Nuori toimittaja Katajamäki 1970-luvulla lehden ensimmäisissä omissa tiloissa Neitsytpolulla Helsingissä.
Katajamäki täyttää tänään 80 vuotta. Hän on nähnyt pelastusalan kehityksen aitiopaikalta.
”Olen toiminut palotoimesta pelastustoimeksi laajentuneen alan parissa jo yhdeksällä vuosikymmenellä”, laskee maaliskuun 18. päivänä 80 vuotta täyttävä Juhani Katajamäki, joka toimi yhteensä 30 vuotta Palontorjunnan ja sen seuraajan Pelastustiedon toimittajana ja päätoimittajana.
Syntymäpäiväsankarille palotoimi tuli tutuksi seitsemän vuoden ikäisenä 1949, jolloin hänen isänsä Aarne valittiin Tampereen VPK:n palokunnanpäälliköksi. Muutto Viinikan esikaupungista palokunnan jugendlinnaan oli edessä vielä saman vuoden aikana.
”Palokuntapoikana aloitin. Kun ikää kertyi 16 vuotta, pääsin tositilanteisiin sammutus- ja pelastustyönjohdon lähetiksi. Suullista viestinvälitystä tarvittiin palopaikan ja vesilähteen välille. Kaupunkialueella paloposti ja maaseudulla luonnonvesilähteet saattoivat olla hyvinkin etäällä itse palo- tai onnettomuuskohteesta. Käsipuhelimia ei tuolloin ollut.”
”Kohteessa sammutustyönjohtajan ainoa käskynjakoväline oli megafoni, ”kovapuhuja”, joka jollakin tavalla toimi avopaloissa maantasolla. Rakennuksen sisätiloissa ja isoissa metsäpalon kaltaisissa avopaloissa sammuttajat olivat vain omien aistiensa tai vyötäisille solmitun palonarun ja narumiehensä varassa. Iän karttuessa liityin miehistöosastoon.”
Twistiä Laila Kinnusen kanssa
Palokunnantalon asuinportaan ylimmästä kerroksesta isä ja poika lähtivät yhdessä hälytyksiin, joihin palokunta kiirehti uudella kalustolla – niin modernilla, että Tampereen ammattipalomiehet olivat kuulemma avoimen kateellisia.
Kaluston hankintaan tarvittavat tulot mahdollisti VPK:n juhlasali, jonka avarissa tiloissa palokunta järjesti tansseja parhaimmillaan neljänä iltana viikossa.
”Olin pitkään tanssien järjestelyistä vastaavan toimikunnan sihteeri. Tilasin orkesterit ja solistit. Esiintyjinä vieraili aikansa huippuorkestereita ja -solisteja. Erityisesti mieleen on jäänyt Laila Kinnunen, aina iloinen ja ystävällinen nuori nainen. Kerran esiintymisvuoroaan odotellessaan hän kysäisi joko osasin uuden twist-tanssin askellukset. Kun vastasin vasta hakusessa olevan, hän iloisesti tokaisi: annas kun näytän”, Katajamäki muistelee.
”Siinä salin sivukäytävällä, tanssiyleisön silmien alla, sain opetuksen uuden tanssin askelluksista, jotka tarvittaessa vieläkin taittuvat.”
Tukalia tilanteita
Sammutus- ja pelastustyössä Katajamäki selvisi ilman isompia onnettomuuksia, mutta erikoisia ja myös tukalia tilanteita sattui.
”Tampereen naapurikunnassa Aitolahdella jouduin Tasanteen tilalla tukalaan tilanteeseen varsin erikoisen pelastusoperaation aikana. Kaksimetrinen roteva ja poikkeuksellisen isojalkainen isäntä pyysi meitä pelastamaan erikoisvalmisteiset isot kenkänsä olohuoneen kyljessä sijainneesta isosta vaatehuoneesta.”
”Etsin savun keskeltä komeron, ja kahmin mittatilauksena tamperelaisessa kenkätehtaassa valmistettuja viulukotelon kokoisia kenkiä syliini. Lastia ulos ikkunasta ojentaessani tapahtui raju yleissyttyminen ja koko huonetila hulmahti tuleen. Sukelsin ulos ikkunasta. Onneksi oli talvi, mätkähdin lumihankeen.”
Tampereen yhteiskunnallisen korkeakoulun vuosina Katajamäki työskenteli Tampereen ammattipalokunnassa vuosilomansijaisena eli niin sanottuna kesämiehenä. Kesämiestyötoverina oli muun muassa viime kesänä menehtynyt Sakari Lehtinen, joka toimi myöhemmin Tampereen palopäällikkönä.
Myös kesämiesaikana oli sattua kohtalokas työtapaturma korkean teollisuusrakennuksen ullakolla.
”Sain tehtäväksi tiedustella korkean valimorakennuksen ison ullakkotilan. Kiipesin talotikkaita katolle, avasin kattoluukun ja pudottauduin pimeälle ullakolle. Kun silmät tottuivat pimeyteen, huomasin seisovani valimohallin yläosaa kiertävällä puoli metriä leveällä huoltokäytävällä. Molemmin puolin oli 15 metrin pudotus betonilattialle.”
