”Lukion käynyt entinen jääkiekkoilija on palomiehen irvikuva. Ne ole nähneet moottorisahaakaan kuin Doom 3D -pelissä.” Näin virkkoi Pelastusopiston opettaja eräässä harjoituksessa. Kaikesta päätellen hän ei ollut tutustunut lukion käyneisiin kamppailu-urheilijoihin. On siitä urheilutaustasta silti ihan pikkiriikkisen hyötyäkin. Työmme asettaa tiettyjä vaateita fyysiselle suorituskyvylle, tuon suorituskyvyn ylläpitäminen edellyttää edes jokseenkin aktiivista elämää. Nuoret kaverit pakkaavat menemään testeistä läpi olemalla perusterveitä, ongelmat kasautuvat sitten myöhemmin. Järkevällä liikunnalla pystytään pidentämään työssä selviytymistä edes hiukan. Kun on ensin opittu käyttämään sitä konesahaa, niin on vielä kykyä suorittaa vaadittu toimintamalli ja ehkä päästään toivottuun lopputulemaan.
Lähde:
https://lihastohtori.wordpress.com/2016/05/05/pohkeet/
Palomiesten mielletään yleisesti ottaen olevan hyvässä kunnossa, niinpä otsikon mukainen retorinen kysymys seuraa usein kun työpaikkani selviää. Tyhmyyteni todistaakseni vastaan retoriseen kysymykseen, joka kerta. Todellisuus on, että palomiehet ovat lähes yhtä monen kirjavassa kunnossa kuin minkä tahansa aktiivikuntoilijoita houkuttavan alan ihmiset. Kokemuksieni perusteella palomiehet ovat keskimäärin hyvässä fyysisessä kunnossa, ainakin kun verrokkina käytetään kuvitteellista keskiarvokansalaista. Todella huonokuntoisia on häviävän vähän ja todella hyväkuntoisia verrokki väestöpohjaa hieman enemmän. Kipupisteenä näyttäytyvät vanhat urheiluvammat ja niiden aiheuttamat rajoitteet. Työnantaja tukee työssä jaksamista varaamalla päiväpalvelusohjelmaan vuorokohtaisen liikuntatunnin. Vuoroliikunnan tarkempaa sisältöä ei ole määritelty, enkä osallistumisaktiivisuuden perusteella näe sille tarvettakaan. Itse ojentelen raajoja ja näytän hassulta, osa ojentelee painoja ja kuulemani mukaan jotkut jopa juoksevat pallon perässä. Jos vapaa-aika kuluu istuen, ei reilu tunti pari kertaa viikossa kuuhun vie. Vähän se silti auttaa ja asennetasolla merkitys saattaa olla huomattava. Toki palokuntaan harvemmin valikoituvat ne vannoutuneimmat liikunnan vieroksujat.
Alalla on käytössä työkykytestaus ja palkintona ns. savusukelluskelpoisuus. Pelastussukellus itsessään on vain pieni osa tehtäväkenttää ja tosiasiallisesti testin lopputulema on useilla laitoksilla kelpoisuus operatiivisessa miehistössä toimimiseen. Linkin takaa voitte tutustua Firefit-nimiseen testipatteristoon. Siitä onko testipatteristo oikein valittu ja testaako se ylipäätään oikeita asioita oikealla tavalla käydään jatkuvaa keskustelua eikä se soppa kaipaa minun lusikkaani. Ainakaan juuri nyt. Testaaminen aiheuttaa painetta työnantajalle määritellä vuoroliikunta tukemaan testausta ja testattavia ominaisuuksia. Työntekijää testaus kannustaa liikkumaan testiä tukevalla tavalla, mutta myös liikkumaan vapaa-aikana jos motivaatio muuten on koetuksella. Kokeissa pärjää harjoittelemalla testattavia asioita. Edellä mainitun treeniä yksipuolistavan vaikutuksen lisäksi toinen suuri vinouma testaamisessa on sen vuosittainen luonne. Perimmäinen ajatus ei käsittääkseni ole, että patteristo pystytään repäisemään kerran vuodessa läpi ja pari viikkoa kärsitään erinäisiä kolotuksia. Idea on, että testit voitaisiin suorittaa ihan koska tahansa, ne kun eivät varsinaisesti ole kuntotestejä. Tämä on juurikin se, missä ne vanhat vammat näyttävät puremahampaansa. Ja kun palokunta on houkutellut entisiä urheilijoita iät ja ajat, niin voin taata ja alleviivata että niitä vanhoja vammoja myös löytyy. Tässä vaiheessa linkin avanneet miettinevät, että eihän nuo rajat mitään yli-inhimillistä vaadi. Ja tässä olette oikeassa. Ne vaan pitäisi pystyä tekemään yleiseen eläkeikään asti, ja keikoilla joutuu tekemään kovempia suoritteita vaarallisessa ja tuntemattomassa ympäristössä. Edellämainitun takia opistoa edeltää fyysisen testauksen lisäksi psyykkinen testi.
Case F.U.B.A.R
Testin kuuluu palvella jotakin päämäärää, ei muodostua itse tarkoitukseksi. Liian suuren painoarvon saadessaan penkkipunnerrustesti voi pahimmillaan nousta rengin asemasta herraksi. Tilannetajulla ja työtaidolla pystyy paikkaamaan fyysisiä rajoitteita tiettyyn rajaan saakka. Sama pätee toiseen suuntaan. Tärkeää olisi ettei korulauseisten seminaarien puheet hiljaisesta tiedosta unohtuisi jo ennen seuraavan lauseen aloittamista, kuten niin usein tuntuu käyvän. Vaikka testaukseen liittyy ongelmia, niin ei sovi unohtaa, että kyseessä on kuitenkin työturvallisuuteen liittyvä käytäntö, jolla on tarkoitus suojata sekä yksittäistä palomiestä että muuta ryhmää. Uupuva palomies kun voi pahimmillaan muuttua auttajasta autettavaksi. Uupuminen on uhkana jos taidot tai osaaminen on puutteellista.
Testaaminen ei myöskään itsessään kerro kyvystä toimia palomiehenä kuin osaltaan. Pelkän testin suorittamalla ole pelastussukelluskelpoinen, vaan se vaatii myös hyväksytysti suoritetun testin lisäksi erinäisten harjoitteiden suorittamista. Puhumattakaan kyvykkyydestä suoriutua palomiehen työssä pelkän yksinkertaisen fyysisen testin tuloksen perusteella.
Vaikka yleisesti erikoistuminen on erinomaisuutta, niin palomiehen työssä monipuolisuus on valttia. Sekä liikuntatottumuksissa että työsuoritteissa.