Saku Sutelaisen mielestä raskaiden asioiden purkaminen lisää henkistä hyvinvointia myös siksi, että siviili- ja työminää ei voi täysin erottaa toisistaan, ja ne väistämättä vaikuttavat toisiinsa.
Vuoden Palomieheksi valittu Saku Sutelainen tekee hartiavoimin töitä pelastusalan henkisen hyvinvoinnin eteen. Hän toivoo, että psyykkinen jaksaminen koettaisiin yhtä tärkeäksi kuin fyysinen kunto.
Teksti: Kaisu Puranen
Kuvat: Teemu Heikkilä
Sivuille levitetyt kädet välähtivät mielessä tämän tästä ja tulivat uniin monina öinä.
Palomies-ensihoitaja Saku Sutelainen seisoi nostolavalla ja yritti saada kontaktia itsetuhoiseen henkilöön. Kuten usein muulloinkin, nostolavalle oli värvätty juuri Sutelainen. Hänellä oli kokemusta. Hän oli käynyt kriisityön koulutuksia, ja hänellä oli myös työnohjaajan pätevyys.
Nyt puhuminen ei auttanut. Henkilö oli sekaisin eri päihteistä ja teki savupiipun päällä joogaliikkeiden tapaisia asentoja. Kun hänelle yritti puhua, hän vain käänsi hitaasti päätään. Lopulta hän levitti kätensä ja hyppäsi.
Tuohon tehtävään mennessä Sutelaisella oli jo kasvanut ymmärrys jälkipurun ja henkisen huollon tärkeydestä. Silti hänelle kävi perinteisesti: hän kielsi avuntarpeensa.
”Edessä oli vuoronvaihto ja kesäloma. Kun joku tuli kysymään, tarvitsenko jotain, tuli perusvastaus, etten minä mitään tarvitse.”
Silti tapaus ja erilaiset jossittelut omasta toiminnasta pyörivät Sutelaisen ajatuksissa pitkään. Tällaisiin tilanteisiin ensilinjan auttajat törmäävät usein, ja ne olisi hyvä purkaa tuoreeltaan. Jälkipurku olisi auttanut Sutelaistakin, hän myöntää nyt.
”Olen toki päässyt puhumaan siitä ja muista vastaavista tilanteista monta kertaa. Kun teen koulutuksia ja luentoja, käsittelen koko ajan omia traumoja erilaisina esimerkkeinä”, hän naurahtaa.
Sutelainen valmistui palomieheksi Helsingin Pelastuskoulusta vuonna 2004. Sitä ennen hän toimi lastentarhanopettajana. Ajatus ensilinjan auttajien henkisestä jaksamisesta syntyi jo palomiesuran alussa, kun hän työskenteli pelastuslaitoksella lääkäriyksikössä.
”Mietin, miten me jaksamme työyhteisönä, ja kuka huolehtii omaisista, kun hekin tuntuvat jäävän yksin.”
Matka omaan itseen
Samaan aikaan Sutelainen käsitteli omaa henkistä hyvinvointiaan yksityiselämässään, terapiankin avulla. Hänestä oli tullut uusioperheen isä. Hän mietti, millainen vanhempi haluaa olla, ja kuinka hänen oma lapsuutensa vaikutti nykyhetkeen.
”Se oli vaikea, mutta antoisa matka omaan itseen. Sitä huomasi, ettei olekaan niin hyvä kuin haluaa olla. Oma identiteetti piti kasvattaa uudelleen.”
Ammatillisella rintamalla itsetutkiskeluun vei työnohjaajakoulutus, jossa piti miettiä, miten omaa työtään ylipäätään haluaa tehdä, ja kuinka oma henkilöhistoria vaikuttaa työminään.