Kirjoittaminen kiinnosti
Palomiestä Katajamäestä ei tullut, mutta kirjoittaminen oli vetänyt nuorta miestä puoleensa Tampereen lyseon aineenkirjoitustunneilta asti.
”Toimittajan ammatti tuli ensi kertaa mieleen sen jälkeen, kun seitsemännellä luokalla annetun Tuulentupa-otsikon alla keksin kirjoittaa taistelulaiva Bismarckin tuhoon tuomitusta pakoyrityksestä Norjan vuonoilta. Oivaltavaa mielikuvitusta riitti.”
Nuorukaisikäisenä hän avusti tamperelaista päivälehti Kansan Lehteä ja myöhemmin Urpo Lahtisen perustamaa Suomen ensimmäistä ilmaisjakelulehteä, Tamperelaista. Juttujen aihealue oli laaja, mutta päällimmäisinä kaupungin palotoimen tapahtumat. Myös jääkiekko on ollut mansen miestä lähellä, ja siitäkin hän on kirjoittanut monet otteluselostukset. Kesämiesaikoina työkavereina olivat myös monet jääkiekkoilijat.
Toimittajaksi 1973
Palo- ja pelastusalan johtava ammattilehti oli tuttu jo nuoruusvuosilta ensimmäisestä vuosikerrasta lähtien. Lehti tuli isälle kotiin.
”Palontorjunta haki vuonna 1973 toimittajaa päätoimittajan tueksi ja hain paikkaa. Sain kutsun haastatteluun. Profiilini oli kuulemani mukaan juuri oikea. Päätoimittaja Lauri Santalan työpariksi haluttiin toimittaja, joka tuntisi palotoimesta kohti pelastustointa kehittyvää alaa laajasti, aina ruohonjuuritasolta asti.”
”Jälkeenpäin kuulin, että Lauri oli joidenkin toimituskunnan jäsenten mielestä liian paljon ammattipalokuntiin suuntautunut. Pitkään teollisuuskaupunki Tampereen palotoimessa mukana olleena minulla oli kokemuspiirissä kaikki silloiset palokuntamuodot. Usean VPK:n lisäksi tehtaitten kaupungissa oli enimmillään toistakymmentä tehdaspalokuntaa. TPK:issa toimivat olivat myös olennainen osa lehden tilaajakuntaa.”
”Lehden rooli kouluttajana oli tuolloin erittäin tärkeä. Kun palokuntien koulutus Valtion pelastuskoulun laajentuessa Pelastusopistoksi tehostui, se merkitsi myös lehden profiilin muutosta. Lehti pääsi keventämään ”opetuksellista” rooliaan ja keskittymään tiedonvälityksessä olennaiseen, eli raportoiman palotoimesta pelastustoimeksi laajentuvasta alasta.”
Kahden miehen työt
Töitä nuorella toimittajalla riitti. Työtaakka lisääntyi entisestään, kun päätoimittaja Lauri Santala sairastui vakavasti. Kun Santala joutui jäämään sairauseläkkeelle, Juhani Katajamäki valittiin lehden päätoimittajaksi.
”Tein kahden miehen työt aikana, jolloin tietokoneita ei ollut. Jutut kirjoitin mekaanisella Remington-kirjoituskoneella. Tekstit kulkivat kuriiripostina kirjapainoon, josta palasivat palstoitettuina kahtena vedoksena. Toinen leikattiin ja liimattiin palstoiksi taittosheemoille. Paperivalokuvien koot mitattiin ja niiden mukaiset tilat merkittiin taittosheemaan. Toiseen tehtiin korjaukset ja tarvittavat lisäykset. Valmiiksi taitetut sivut palautettiin kuriiripostina kirjapainoon, josta ne samaa tietä aikanaan palasivat hyväksyttäviksi ja sen jälkeen palautettaviksi takaisin painamista varten.”
Töitä oli paljon, ja kotona oli perhe. Kaksi pientä poikaa kysyivätkin usein ihmetellen, miksi isi on aina poissa.
”Työ alan ammattilehdessä oli kiinnostavaa. Siihen sisältyi myös useita matkoja tutustumaan pelastustoimeen maailmalla, kuten Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Neuvostoliitossa.”
”Rautaesiripun maista ei kuitenkaan voinut kirjoittaa kovinkaan yksityiskohtaisesti. Kaikki kulkeminen tapahtui valvovan silmän alla. Palokunnan kaltaisiin valtion ylläpitämiin laitoksiin oli vaikea päästä käymään. Ulkopuolelta katselimme ja paikalliset palomiehet tiirailivat paloaseman ikkunoista vähintään yhtä uteliaina meitä, harvinaisia ulkomaaneläviä.”
”Jäin varhaiseläkkeelle vuonna 2003, jolloin täyteen tuli viisi vuotta toimittajana ja 25 vuotta päätoimittajana. Eläkkeellä ollessani olen saanut tilaisuuden kirjoittaa myös useita alan kirjoja.”
Teksti: Esa Aalto
Kuvat: Esa Aalto ja Pelastustiedon arkisto
