Syksy on saapunut, ilmat viilenevät ja olemme piakkoin pakkasen kourissa. Tämä lisää merkittävästi sähkön kulutuksen tarvetta varmasti monissa talouksissa. Sähkön kulutuksen lisääntyminen kasvattaa myös riskejä sähkötapaturmiin sekä sähkön aiheuttamiin tulipaloihin. Tosin sähkötapaturmat ovat verrattain harvinaisia kotitalouksissa nykyisellään, mutta rakennuspaloissa on sähköllä merkittävä osa tulipalojen syttymisissä. Tämän johdosta onkin aiheellista pysähtyä hetkeksi ja käyttää muutama minuutti oman ja läheisten sähköturvallisuuden ajattelemiseksi. Hyvä ajankohta on näin syksyllä talvirenkaiden vaihtamisen aikaan.
Tulipalojen syttymissyynä on monesti rakennuksen sähköasennusten pettäminen, sähkölaitteiden väärä käyttö tai sähkölaitteen huollon laiminlyöminen. Sähköasennukset voivat vanhetessaan pettää eli erilaiset kaapeleiden liitokset saattavat löystyä ajan mittaan. Tämän voi havaita esimerkiksi sirisevänä äänenä katkaisijassa, pistorasiassa tai sähkökeskuksessa. Sirisevä ääni saattaa johtua löystyneen liitoksen aiheuttamasta valokaaresta. Tällöin on syytä ottaa yhteyttä sähköasentajaan. Toimiessani sähköasentajana kävin monesti selvittämässä ja korjaamassa kyseisiä ongelmia. Pahimmillaan löysän liitoksen aiheuttama valokaari aiheuttaa tulipalon, koska valokaaren lämpötila on korkea.
Palomestarina olen myös havainnut tilanteita, joissa seinään on asennettu taulu tai kaapisto ja kiinnittämisessä käytetty naula tai ruuvi on lävistänyt seinän sisällä olevan sähköjohdon. Vaurioitunut sähköjohto ei enää kestä tavanomaista kuormitusta vaan alkaa ylikuumentua. Tämä aiheuttaa tulipalon syttymisen vaaran. Näissä tilanteissa on tullut merkittäviä palovahinkoja. Mikäli asennetaan seinille jotain, mikä vaatii pitkien naulojen tai ruuvien käyttämistä, niin on syytä ottaa yhteyttä sähkömieheen, joka tulee varmistamaan sähköturvallisuuden.
Sähkölaitteen käyttäminen väärin aiheuttaa tulipalovaaran mutta myös sähkötapaturmavaaran. Milloinkaan ei tule käyttää sähkölaitetta jonka suojakuori on rikkoontunut, koska sähköiskun vaara on olemassa. Monesti olen huomannut, että käytössä on jatkojohtoja, jotka ovat pinnasta selkeästi rikki tai käytetään ulkotiloissa jatkojohtoja, jotka on tarkoitettu ainoastaan sisäkäyttöön. Tämä on varsin yleistä joulun aikaan, kun asennetaan paljon ulkovaloja. Lämmityslaitteiden osalta on huomioitava, että lämmityslaitetta käytetään valmistajan esittämään tarkoitukseen ja että valmistajan esittämät suojaetäisyydet täyttyvät.
Palomestarina niin palotarkastuksissa kuin hälytystehtävissä sekä aiemmin sähköasentajana olen huomannut monesti, että sähkölämmityslaitetta ei ole asennettu tai sijoitettu tukevalle alustalle ja suojaetäisyys palavaan tavaraan on ollut riittämätön. Huomioitavaa on myös se, että kuumailmapuhallin ei ole lämmityslaite. Sähkölaitetta ei milloinkaan saisi jättää valvomatta. Tyypillisesti palokuntaa työllistäviä tilanteita ovat sähköhellaan liittyvät valvomattomat ruoan valmistukset sekä astianpesukoneen tai pyykinpesukoneen kärähtämiset. Varsinkin joulun aikaan sähköuunit saattavat olla tuntikausia päällä. Valvontaa ei saa silloinkaan unohtaa.
Näin talvirenkaiden vaihtamisen, lumilapioiden sekä talvivaatteiden etsimisen aikaan olisi hyvä jokaisessa taloudessa tehdä seuraavat 10 tarkistusta sähköturvallisuuteen liittyen:
1. Varmista, että sähkökeskuksen edusta on vapaana.
2. Varmista, että mikään sulake ei kuumene muita enemmän.
3. Imuroi telkkarin, jääkaapin, pakastimen, astian- ja pyykinpesukoneiden sekä kuivausrummun taustat ja ympäristö.
4. Tyhjennä leivänpaahdin murusista sekä puhdista sähköuuni.
5. Varmista, että taloudessasi kukaan ei säilytä edes hetkellisesti syttyvää tavaraa lieden päällä.
6. Varmista, että sähkölämmityslaitteita käytetään valmistajan ohjeiden mukaisesti eikä niitä peitetä.
7. Varmista, että jatkojohtoja käytetään ulko- ja sisätiloissa oikein.
8. Mieti onko kodissasi jatkojohtovirityksiä, jotka voisi muuttaa kiinteiksi sähköasennuksiksi.
9. Ole tarvittaessa yhteydessä sähköasentajaan.
10. Ole tarvittaessa yhteydessä pelastuslaitokseen. Pelastuslaitokselta saat neuvoja sekä tarvittaessa palotarkastuksen auttamaan sinua mieltä askarruttavissa kysymyksissä.