Ulkomailta 23.1.2022

Lupaavia tuloksia palonehkäisyssä tilastojen avulla ja kotikäynneillä – tulipalot vähentyneet riskialueilla

Pelastuslaitoksen kotikäynnit ja muut toimenpiteet ovat selvästi vähentäneet paloja riskialueilla. Arkistokuva Malmöstä: Kimmo Kaisto.

Pelastuslaitoksen kotikäynnit ja muut toimenpiteet ovat selvästi vähentäneet paloja riskialueilla. Arkistokuva Malmöstä: Kimmo Kaisto.

Malmö (Ruotsi). Pelastuslaitos aloitti englantilaisen esikuvan mukaiset kotikäynnit vuonna 2010 (Pelastustieto 3/2015). Muutama vuosi sitten laitos päätti muuttaa toimintatapaansa.

”Palotilastojen avulla tunnistamme alueet, joilla on suurin paloriski ja joilla palonehkäisyä eniten tarvitaan”, Lynn Rannåker sanoo. Kiinteistöjen omistajille kerrotaan, että pelastuslaitos tulee lähiaikoina käymään kiinteistöissä.

”Annamme taustatietoja ja neuvomme, mitä he voivat itse tehdä. Jos kohtaamme asunnon, jossa ei ole palovaroitinta, sijoitamme sinne väliaikaisen varoittimen ja kehotamme kiinteistön omistajaa hankkimaan pysyvän”, Rannåker kertoo.

Sitten pelastuslaitos informoi asukkaita tulevista käynneistä porraskäytäviin ja ilmoitustauluille asetettaville tiedotteiden avulla. Tiedottamisen ansiosta yhä useampi avaa ovensa.

Palomiehet käyvät asunnoissa pareittain palokuntapukuun pukeutuneina, heillä on henkilökortit ja he tulevat pelastuslaitoksen autolla. ”Käynti kestää viitisen minuuttia. Vaikka pyrimme keskustelemaan, meillä on kolme viestiä.

Asukkaiden on ymmärrettävä, kuinka tärkeää on havaita palo mahdollisimman pian, miten he voivat ehkäistä paloja ja miten tulee toimia, jos palo syttyy. Jos palomiehet havaitsevat puutteita, he ilmoittavat niistä palotarkastajille, jotka voivat ryhtyä tarpeellisiin toimiin”, Rannåker kertoo.

Yleisten kotikäyntien lisäksi pelastuslaitos tekee noin kaksi tuhatta pitempää käyntiä, joiden ajankohdista sovitaan esimerkiksi iäkkäiden asukkaiden kanssa.

”Olemme havainneet, että kotikäyntien sekä muun toimintamme ansiosta palot ovat vähentyneet ongelma-alueilla. Asukkaiden tietoisuus oikeasta toiminnasta on lisääntynyt. He sulkevat ovensa ja odottavat sammuttajien tuloa eivätkä ryntää porraskäytävään.”

Malmön ja Lundin yliopiston tutkijat ovat perehtyneet aineistoon. ”Vaikutusta ei juuri ole alueilla, joilla palaa harvoin. Sen sijaan palot ovat selvästi vähentyneet alueilla, joilla palaa usein. Ennen muuta tämä koskee tuhopolttoja. Emme tiedä, mistä tämä johtuu. Kuitenkin pelastuslaitoksen kotikäynnit ja muut toimenpiteet ovat selvästi vähentäneet paloja riskialueilla”, professori Per Olof Hallin kertoo.

Teksti: Karin Aase
BrandSäkert 4/2018
Käännös: Risto Lautkaski

Lue lisää