Tämä kaikki johti Sutelaisen pikku hiljaa yhä syvemmälle pelastusalan henkisen hyvinvoinnin maailmaan. Pari vuotta sitten hänestä tuli Suomen Palopäällystöliiton Henkinen työsuojelu ja jälkipurku pelastustoimessa -hankkeen ohjaaja. Joulukuussa 2019 loppuva hanke saa jatkoa, ja Sutelainen luotsaa henkistä hyvinvointia Mental Fire Fit -hankkeessa.
Yhteistyötä ja oppeja ammennetaan etenkin poliisilta. Tavoite on muun muassa tuoda vertaispurun malli poliisilta pelastuslaitoksille. Lisäksi post-traumatyöpajan vaikutuksista tehdään haastattelututkimus yhteistyössä Saimaan ammattikorkeakoulun kanssa, ja työpajoja pyritään jatkamaan.
Jälkipurut automaattisesti
Sutelaisen mielestä tärkeintä olisi juurruttaa paloasemille kulttuuri, jossa vaikeista keikoista puhumista ei arasteltaisi, ei työvuorossa, defusingissa eli jälkipurussa eikä työterveydessä. Lisäksi pelastushenkilöstön pitäisi ymmärtää, että vaikean tehtävän kuuluukin herättää tunteita.
Henkisen hyvinvoinnin arkipäiväistämiseen auttaisi jälkipurun ottaminen vielä voimakkaammin pelastuslaitosten käytännöksi ja kaikkien esimiesten kouluttaminen puhumaan ja kuuntelemaan. Jälkipurkutilaisuus pitäisi järjestää vaativan tehtävän jälkeen automaattisesti.
Poliisilta mukailtuja post-traumatyöpajoja pitäisi järjestää säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa. Lokakuussa 2019 järjestetty pelastusalan ensimmäinen post-traumatyöpaja on Sutelaisen mielestä loistava konsepti.
”Siellä voi keskustella luottamuksella ihmisten kanssa, jotka ovat hekin kokeneet kovia juttuja, avautua sallivassa ilmapiirissä pienryhmissä ja terapeutin kanssa.”
Miten auttaja voi auttaa, jos ei itse pysty puhumaan?
Puhumisen kulttuurin arkipäiväistäminen on jokaisen vastuulla. Sutelainen on huomannut pelastuslaitoksilla käydessään, että aiheen kovaäänisimmät vastustajat ovat jo jääneet vähemmistöön.
”Vanhat kumileuat sanovat, etteivät olisi uskoneet, että kaveri puhuu ihan fiksuja. Kelkka on kääntynyt myös monella esimiehellä.”
Mitä hyötyä keskusteluista sitten oikein on?
”Miten auttaja osaa auttaa, jos ei itse pysty puhumaan? Jos kovettaa itsensä ja kätkee kaiken omaan itseensä, niin onko silloin hyvä auttaja? Jo pelkkä asioiden sanoittaminen auttaa käsittelemään niitä.”
Raskaiden asioiden purkaminen lisää henkistä hyvinvointia myös siksi, että siviili- ja työminää ei voi täysin erottaa toisistaan, ja ne väistämättä vaikuttavat toisiinsa.
Entä jos ei vain tunne tarvitsevansa henkistä tukea vaativan keikan jälkeen?
”Ajattelen, että elämämme kapenee, jos asioista ei puhuta tai niitä ei pureta pois. Ihmettelen, jos se ei yhtään kyynistä.”
Myös fyysisiä oireita
Sutelainen tietää, että puhuminen ja itsensä avaaminen ei ole helppoa.
”Tulen perheestä, jossa kaikki ongelmatilanteet lakaistiin maton alle. Jouduin tekemään hirveästi töitä, että pystyin puhumaan omista tunteistani. Jos siitä ei ole saatu mallia elämän varrella, ei se helppoa ole. Siksi sitä olisi hyvä harjoitella. Ei kukaan ole syntynyt voimanostajaksikaan.”
Purkamattomat kokemukset voivat oireilla hyvinkin monilla tavoilla, eikä niitä välttämättä edes osaa yhdistää alkuperäänsä. Voi ilmetä univaikeuksia, stressin nousua, äkkipikaisuutta ja nopeaa hermostumista. Asiat eivät välttämättä tunnu miltään, eivät hyvät jutut tai onnistumisetkaan.
