Tampparin noston alkuvaiheet. Vetoapuna oli traktori.
Latukoneen eli tampparin nosto sai murheellisen käänteen, kun kone ylös nostettaessa vajosikin nopeasti ja vei mukanaan työtehtävällä olleen palomiehen. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston työsuojelutarkastuksen mukaan vaarojen arviointi ei ollut riittävää eikä jääolosuhteita varmistettu riittävästi, vaan jääolosuhteissa luotettiin jäätien kunnossapitoa harjoittavan yrittäjän tietoihin.
Oulunsalon ja Hailuodon välisen jäätien kunnossapito latukoneella eli tampparilla keskeytyi 15. helmikuuta, kun kone vajosi jään pintakerroksen läpi. Kuljettajan onnistui peruuttaa konetta muutamia metrejä, mutta jää tampparin alla alkoi kallistua ja koneen jalkatilaan tuli vettä. Kuljettaja poistui vajoavasta laitteesta.
Kunnossapitoa tehtiin jäätien reunoilla, missä kuljettaja oli havainnut railosta purkautuneen vettä jäätien päälle.
Hätäkeskus välitti pelastuslaitokselle tehtävän ja paikalle tuli yksikkö, jossa oli paloesimiehen lisäksi neljä palomiestä. Pian paikalle tuli myös palomestari sekä asemamestari Limingan paloasemalta, jonka toimialueeseen Hailuoto kuuluu.
Onnettomuuspaikalla jäätien kunnossapidosta vastaavan yrityksen toimitusjohtaja esitti suunnitelman jäihin uponneen tampparin vetämiseksi jäistä traktorilla. Myös palomestari ja paloesimies pitivät suunnitelmaa järkevänä. Tamppari kytkettiin kiinni traktoriin ja pintapelastusvarusteisiin pukeutunut palomies sai ohjeen painaa rautakangella kaasua, mutta palomestari kielsi menemästä sisälle tamppariin.
”Tilannepaikalla pohdittiin tunnin ajan, mikä on turvallisin tapa vetää kone ylös riskejä ottamatta. Joka tapauksessa kone päätettiin vetää jäistä, koska pelastuslainkin mukaan omaisuuden pelastaminen kuuluu työtehtäviimme”, palopäällikkö Heikki Levón toteaa.
Tienhoitokone oli aikaisemminkin vajonnut, mutta ei näin pahasti kuin nyt. Jäätien kantavuus oli tienhoitoyrityksen toimitusjohtajan mukaan 12 tonnia ja koneen paino oli neljä tonnia. Saadun tiedon valossa ja ottamalla huomioon varmuuskerroin tilannetta johtaneet esimiehet päättelivät, että paino oli selvästi alle jään kantavuuden.
Harvinaislaatuisessa tehtävässä tehtiin useita riskinarvioita. Myös vaihtoehtoisia nostotapoja mietittiin, mutta tila, paino ja aikaongelmista johtuen päädyttiin valittuun toimintatapaan. Riskinä mietittiin myös sitä, että kone liukuisi eteenpäin ja vajoaisi enemmän ja jopa uppoaisi, mutta tätä ei pidetty mahdollisena, koska kone oli kettingillä kiinni traktorissa. Myöskään koneen peräpää ei ollut vajonnut kuten keula. Laite oli ollut vakaassa tilassa siinä vaiheessa jo puolentoista tunnin ajan.
Kaikki hyväksyivät
Syytä keulan vajoamiselle pohdittiin, kun tampparia oli ajettu puolen metrin vesisohjokerrokseen, jonka alla pitäisi olla teräsjääkerros. Palomestarin mielestä oli asennoiduttava siten, että jäätä ei ole tampparin alla kuin osittain. Katsottiin, että pintapelastaja pystyy toimimaan, vaikka laite uppoaisi ja poistumaan siitä. Myös turvamies voi siinä tilanteessa hakea pelastajan.
Valitun toimintatavan hyväksyivät kaikki paikalla olijat. Palomiespari jakoi keskenään tehtävän niin, että toinen meni painamaan kaasua ja toinen toimi turvamiehenä, johon toinen oli kiinni turvanarulla.
Myös toista traktoria lähdettiin hakemaan vetämään laitetta, mutta työn katsottiin onnistuvan jo kettingillä kiinnitettyyn traktoriin, jossa ei kuitenkaan ollut lumi- sekä jääketjuja, kuten haettavana olevassa.
