iPREP (International Performance, Resilience and Efficiency Program) on FT, HTM Harri Gustafsbergin kehittämä ja käyttämä valmennusmenetelmä. Menetelmä kehitettiin alun perin poliisin valmiusyksikkö Karhun tarpeisiin. Sittemmin sen käyttö on laajentunut poliisin lisäksi muun muassa liike-elämään. Menetelmää on tutkittu ja tutkitaan parhaillaan Toronton Yliopistossa.
Gustafsbergin aiheesta tekemän väitöskirjan otsikko kertoo kaiken oleellisen: ”Do people get shot because some cops panic?” Sama kysymys on aiheellinen myös terveydenhuollossa: Pystymmekö hoitamaan potilaita saamamme koulutuksen ja parhaan osaamisemme mukaisella tasolla myös stressaavissa ja paineenalaisissa tilanteissa?
Moni asia synnyttää stressin
Stressinhallintakoulutusta ei siis pitäisi ajatella muun koulutuksen haastajaksi vaan täydentäjäksi: Kuinka saamme parhaan hyödyn irti tiedollisesta ja taidollisesta osaamisestamme myös kovan paineen alla? Paineenalaisten olosuhteiden ei aina tarvitse tarkoittaa kriittisesti sairasta potilasta haastavassa hoidollisessa tilanteessa. Stressi ja paine voivat syntyä myös ihan muista tekijöistä: Kiireinen vuoro, haastavasti käyttäytyvä omainen sekä oman siviilielämän stressi.
CRM:n täydentäjä
Terveydenhuollossa on viimeisen vuosikymmenen aikana jatkuvasti lisätty myös muiden kuin teknisten, hoidollisten ja lääketieteellisten asioiden koulutusta. CRM (crew resource management tai crisis resource management) on tullut mukaan muun muassa simulaatiokoulutukseen. Kuitenkin ainakin omalla kohdallani kaikki ei-teknisiä taitoja käsittelevät sinänsä erinomaiset koulutukset opiskelu- ja työuran varrella ovat jääneet hieman irrallisiksi, eivätkä siksi ole tuottaneet systemaattista kehitystä. Koulutuksissa on yleensä erittäin hyvin pystytty kuvaamaan se, miksi esimerkiksi tilannekuvan säilyttäminen on tärkeää, mutta konkreettisia keinoja tavoitteen saavuttamiseen on ollut vaikeampi saada.
Turhia menetyksiä
Sen jälkeen, kun aloitin lääketieteen opinnot vuonna 2000, olen menettänyt valitettavan monta kollegaa ja muuta työtoveria itsemurhille ja päihteistä johtuville sairauksille. Viimeistään pandemian aikana tulin vakuuttuneeksi siitä, että sekä ensihoito- että muussakin akuutin terveydenhuollon työssä voitaisiin hyötyä systemaattisesta stressinhallintakoulutuksesta.
Sovella itsellesi sopivaksi
iPREP-menetelmä on kehitetty poliisin erikoisyksikön tarpeisiin, mutta se soveltuu yhtä lailla ensihoidon toimintaympäristöön, jossa joudutaan välillä tekemään hyvin nopeita päätöksiä paineen alla. Näissä nopeissa tilanteissa stressinhallinnan välineenä ei toimi minuuttien kestoinen meditaatiohetki, tai muukaan pidempikestoinen harjoite.
Pohjimmiltaan stressi on ilmiönä kuitenkin samanlainen riippumatta siitä, aiheutuuko se itseen kohdistuvasta hengenvaarasta, vaikeasta ensihoitotehtävästä, vaiko lähestyvästä gradun jättöpäivästä. iPREP-menetelmä työkaluineen on kokemukseni mukaan ketterästi sovellettavissa monenlaisiin tilanteisiin, myös sellaisiin, joissa ratkaisuita ei tarvitse tehdä nopeasti.
