Satakunnassa oli muutama viikko sitten vipinää, kun kaksi suuronnettomuudeksi luonnehdittavaa tulipaloa sattui alle viikon välein toisistaan. Osallistuin molemmissa tapauksissa sammutustoimintaan enemmän tai vähemmän suorasti. Minulta pyydettiin blogikirjoitusta edelleen kaikkien huulilla olevien tapausten kulusta ja toiminnastani tulipaloissa.
Pomarkussa sattui torstaina 26.1 uhkaava tulipalo VT23:n vieressä sijaitsevan Suomen Käyttömuovi Oy:n pihamaalla. Kentällä paloi paalattua kierrätysmuovia, palo levisi myös ulkorakennukseen, joka tuhoutui. Palon lämpöteho oli paloon osallistuneen materiaalin takia poikkeuksellisen voimakas. Haastavimmassa vaiheessa palo uhkasi levitä lännen suuntaan metsäpaloksi ja kohti asutusaluetta. Vesisammutus ei tulipaloon juurikaan tehonnut, vaahtoiskuilla liekit saatiin lopulta selätettyä. Liekit olivat korkeimmillaan noin kolmessakymmenessä metrissä. Poikkeuksellinen kuumuus ja tuuleton keli edesauttoivat sitä, että savu ja lämpösäteily menivät tehokkaasti pystysuoraan taivaalle.
Meri-Porissa syttyi varhain maanantaiaamuna 30.1 raju tulipalo Huntsman Pigmentsin tehdasalueen keskitehtaalla. Uuvuttavat ja pitkäkestoiset sammutustoimet päätettiin pelastuslaitoksen osalta vasta keskiviikkoaamuna 1.2. Palon sammuttamiseen osallistui pelastuslaitokselta yli 200 henkilöä, apua pyydettiin myös Satakunnan ulkopuolelta. Keikka oli sammutustoimintaan osallistuneille fyysisesti kova ponnistus.
Pomarkun tilanteesta sain vapaavuorohälytyksen työpuhelimeeni. Satuin olemaan melko lähellä tapahtumapaikkaa, joten viestissä olleen ohjeen sijaan (Poriin paloasemalle) suuntasin suoraan palopaikalle. Palopaikalla ilmoittaudun operaatiopäällikölle. Minut määrättiin kaistan johtajaksi. Vastuualueenamme oli palon leviämisen estäminen ulkorakennukseen ja sitä kautta joen suuntaan sekä palon leviämisen estäminen kasoilta luoteeseen. Kaistanjohtajana tärkeintä on mielestäni ymmärtää koko tapahtuman tilannekuva, eli miten rajalliset henkilö- ja kalustoresurssit sekä vesivarat tulee jakaa kaistoille. Jouduimme vetäytymään ulkorakennuksen suojauksessa ulkosammutukseen, koska lämpösäteily oli suurta ja lopulta samasta syystä rakennus syttyi palamaan aluksi sisäkatosta. Tämän jälkeen estimme palon leviämistä edempänä oleviin rakennuksiin ja sammutimme ja raivasimme palavaa ulkorakennusta. Luoteisreunalla joukot rajoittivat palon leviämistä tehokkaasti. Kun alkoi olla suuri uhka, että palo voisi levitä metsäpaloksi ja sitä kautta asuinalueelle aloimme raivaamaan puustoa metsästä ja kaventamaan metsäpaloa sammuttamalla palorintaman luoteispuolelta. Vesivarantojen edelleen lisäännyttyä ja sammutuskohteen palokuorman vähennyttyä suoritimme tehokkaan vaahtoiskun, saimme liekit alas ja palon sammutettua. Tämän jälkeen resursseja kevennettiin, kaistajako purettiin ja siirryttiin jälkivartiointivaiheeseen.
Tilannekuva Suomen Käyttömuovi Oy:n tulipalosta Pomarkusta (Myllymäki P./Satakunnan pelastuslaitos)
Suurissa tilanteissa sammutustoiminta jaetaan kaistoihin (tai määrätyn vastuualueen joukkueisiin) ja niille nimetään johtaja. Kaistanjako suoritetaan ensisijaisesti sen takia, että johtamisjänne ei kasvaisi liian suureksi. Samalla myös viestiliikenne helpottuu kun kevennetään päivittäistoiminnan viestiliikennettä siirtymällä komppania- tai yhtymätason viestiliikenteeseen. Pelastustoimen muodostelma muuttuu siis päivittäistoiminnan pelastusyksiköistä (esim. 2 henkilöä), pelastusryhmistä (esim. 6 henkilöä) ja pelastusjoukkueista (esim. 20 henkilöä) pelastuskomppaniaksi tai –yhtymäksi. Pelastuskomppania jakautui Pomarkun tilanteessa neljään joukkueeseen. Ne oli Pomarkun tapauksessa nimitetty kaistoiksi ja toimin siis yhdellä kaistalla johtajana, linkkinä alaisuudessani olleiden pelastusryhmien ja –yksiköiden sekä pelastuskomppanian johtajan välillä. Pomarkussa minulla oli käytössäni kolme pelastusryhmää, kolme pelastusyksikköä sekä vaihtohenkilöstöä.