Työhön ryhdyttiin ja palomies yritti rautakangella painaa kaasupoljinta pitäen vasemmalla kädellä ovipilarin tartuntakahvasta. Veden alla olevaa kaasupoljinta oli hankala painaa kangella, joten palomies heitti sen jäälle ja alkoi painaa kaasua jalallaan. Sen takia hän joutui menemään osittain sisälle ohjaamoon.
Vajosi sekunneissa
Kun telaketjut liikkuivat hieman, tamppari alkoi vajota ja ohjaamo vajosi sekunneissa veden alle. Pintapelastaja takertui varusteistaan tamppariin. Hänen pelastamistaan yritettiin, mutta sinä ei onnistuttu. Pelastusliivin täyttöpatruunan laukaisu ei myöskään onnistunut.
”Tosin sekään ei olisi auttanut tässä tilanteessa”, Heikki Levón toteaa.
Menehtynyt palomies takertui tamppariin turvaköydestään ja todennäköisesti myös pintapelastuspuvustaan, koska siinä oli repeytymiä. Pintapelastustehtäviä varten on harjoiteltu köyden katkaisemista, jos joudutaan veden alle ja turvanaru takertuu. Pelastusliivi laukaisemalla nousee pintaan. Nyt näin ei jostain syystä tapahtunutkaan ja se yllätti kaikki. Näinkin järeä kone ei ollut tavanomainen pelastettava, silti työtehtävä jäällä koettiin muutoin rutiininomaiseksikin tehtäväksi.
Työsuojelun tarkastuskertomuksessa edellytetään työnantajilta puuttumista työtapojen ja -olojen turvallisuuteen ja epäkohtiin sekä varmistamaan, että työpaikalla käytettävät työtavat ja -välineet ovat käyttäjälleen turvallisia. Lisäksi työntekijät tarvitsevat riittävästi koulutusta jäällä työskentelyn vaaroista ja työskentelyolosuhteet jäällä on varmistettava riittävien mittausten ja havaintojen avulla.
Tilanteen ennalta arvaamattomuuden takia vakavan työtapaturman tutkinta lopetetaan eikä aluehallintovirasto esitä poliisille tutkintapyyntöä työsuojelurikkomuksesta tai -rikoksesta.
Missä raja riskille?
Pelastuspäällikkö Mika Haverinen pohtii sitä, missä kulkee riskinottamisen raja, kun pelastetaan omaisuutta.
”Tämä opettaa meille myös, onko työntekijöillä osaamista arvioida jään kantavuutta. Myös se tulee ottaa huomioon, että pintapelastajalla on varusteenaan tehtävään soveltuva kypärä.”
”Myös sitä pitää arvioida, mitkä ovat järkeviä menetelmiä erilaisilla tilanteissa. Olisiko esimerkiksi tässä tilanteessa palomies pelastunut ilman turvanarua.”
Sitäkin pitäisi arvioida, tulisiko vastaavia tehtäviä tehdä vesisukellusvarusteissa. Silloin tehtävän voisi tehdä ainoastaan vesisukellusvalmiuteen soveltuva yksikkö. Näin toimittaisiin silloin, kun pelastetaan omaisuutta.
”Myös varusteita voidaan miettiä. Pitäisikö käsin laukaistavissa pelastusliiveissä eli paukkuliiveissä olla kunnollinen kahva vai tarttuuko sellainen helpommin ja voiko liivi laueta itsestään ja olisiko se silloin enää CE-hyväksytty.”
”Entä olisivatko irrotettavat valjaat silmukkaa työturvallisemmat, vaikka ne hankaloittaisivat esimerkiksi uimista.”
Asemamestari Jarkko Vaskon johtama sukellusyksikkö haki menehtyneen työtoverin. Raskasta tilannetta on puitu ohjatusti ja työkaverit keskenään. Työterveyshuollon järjestämästä avusta on ollut paljon apua.
”Pitkäaikaisen työkaverin menehtyminen on koskettanut jokaista, mutta vähitellen aletaan päästä eteenpäin.”
”Työyhteisössä on keskusteltu, miten vesipelastustehtäviä voitaisiin tehdä turvallisemmin. On esitetty toive, että vesisukellusta harrastavista koottaisiin työryhmä, joka tekisi esityksiä siitä, miten työtä voitaisiin tehdä turvallisemmin.”
Teksti: Esa Aalto Kuva: Oulu-Koillismaan pelastuslaitos