Monet selittämättömät fyysiset vaivat saattavat olla peräisin henkisestä kuormituksesta. Sutelainen uskoo, että henkiset traumat voivat koteloitua kehoon.
”Työkyvyttömyyseläkkeet ja sairauslomat lisääntyvät, on tuki- ja liikuntaelinongelmia. Aina ei tiedetä, mistä ne johtuvat. Uskon, että jonkinlaiset traumamuistot voivat vaikuttaa taustalla.”
Robottimainen työmoodi suojaa
On selvää, että ensiauttajien täytyy toimia operatiivisessa työssä työmoodilla, ammatillisesti.
”Robottimainen työmoodi suojaa meitä, ja siihen meidät on koulutettukin. Tilanteet voivat kuitenkin tulla eteen täysin yllättäen. Tehtävästä voi paljastua ihan jotain muuta, jotain, johon ei ole osannut varautua. Sellainen menee suojauksen läpi.”
”Normaalista aikuisesta tuntuu aina pahalta, jos hän näkee, että lapsi loukkaantuu tai kuolee. Ne normaalit aikuiset ovat myös siellä palokypärän ja ensihoitovaatteiden sisällä.”
Jälkipurkua on käytetty pelastusalalla jo 20 vuotta, mutta Sutelainen tahtoisi sen oheen tehokkaampia työkaluja. Hän kutsuu jälkipurkua ensipahan poistamiseksi. Se ei kuitenkaan välttämättä ole kaikille paras keino, sillä ihmiset reagoivat asioihin eri tavoin ja eri nopeudella. Vaikutukset voivat tuntua vasta muutaman päivän päästä tai seuraavalla tehtävällä.
”Olemme keikan jälkeen niin erilaisissa asemissa. Joku kokee keikan tosi voimakkaasti, joku ei juuri ollenkaan, ja joku ei oikein tiedä, miltä se tuntuu.”
Sutelaisen mukaan on tärkeää, että tapahtunut käydään heti yhdessä läpi, jotta kaikilla on yhteneväinen tieto siitä, mitä oikeasti tapahtui, ja kuka toimi missäkin roolissa. Tämä myös katkoo siivet mahdollisilta huhuilta. Sen jälkeen tapahtumaa voidaan käsitellä joko vain osan kanssa, tai vertaispurulla, jossa tuntemuksiaan voi kertoa kahden kesken koulutetulle ohjaajalle, esimiehelle tai muulle kollegalle.
Sutelainen valittiin joulukuussa 2019 Vuoden Palomieheksi työstään pelastusalan henkisen hyvinvoinnin eteen.
”Kyllähän siinä tuli liikutus. Haluan ajatella, että tässä mennään asia eikä ihminen edellä. Toivon myös, että tämä työ jatkuu, ja psyykkinen jaksaminen koetaan vähintään yhtä tärkeänä kuin fyysinen. Auttajaa saa sattua.”
NOPEAT
Kuka ja mistä?
Saku Sutelainen, Helsingistä.
Ikä?
44.
Harrastukset?
Kuntonyrkkeily, kahvakuulailu, talvella lumilautailu.
Mikä sytyttää?
Hymy, positiivisuus.
Mikä sammuttaa?
Mustavalkoisuus, lokeroitunut ajattelumalli.
Ketä ihailet?
Poliisi Juha Järveliniä. Hän on tehnyt poliisissa todella paljon henkisen huollon eteen, muttei ole saanut poliisiorganisaatiossa hänelle kuuluvaa tunnustusta.
Omat selviytymiskeinosi?
Liikunta, luonto ja läheisyys. Puhuminen, tunteiden näyttäminen, musiikki (joraaminen), sauna ja toista arvostava parisuhde.
Teksti: Kaisu Puranen
Kuvat: Teemu Heikkilä