Huntsmanin tilanteessa sain niin ikään vapaavuorohälytyksen työpuhelimeeni. Olin vielä kotona nukkumassa, mutta myöhemmin menossa töihin toimistopäivään. Riensin paloasemalle ja ilmoittauduin tilannekeskukseen. Sain määräyksen mennä tilannepaikalle, vaihdoin vaatteet, hain tarvittavat varusteet ja ajoin kohteeseen. Hetki ennen kohteeseen saapumistani ilmoittauduin pelastustoiminnan johtajalle. Sain tehtäväksi mennä tehtaan johtokeskukseen pelastuslaitoksen edustajaksi ns. yhdysupseeriksi. Kyseinen toimintamalli noudattaa suoraan alueen suuronnettomuusharjoituksissa noudatettua protokolaa. Muutenkin Huntsmanin tapauksessa vuosittain järjestetyillä suuronnettomuusharjoituksilla oli mielestäni suuri hyöty tehtävän hyvän hoitamisen kannalta. Sekä pelastuslaitoksella, että tehtaan edustajilla oli ns. häiriötilanteen muodostumisen suhteen selvät sävelet. Myöhemmin sain tehtäväkseni myös tiedotusvastuun tapahtuneesta. Lisäksi sain aamun valjetessa kaksi työtoveria rinnalleni, eli muodostelmamme vahvistui esikuntatasoiseksi.
Toimintani Huntsmanilla oli hyvin erilaista kun Pomarkussa. Ytimessä olemisen sijaan hektinen päivä piti sisällään palavereita, neuvotteluja, tiedotustilaisuuksia, haastatteluja, tilannekuvan jatkuvaa päivittämistä ja yhteydenpitoa pelastustoiminnan johtajaan sekä Porin keskuspaloasemalle perustettuun pelastuslaitoksen johtokeskukseen. Roolimme oli olla linkkinä tehtaan ja sammutustyön johtajan välillä. Välitimme sammutusmiehille tehtaan edustajilta saamiamme tärkeitä tietoja ja vastavuoroisesti välitimme tehtaan edustajille kentältä saamiamme tärkeimpiä tilannetietoja. Tiedottamisen suhteen roolimme oli pyrkiä antamaan laadukasta onnettomuustiedottamista. Onnettomuustiedottamisen ensisijainen tehtävä oli rauhoittaa lähialueen asukkaitta, ehkäistä alueen ihmisten paniikkia, katkaista mahdollisilta huhupuheilta siivet sekä antaa reaaliaikaista ja luotettavaa tilannetietoa tapahtuneesta. Mielestäni onnistuimme tehtävissämme hyvin. Tiedottaminen sujui hyvin ja vuorovaikutus median edustajien kanssa oli joustavaa. Myöhemmin toimin Huntsmanin palossa myös muissa tehtävissä.
Tilannekuva Huntsman Pigmentsin tulipalosta Porista (Satakunnan pelastuslaitos)
Molempiin tapauksiin liittynyt työaika ei jäänyt minunkaan osaltani tilannepaikalla vietettyihin tunteihin. Molemmista tapauksista on pidetty ”savun hälvettyä” asianmukaiset purku- ja palautetilaisuudet ja joillekin foorumeille tilaisuuksia on vielä tulossa. Lisäksi onnettomuustutkintakeskus käynnisti pelastuslaitoksen henkilöstön haastattelut ripeästi tapausten jälkeen. Osallistuin Pomarkun tapauksessa tilanteen palontutkintaan. Lisäksi kahvipöytäkeskusteluissa tapauksia tullaan ruotimaan vielä pitkän aikaa. Molemmissa tapauksissa kollektiivinen arvio on ollut, että pelastuslaitos selviytyi sammutustoiminnasta hyvällä arvosanalla ja huomattavat omaisuusvahingot kyettiin pelastamaan. Näin laajassa tilanteessa löytyy aina petrattavaakin ja palautetilaisuuksien suurin anti pitää olla sattuneista tapauksista oppiminen, esimerkiksi yksilöiden ja eri johtamistasojen toiminta, sammutustekniikat sekä -taktiikat, viestiliikenne ja kalustoparannukset on huomioitu.
Huntsmanin tilanteessa jäi oman toiminnan osalta harmittamaan suuremmin vain yksi asia. Nimittäin medialle ilmoitettu palaneen katon ala meni vahvasti alakanttiin. Tähän jopa humoristiseen kömmähdykseen oli syynä pohjapiirros, jossa oli väärä mittasuhde. Tehtaan edustaja peilasi palon etenemistä kyseiseen pohjapiirrokseen ja luonnollisesti kokonaisala oli virhekertoimen verran väärä. Kun asia minulle myöhemmin selvisi, niin heti juolahti mieleen vastikään lukemani kirja Maailmassa on virhe – 101 historiallista kömmähdystä (Rydén D. 2012). Kirjassa on koostettu maailmanhistoriassa sattuneita mokia. Eräässä tapauksessa Yhdysvalloista vuonna 1998 Marsiin laukaistu avaruusluotain tuhoutui, koska maa-aseman käyttämä ohjelmisto käytti väärää mitta-asteikkoa (laskelmat oli tehty englantilaisilla mittayksiköillä). Alus tuli Marsiin radalla, joka toi sen liian lähelle planeetan pintaa, jolloin se kulki Marsin kaasukehän yläosan läpi ja tuhoutui. Huntsmanin tapauksessa kömmähdyksellä oli pienemmät seuraukset, suuri yleisö ei sitä välttämättä edes huomannut ja oma väki lähinnä ihmetteli. Avaruusluotaimen tapauksessa kömmähdyksen aiheuttamat omaisuusvahingot olivat noin satakaksikymmentäviisi miljoonaa dollaria.
Torstaina 2.2 minulla alkoi talviloma, jonka koin erittäin ansaituksi. Edeltänyt viikko oli kuluttava ja työssä tuli vietettyä liikaa aikaa. Suomalaisessa sketsisarjassa Äkkiä Anttolassa oli hahmona lottovoittaja Silvennoinen, joka oli voittanut ja tuhlannut monta miljoonaa. Vuoropuhelun lopuksi hän tokaisi: ”Se on sanottava, että kova oli viikko.”