Menetelmän ideologiana ei ole noudattaa orjallisesti mitään tiettyä kaavaa tai ohjelmaa, vaan ennemminkin löytää jokaiseen persoonaan ja tilanteeseen sopivat ratkaisut ja työkalut. iPREP-menetelmä perustuu tutkittuun tietoon sekä laajasti hyväksyttyihin psykologisiin teorioihin, ja sen työkalujen vaikutusta muun muassa fysiologiseen stressivasteeseen on tutkittu. Se on helposti sovellettavissa monenlaisissa tilanteissa ja ympäristöissä.
Kaikki voivat kehittää taitojaan
Kuka tahansa voi kehittää stressinhallinnan taitojaan lähtötasosta riippumatta. Mentaalisessa harjoittelussa pätevät hyvin samanlaiset periaatteet ja lainalaisuudet kuin fyysisessä harjoittelussakin. Osa meistä on luonnostaan liikunnallisesti lahjakkaampia kuin toiset, eikä huippu-urheilijaksi voi tulla pelkällä kovalla harjoittelulla ilman lahjakkuutta. Kaikki voivat kuitenkin kehittää fyysistä kuntoaan ja suorituskykyään lähtötasosta riippumatta. Sama pätee stressinhallinnan taitoihin. Harjoittelulla voi aina kehittyä lähtötasosta paremmaksi. Siksi harjoittelussa ei pitäisikään verrata itseään muihin vaan nimenomaan tarkkailla omaa kehitystään lähtötasosta. Muutenkin mentaalisten taitojen oppimisessa ja omaksumisessa pätevät hyvin samat periaatteet kuin fyysisessä harjoittelussa:
- Toistot: Moni kokeilee mentaalista työkalua tai harjoitetta kerran tai kaksi, epäonnistuu ja hylkää sen. Kuitenkin jokainen ymmärtää, että vaikkapa leuanvedossa tai puolivoltissa ei voi onnistua muutamalla kokeilulla, vaan tarvitaan säännöllistä harjoittelua ja riittävästi toistoja, ennen kuin voi todeta, että jokin toimii tai ei toimi. Kaikkia sellaisia stressinhallinnan työkaluja, joita aikoo käyttää korkean kuormituksen tilanteissa, täytyy ensin harjoitella osana normaalia arkea. Ihan samalla tavalla taitoluistelijan hyppyjen ja piruettien on sujuttava ensin yksitellen harjoituksissa, ennen kuin niiden voi olettaa onnistuvan kokonaisena ohjelmana kilpailuissa.
- Yksi muutos kerrallaan: Kun lähdetään muuttamaan vakiintuneita tapoja, esimerkiksi omaa reaktiota johonkin ärsykkeeseen, on yleensä maltettava opetella yksi uusi asia kerrallaan, ja vietävä se riittävän syvälle automaatiotasolle, ennen kuin siihen voi liittää muita uusia tapoja tai työkaluja. Leuanvetotulostakin parannetaan muutama toisto kerrallaan. Kukaan tuskin kuvittelee parantavansa viiden toiston tulosta suoraan viiteenkymmeneen.
- Sopeuta suunnitelmasi väistämättömiin muutoksiin: Suunnitelmat muuttuvat. Aina. Urheilijalle tulee loukkaantumisia, rasitusvammoja, flunssat estävät harjoittelun. Siltikään kausi ei välttämättä ole menetetty, harjoittelua pitää vain mukauttaa. Tai sitten todetaan, että tämä kausi meni, mutta ruvetaan jo suunnittelemaan seuraavaa. (Työ)elämässä tulee aina yllättäviä muutoksia, eivätkä suunnitelmat stressinhallinnan kehittämisestä tai vanhojen tapojen muuttamisesta yleensä koskaan toteudu juuri niin kuin suunnitteli. Mutta se kuuluu asiaan. Tulosta syntyy silti.
Analysoi toimintaasi
Mentaaliseen harjoitteluun kuuluu oleellisena osana itsetutkiskelu ja oman toiminnan analysointi. On tultava tietoiseksi omista tavoista, tottumuksista, arvoista, tyylistä reagoida paineeseen jne., jotta näitä voi lähteä kehittämään tai muuttamaan. Omaa toimintaa täytyy analysoida systemaattisesti, jotta siitä voisi oppia. On kuitenkin tärkeää tunnistaa, missä kulkee oma hyödyllisen itsetutkiskelun ja analysoinnin raja.
