On tullut aika kiittää koko hienoa henkilöstöämme vuodesta 2014 ja erityisesti ”somemaailmaan” uimisesta. Olen saanut paljon positiivista palautetta valtakunnan eri tasoilta siitä, että olemme näkyvästi ja eturivissä pelastuslaitosten joukossa oppineet hyödyntämään uutta viestintäkanavaa kansalaisten ja meidän pelastuslaitosten henkilöiden välillä. Tavoitteemme on koko ajan ollut olla vahva keskustelija ja vaikuttaja, kun puhutaan yhteiskunnan kokonaisturvallisuudesta laajassa mittakaavassa. Kun aikanaan pienellä porukalla alkuvuonna 2013 suunnittelimme mm. Facebookiin ja Twitteriin menemistä, olivat ensimmäiset ajatuksemme hyvin ristiriitaisia sen onnistumisesta. Riittääkö kirjoittajia, onko aiheita, lukeeko kirjoituksiamme kukaan jne. Nyt voin jo sanoa, että kiitos rohkeille pioneereille siitä, että mukaan lähdettiin. Itse olen jo sen ikäluokan soturi, että aina ei nykyuudistuksissa oikein ehdi perässä pysymään, mutta josko sitä vähän pidemmältäkin takamatkalta vielä joutuisi. Nykymaailmassa on vaan rohkeasti hypättävä uusien haasteiden matkaan ja yritettävä parhaan tietämyksen mukaan kehittää omaa toimintaympäristöään päivittäisten haasteiden ratkaisemiseksi. Sosiaalinen media tulee jatkossa vielä enemmän vaikuttamaan pelastuslaitostenkin elämään ja kanssakäymiseen tavallisen kansalaisen kanssa.
Ensimmäinen bloggausvuosi oli kirjoittajien osalta ennalta pyydettyjä ja aikataulutettuja parin viikon välein tarkoituksella. Jatkossa varmaan kirjoittajien määrä tulee vielä kasvamaan ja julkaisujen tiheyttä mahdollisesti vielä tarkistetaan sekä osa nykyisistä kirjoittajista saattaa pitää taukoa. Satakunnan pelastuslaitokselta tulee jatkossakin monta kiinnostavaa tarinaa, mielenkiintoisia tapahtumia ja ihmisiä, joista voidaan lukea tällä palstalla. Pelastuspäällikön pöydän takana ei tapahdu niin kiinnostavia asioita kuin esimerkiksi operatiivisissa tehtävissä työskentelevillä. Pakko on silti kirjoittaa lopuksi yhdestä mielestäni hauskasta ja opettavaisesta tapahtumasta toimistossani eräänä marraskuisena iltana.
Olin taas normaalirutiinien mukaisesti norsunluutornissa paloasemalla uppoutunut laatimaan jotain esitystä seuraavan päivän tilaisuuteen, kun yksi toimistohenkilöistämme koputti oveeni ja samassa aukaisen sen. ”Täällä haisee selvästi savu, nyt palaa jossain! Olisiko syytä hälyttää palokunta?” kuuluivat sanat huoneessani. Ensi ajatukseni heti olivat, ettei nyt palokunnassa voi palaa niin ettei palokunta siitä tiedä. Niinpä ripeästi kävin huoneet läpi ja kun mitään ei selvinnyt, päätin lähteä alas miehistön tiloihin, josko ammattipalomiehet osaisivat paremmin auttaa tilanteessa. Harmikseni totesin, että koko talo oli lähes tyhjä hälytystehtävän vuoksi. Kun palasin takaisin omalle toimipisteelleni, oli savun haju entisestään kasvanut. Toimistovirkailija oli lähtenyt tällä välin kotiin ja minä yksin talossa. Nyt on soitettava 112? Vai pitäisikö vielä ensin käydä toisessa kerroksessa katsomassa, josko päivystävä palomestari olisi paikalla? Niin tein ja löysin hänet työpöytänsä takaa. ”Ei täällä ainakaan mikään savu haise, kyllä sen täytyy olla paikallisesti sitten siellä kolmannessa kerroksessa, jos jossain kerran palaa.” analysoi mestari. No joka tapauksessa homma oli saatettu minun osaltani eteenpäin ja päätin lähteä kotiin hieman sekavissa tunnelmissa. Kun kävelin takapihalla kohti pyörävarastoa, huuteli palomestari minulle ratkaisun savunhajuun:” Naapuritalossa on varmasti paistettu jotain tai tehty remonttia ja kaikki savut ovat jostain syystä kulkeutuneet pelastuslaitoksen ilmastoinnin kautta aseman kolmannen kerroksen tiloihin.” Huh helpotusta, tämäkin ”tulipalo” sammui onneksi ennen alkamistaan. Ennalta ehkäisty tulipalo tulee moni verroin halvemmaksi kuin sammutettu. Näin opetettiin jo Espoon palo-opistossa vuonna 1984 miehistökurssilla. Mahdoinkohan tehdä silti kaikki asiat oikein ja erityisesti niin kun oikein opetetaan tämän tapaisissa tilanteissa? Voisinpa melkein sanoa, että etsikää viisi virhettä toiminnastani. Oletko muuten koskaan miettinyt tilannetta, jos toimistossa OIKEASTI tulipalo syttyy tai on epäilys siitä, miten toimin tilanteessa? Missä muuten on lähin alkusammutin toimistosiivessä? Mikä on työpaikkani katuosoite, kun soitan apua 112 numerosta?
Tässä tulee vielä kerran kiitokset, Jennille, Henrylle, Auvolle, Johannalle, Mikolle, Kimmolle, Antille, Tuomakselle, Pekalle, Tiinalle, Arille ja molemmille Petreille hienoista hetkistä tuottamienne kirjoitelmien parissa. Jos joku jäi tuosta listasta vahingossa pois, niin hänellekin voi kiitokset mielihyvin välittää!
Turvallista vuoden vaihtumista kaikille, sillai kai meillä Satakunnassa!