Jari Mönkkönen ja entinen oma työvuoro. Kuvassa vasemmalta oikealle: ylipalomies Martti Nokelainen, vs. paloesimies Antti Noukkala, palomies Jarmo Kankkunen, ensihoitaja Reetta Rissanen ja ensihoitaja Mika Länsisola.
Keräys Jari Mönkkösen hyväksi Finnsec-messuilla syyskuun lopulla tuotti hieman yli 5000 euroa.
Suomen Palopäällystöliiton, Suomen Voimisteluliiton ja Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen organisoiman keräyksen tarkoitus oli tukea neliraajahalvaantunutta Mönkköstä pitkäaikaisessa kuntoutumisessa ja elämänlaadun parantamisessa.
”On ihan mieletön fiilis. Sitä tuntee edelleen olevansa palomies muiden rinnalla, vaikka on pois rivistä. Palomiesten yhteisöllisyys nostaa päätään silloin, kun rivikaverilla on vaikeaa. Sieltä löytyy aina olkapää”, sanoo Mönkkönen keräyksen tuloksista.
Entinen MM-tason telinevoimistelija, neliraajahalvaantunut Mönkkönen toimi ennen onnettomuuttaan Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella paloesimiehenä. Mönkkösen kollegat ovat tukeneet häntä aktiivisesti siitä lähtien, kun hän halvaantui telinevoimisteluonnettomuudessa heinäkuussa 2016.
”En voi muuta sanoa, kuin että olen suuressa kiitollisuudenvelassa omalle esimiehelleni, palomestari Arto Latvalalle, joka on ottanut todella paljon roolia auttamisessani. Tuntuu tosi hyvältä, että joku on hoitanut niin paljon asioitani ja nähnyt vaivaa”, Mönkkönen kehuu.
Mönkkönen kertoo pystyvänsä nyt hankkimaan itselleen kuntoutusta ja apuvälineitä keräyksen tuotoilla.
”Tässä on useampikin keräys Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta. Vuorot ovat keränneet lahjoituksia asemilta. Nekin joita en edes tunne, ovat kantaneet kortensa kekoon.”
Viimein kotona
Mönkkösen suurin haave on toteutunut, sillä hän on viimein päässyt kotiin perheensä kanssa. Edellisestä kodista, vanhasta rintamamiestalosta on luovuttu, koska sitä oli vaikea remontoida, ja kaupungin byrokratia hidasti remonttia. Sen sijaan perhe on hankkinut esteettömän kerrostaloasunnon.
”Nyt olen ollut kotona viisi yötä. Eihän tätä voi mitenkään kuvailla, kuinka hyvältä tuntuu olla kotona, ja katsoa lasten tappeluja”, Mönkkönen naurahtaa.
Mönkkönen korostaa, ettei perhe luovuttanut vanhan talonsa remontin suhteen, mutta tosiasiat tulivat vastaan. Taloa olisi päästy remontoimaan vasta ensi kesänä.
”Tajusimme, että edellisenä jouluna piti päästä kotiin. Sitten tulikin kesä, ja nyt on tulossa uusi joulu. Olisin taistellut loppuun asti, mutta remontti olisi kestänyt niin kauan. Ja satuimme juuri silloin löytämään sopivan asunnon.”
Mönkkönen on erittäin kiitollinen saamastaan tuesta.
”Sellaisiakin kavereita tuli mua muuttamaan, joita en ollut ikinä nähnyt. Uusia, nuoria miehiä jotka lähtivät auttamaan. Tässä on aika etuoikeutetussa asemassa, ja se on auttanut jaksamaan psyykkisesti.”
Nyt Mönkkönen ottaa rauhallisesti raskaiden muutosten jälkeen, mutta tulevaisuudessa tarkoitus on jatkaa oman firman toimintaa, kenties opiskella ja ryhtyä pitämään luentoja.
”Nyt kerään voimia, mutta mieli on kirkas ja positiivinen.”
Seuraavan kerran keräykseen Mönkkösen hyväksi on mahdollista osallistua esimerkiksi 12. joulukuuta Palopäällystöliiton jouluseminaarin yhteydessä.
Lue Mönkkösen haastattelu täältä.
Teksti ja kuva: Kaisu Puranen