Minkä tahansa asian tai tilanteen analysoinnissa ja pohtimisessa on raja, jonka jälkeen analysointi ei enää tuota hyötyä, vaan alkaa itsessään lisätä stressiä. On tärkeää ymmärtää asiat riittävän syvällisesti, mutta liian syvälle yksityiskohtiin uppoaminen hämärryttää kokonaiskuvan. Oman hyödyllisen itsetutkiskelun ja analyysin tason löytäminen on tärkeää stressinhallintataitojen oppimisen kannalta. Stressinhallinnan kehittämisestä ei ole tarkoitus tulla uusi stressin aihe.
Stressi on välttämätön ilmiö
Suomenkielessä termi ”stressi” mielletään usein negatiiviseksi asiaksi, josta pitäisi päästä eroon. Stressi on kuitenkin välttämätön ilmiö, jota ilman emme pysty toimimaan tehokkaasti. Termeillä ”eustressi” ja ”distressi” on pyritty kuvaamaan eroa ns. hyvän ja pahan stressin välillä. Käytännössä kyse on sopivan stressitason ylläpitämisestä. Kun stressiä on sopivasti resursseihin nähden, ja siitä pääsee myös palautumaan riittävästi, pystymme lähtökohtaisesti optimaaliseen suoritukseen. Motivaation säilyttäminen vaatii riittävää haastetasoa eli sopivaa stressiä. Meissä siis käynnistyy stressireaktio myös tilanteessa, jossa stressin aiheuttaja on meille mieluinen, esimerkiksi uusi ja mielenkiintoinen työtehtävä, muutto uuteen kotiin tai vaikkapa lapsen syntymä. Kun stressi on myönteistä ja innostavaa, puhutaan eustressistä. Eustressi ei kuitenkaan ole distressistä erillinen stressin muoto, ja mikäli eustressi jatkuu liian pitkään ilman riittävää palautumista, se muuttuu distressiksi.
iPREP töihin ja vapaalle
Yksi tärkeä keino hallita mielen korkean kuormituksen huippuja, on pyrkiä vähentämään arjen stressin kumuloitumista. Hakeuduin itse valmentajakoulutukseen ennakkoajatuksenani oppia keinoja nimenomaan ensihoitotyön korkeiden kuormitushuippujen hallintaan. Ohjeiden mukaan ryhdyin harjoittelemaan työkalujen käyttöä normaalin arjen stressaavissa tilanteissa: sähköpostin täyttyessä, hallinnollisten DL:ien lähestyessä sekä ennen kaikkea – lasten kanssa.
Yhtäkkiä huomasin normaalin arjen keventyneen merkittävästi. Samalla nuo ensihoitolääkärin työn kuormitushuiput eivät tuntuneetkaan enää niin kuormittavilta. Olin oppinut välttämään arkistressin kumuloitumista niin, että kuormitushuiput eivät enää nousseetkaan niin korkean stressin tasolle, koska lähtötaso oli matalampi. Myös palautuminen kuormittavista tehtävistä nopeutui. Siksi iPREP-menetelmä ei olekaan tarkoitettu käytettäväksi vain työpaikalla tai erityisen kuormittavissa tilanteissa. Parhaan hyödyn menetelmästä saa ottamalla sen osaksi jokapäiväistä elämää.
Käytän toki iPREP-menetelmän työkaluja myös kuormitushuipuissa, joissa ne toimivat sinänsä erinomaisesti, mutta ehdottomasti suurin menetelmästä saamani omakohtainen hyöty on liittynyt kokonaisvaltaisen stressitason laskuun ja hallintaan ihan arkisessa elämässä.
Ei eroon stressistä
iPREP-menetelmässä ei siis pyritäkään eroon stressistä, vaan hallitsemaan sitä, ja pitämään se sopivalla tasolla optimaalisen suorituskyvyn säilyttämiseksi.
