Olen ”vajaa” kolmekymppinen paljasjalkainen porilainen insinööri. Työskentelen Kanta-Porin paloasemalla palomestarina. Asun Porin keskustassa puolisoni kanssa.
Pelastusalalla olen työskennellyt runsaat viisi vuotta. Ennen opiskelujen aloittamista Kuopion pelastusopistossa minulla ei ollut minkäänlaista kosketusta pelastustoimeen. Humoristisesti voisi sanoa, että ennen päällystötutkintoa tuntemani sammutustaktiikat olivat opittu elokuvasta Liekehtivä torni. Työkenttäni on monipuolinen sisältäen operatiivista toimintaa sekä onnettomuuksien ehkäisyä. Näiden lisäksi minulla on joitakin vastuualue-tehtäviä, mm. palontutkinta.
Vapaa-ajalla harrastan liikuntaa ja koripalloa. Myös lukeminen, penkkiurheilu, kalastus, musiikki ja elokuvat kiinnostavat. Matkustelen myös aina tilaisuuden tullen.