustiedosta 6, joka ilmestyy 31. elokuuta.
Teksti ja kuva: Mika Rinne