Stressireaktio syntyy meissä aina yksinkertaisella kaavalla: Ärsyke – tulkinta – seuraus. Ärsyke on mikä tahansa sisäistä tasapainoamme järkyttävä tekijä, jotain mihin täytyy reagoida. Ärsyke voi olla ulkoinen tai sisäinen. Ulkoinen ärsyke voi olla esimerkiksi hälyttävä Virve, tentti, vihainen omainen tai vaikkapa kohti juokseva koira.
Sisäinen ärsyke taas voi olla jokin mieleen tuleva asia: Muistamme lähestyvän DL:n, ajattelemme, että pitäisi siivota jne. Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että sama ärsyke ei laukaise kaikissa stressireaktiota, vaan stressireaktio edellyttää tulkintaa. Jos aivomme tulkitsevat ärsykkeen uhkaavaksi, epämiellyttäväksi tai vaikeaksi, laukeaa fysiologinen stressireaktio. Tätä tulkintaa ei tehdä aivojen tietoisen ajattelun osilla, vaan tulkinta tehdään jo ennen kuin ehdimme varsinaisesti käsitellä ärsykettä tietoisesti. Tulkintaan vaikuttavat mm. aiemmat kokemuksemme vastaavista tilanteista.
Hallitse stressiä
Stressireaktiossa kehon sympaattinen hermosto aktivoituu. Syke nousee, kämmenet hikoavat, kädet tärisevät jne. Keho valmistaa meitä kohtaamaan stressaavan tilanteen. Tämän reaktion käynnistymiselle emme voi mitään, mutta stressinhallinnan keinoilla pystymme hallitsemaan stressin tasoa ilman, että stressireaktio alkaa hallita meitä.
Lopputuloksen kannalta ei ole merkitsevää, oliko tehty tulkinta oikea vaiko ei. Jos henkilö tulkitsee tilanteen uhkaavaksi, uhka on hänelle täysin todellinen ja reaktio sen mukainen. Jos tulkitsee jonkun osoittavan aseella itseään, on stressireaktio aivan yhtä suuri ja kuormittava riippumatta siitä, paljastuuko ase myöhemmin oikeaksi aseeksi vaiko vain aidon näköiseksi muovikuula-aseeksi.
Tulkinnan jälkeen lopputulokseen vaikuttaa se, millaisen seurauksen ärsyke ja tulkinta aiheuttavat. Seuraus on käytännössä aina nopeaa ja tiedostamatonta toimintaa, se on opittu tapa ja automaatio vastata kyseiseen ärsykkeeseen. Toimimme tavalla, jonka olemme joko tietoisesti opetelleet tai vielä todennäköisemmin tiedostamattamme oppineet. Tiedostamattomaan oppimiseen vaikuttavat aiemmat kokemuksemme lapsuudesta alkaen. Näiden tapojen ja automaatioiden muokkaaminen on hidasta ja työlästä, mutta mahdollista ja kannattavaa. Me emme voi valita, millaisia tunteita stressaava tilanne meissä herättää, mutta meillä on todellinen valta valita, miten niihin haluamme reagoida. Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että ärsykkeen ja tulkinnan laukaisema automaattinen käyttäytymismalli ei muutu yhdellä päätöksellä, vaan uuden halutun reagointitavan ohjelmointi tapahtuu vaiheittain.
Uni, ravinto ja fyysinen kunto
Hyvätkään stressinhallintataidot eivät auta, jos keholla ei ole riittäviä resursseja toimintaan. Jokainen tietää, että väsyneenä ja nälkäisenä pinna on lyhyempi. Omaa stressinhallintaansa voi siis erittäin merkittävästi parantaa jo sillä, että pyrkii optimoimaan riittävän ja laadukkaan unen, riittävän ja laadukkaan ravinnon, sekä hyvän fyysisen kunnon. Tärkeää on tässä yhteydessä huomata, että puhutaan optimoinnista, ei maksimoinnista. Jos fyysisessä kunnossa lähtee tavoittelemaan huipputasoa, voi olla vaikea samaan aikaan antaa itselleen riittävästi aikaa myös psyykkiseen palautumiseen.
