Amsterdam (Hollanti). Opiskelija-asuntolan toisen kerroksen asunnossa oli koko päivän tuntunut outo haju. Illalla nuori mies tuli huonovointiseksi ja hänen tyttöystävänsä hälytti ambulanssin.
”Kun sairaankuljettajat menivät asuntoon, heidän häkävaroittimensa hälytti. He kutsuivat meidät. Tämä tuntui rutiinikeikalta: joko vedenlämmitin tai keskuslämmityskattila oli viallinen. Ala-aulassa tuntui outo haju. Suojauduimme paineilmahengityslaitteilla ja teimme mittauksia”, paloesimies Roy Alladin kertoo.
Kaasumittari mittasi syttymisvaaran lisäksi hapen, hiilimonoksidin ja rikkivedyn pitoisuudet. Hiilimonoksidin ja rikkivedyn pitoisuudet ylittivät 250 ppm, mikä on huomattavasti hälytysrajoja korkeampi arvo.
”Päättelin, että rikkivedyn täytyi tulla viemäristä. Keittokomerossa mittari näyttikin korkeampia pitoisuuksia. Tässä on jotain hämärää, ajattelin.” Alladin hälytti päivystävän palomestarin Mark van Barreveldin sekä vaarallisten aineiden asiantuntijan Norbert Gretin.
”Asunnossa mittari näytti 30 ppm hiilimonoksidia ja 5 ppm rikkivetyä, mutta tiskialtaan luona 200 ppm hiilimonoksidia ja 10 ppm rikkivetyä. Päättelimme, että kaasu tuli viemäristä. Laitoimme viemäriin tulpan, tuuletimme asunnon ja mittasimme uudestaan. Odotimme, että pitoisuudet olisivat laskeneet, mutta näin ei käynyt”, van Barreveld kertoo.
”Mitatut pitoisuudet olivat liian korkeita. Jos rikkivedyn pitoisuus sisällä olisi ollut 250 ppm, koko kadulla olisi tuntunut mädän munan haju”, Gret kertoo.
Ensimmäisessä kerroksessa toimi hostelli. ”Asunnon alla olevan kahden huoneen ovien raot oli teipattu. Tuuletuksesta huolimatta käytävällä tuntui voimakas haju”, Alladin kertoo.
”Saimme hostellin vastaanotosta huoneiden avainkortit. Mittari hälytti heti, kun avasimme ovet. Se osoitti 650 ppm hiilimonoksidia ja kymmeniä ppm rikkivetyä. Viemärin läpivientiä lukuun ottamatta kaikki raot ja aukot oli teipattu. Vastaanotto kertoi, että huoneiden luteita myrkytettiin tavanomaisella aineella”, van Barreveld kertoo.
Kun van Barreveld ja Alladin tulivat ulos, yksi palomiehistä huomautti heidän haisevan valkosipulilta. ”Tajusin, että myrkytykseen käytettiin alumiinifosfidia, joka ilman kosteuden kanssa reagoidessaan muodostaa erittäin myrkyllistä fosfiinia. Huoneessa mitatut pitoisuudet olivat hengenvaarallisia”, Gret kertoo.
Van Barreveld määräsi tyhjentämään rakennuksen ja tilasi sammutusvälinekontin. Mittaus kaasunilmaisimella varmisti, että huoneilmassa oli 25 ppm fosfiinia. (Fosfiinin eli fosforivedyn AEGL3-ohjearvo on 7,2 ppm, suomentajan huomautus). Kun kontti oli tuotu, hän aloitti huoneen alipainetuuletuksen. Koska pitoisuudet eivät heti laskeneet, Gret päätteli, että päästölähde oli yhä huoneessa.
”Huoneen ahtauden vuoksi kemikaalisukeltajat pukivat vain suojahaalarit ja lateksikäsineet. Sanomalehtipaperin päällä oli harmaata jauhetta rasioissa. He toivat rasiat ulos jätesäkkiin suljettuina. Tuuletuksen vaikutuksesta pitoisuus alkoi heti laskea ja puolen tunnin kuluttua kaasua ei enää havaittu”, van Barreveld kertoo.
”Tätä erittäin vaarallista ainetta voi helposti hankkia ulkomaisista verkkokaupoista”, van Barreveld varoittaa. (Alumiini- sekä muita fosfideja myydään tuhohyönteisten myrkytykseen kehitysmaissa, joissa fosfiini on jo aiheuttanut lukuisia myrkytystapauksia. Teollisuusmaissa fosfiinia saa käyttää vain merikonttien ja viljasiilojen käsittelyyn, suomentajan huomautus.)
Teksti: Jildou Visser
Brand en Brandweer 12/2018
Käännös: Risto Lautkaski
Kirjallisuutta: Alumiinifosfidin ja fosfiinin kansainväliset kemikaalikortit