Samoin, vaikka työvuorossa ei pystyisikään aina syömään säännöllisesti ja ruokapyramidin mukaisesti, riittää, että pyrkii parhaaseen järkevästi saavutettavaan tasoon, yksi pieni muutos kerrallaan. Itse vaihdoin joka toisen kahvikupillisen vesilasilliseen, ja muutos olossa oli yllättävän suuri. Optimoinnilla tarkoitetaan siis nimenomaan järkeviä ja kohtuullisia muutoksia, ei yhden asian täydellisyyden tavoittelua. Jos kotona asuu korvatulehduskierrettään valvova lapsi, ei vanhemman stressi vähene siitä, että kokee huonoa omaatuntoa riittämättömästä unensaannista. Oleellisempaa on ymmärtää, että oma suorituskyky on täysin ymmärrettävästä syystä laskenut, mutta että tilanne ei ole ikuinen, ja hyvästä unirytmistä on syytä ottaa kiinni heti, kun se on mahdollista.
Tietoinen vs. tiedostamaton mieli
Mielemme toiminnan voi karkeasti jakaa kahteen tasoon, tietoiseen ja tiedostamattomaan. Tietoinen mieli on hidas manuaalinen ohjausjärjestelmä, jossa voimme vaikuttaa jokaiseen yksityiskohtaan tietoisella päätöksellä. Suurimman osan toiminnastamme ohjaa kuitenkin tiedostamaton mieli -autopilotti. Tiedostamaton mieli ohjaa toimintaamme siten, kuin sen on ohjelmoitu toimimaan. Valitettavasti suurin osa ohjelmoinnista tapahtuu ulkoisten ärsykkeiden toimesta, ilman että edes tiedostamme sitä. Meillä on kuitenkin mahdollisuus itse vaikuttaa siihen, kuinka haluamme autopilottimme ohjelmoida. Tämä on aivan oleellinen osa sitä, kuinka hyvin toimimme paineen alla. Jos ohjelmoimme autopilottimme vastaamaan päämääräämme edistävällä tavalla erilaisiin ärsykkeisiin, meidän ei tarvitse jälkeenpäin ihmetellä, miksi taas kerran toiminta oli jotain muuta, mitä olimme etukäteen päättäneet.
Hyvä esimerkki tietoisen ja tiedostamattoman mielen toiminnasta on kokonaan uuden taidon opettelu. Muistatko, kun opettelit kanyloimaan? Jokaisen sormen asentoa piti miettiä erikseen, ihoa stabiloivat sormet olivat aina tiellä, jokainen liike piti päättää erikseen. Nykyään kanylointi tapahtuu hyvin automaattisesti, mietimme tietoisella tasolla ehkä korkeintaan kanyylin värin, jos sitäkään. Jos alusta asti ohjelmoimme itsemme kanyloimaan suojahansikkaat kädessä, tuntuu kanlyointi ilman niitä vaikealta. Jos taas ohjelmoimme aikanaan autopilotin kanyloimaan ilman hansikkaita, tuntui niiden käyttäminen vaikeuttavan toimintaa.
Tunnista oma ei-toivottu tapa
Pelkkä päätös toimia ensi kerralla toisin, ei yleensä riitä ohjelmoimaan autopilottiamme uudelleen, jos kyseessä on jo opittu ja vakiintunut tapa. Kuinka sitten voimme ohjelmoida itsemme toimimaan sopivalla tavalla paineen alla? Tärkein asia on ehkä tunnistaa oma ei-toivottu tapa, jota haluaa muuttaa. Jos näkee syyn omaan toimintaan vain ympäristössä, ei omassa tavassaan toimia, muutosta on mahdotonta tehdä. Tämän jälkeen tapaa voi lähteä muuttamaan yksi askel kerrallaan.
Aloittaessani stressinhallintavalmentajakoulutusta minulla oli erittäin huono tapa reagoida kotiintuloon päivystysyön jälkeen. Kotiin tullessani hermostuin aina siitä, että kotona ei oltu koskaan siivottu poissa ollessani. Tulin umpiväsyneenä kotiin, jossa tiskit lojuivat tiskipöydällä ja vaatteet lattioilla, ja ennen päiväunia jouduin aina aloittamaan siivoamisen. Huono päivä kaikille oli varmistettu. Vaikka olin saanut saman primitiivireaktion päivystyksen jälkeen jo vuosien ajan, ei tilanne ollut siitä mihinkään muuttunut. Hermostumalla en siis ollut palvellut itseäni – ärsyke ei ollut poistunut. Sen sijaan aiheutin joka kerta pahan mielen sekä itselleni että muulle perheelle.
Uudelleen ohjelmointi
Lähdin purkamaan tilannetta ärsyke – tulkinta – seuraus -ajattelun avulla. Totesin, että en käytännössä pystynyt poistamaan ärsykettä, eli järjestämään asioita niin, että kotona olisi edes useimmiten siivottu päivystykseni aikana. Urheilevien lasten myöhään päättyvät treenit takasivat sen, että eteinen täyttyi iltaisin treenikasseista ja kylpyhuone hikisistä varusteista, joita väsyneet treenaajat eivät vain jaksaneet laittaa paikalleen. Totesin myös, että tulkinnan muuttaminen väsyneenä voisi olla liian vaikea ensimmäiseksi askeleeksi.
Lähdin siis muuttaman suoraan seurausta. Kotiin tullessani en toki voinut välttyä ärsykkeeltä ja vanhalta tulkinnaltani. Pystyin kuitenkin pysäyttämään fysiologisen reaktion iPREP-menetelmän työkalujen avulla, ja jatkamaan räyhäämisen ja siivoamisen sijaan suoraan nukkumaan. Toistoja ei tarvittu kovinkaan monta, kun aivoni jo oppivat, että tämä toimintamalli aiheutti selvästi enemmän mielihyvää kuin vanha. Tämän jälkeen lähdin aktiivisesti muokkaamaan tulkintaa. Pystyin vähä vähältä syöttämään aivoilleni ajatuksen, että sekasorto kotona tarkoittaa vain sitä, että perhe pystyy elämään ja harrastamaan myös minun poissa ollessani, ja että 10 vuoden kuluttua todennäköisesti kaipaisin tuota sekasortoa talon jo tyhjennyttyä aikuistuneista lapsista.
Tämä pieni ja arkinen esimerkki osoitti itselleni konkreettisesti, miten epämiellyttävää omien vakiintuneiden toimintatapojen purkaminen voi olla. Olin pitkään hakenut oikeutusta tälle jälkeenpäin ajateltuna täysin järjettömälle ja jopa vahingolliselle tavalleni muiden toiminnasta. Minulla oli ollut kuvitteellinen oikeus suuttua, koska muut eivät olleet siivonneet. Oli pysäyttävää huomata, että kyse olikin vain väsyneenä tehdystä, sittemmin automatisoituneesta virheellisestä tulkinnasta, että oman poissaoloni aiheuttama epäjärjestys olisi jollain tavalla uhka minua kohtaan.
Yhteisön kulttuuri
Stressinhallintamenetelmistä voi saada paljon hyötyä yksilötasolla. Paras hyöty työyhteisössä saadaan kuitenkin vain siten, että työpaikan ja työyhteisön toimintakulttuuri tukee stressinhallinnan keinoja, ja että työyhteisössä ymmärretään stressin ja stressinhallinnan yksilöllinen ja ajallinen vaihtelu ihan normaalina ilmiönä. Osa meistä on taitavampia kanyloijia, vahvempia kantajia tai parempia taskuparkkeeraajia kuin toiset. Toiset stressaantuvat erilaisista asioista kuin toiset, ja lisäksi kaikilla meillä on erilainen kumulatiivinen stressitaso tilanteesta ja ajankohdasta riippuen. Erilaiset stressinhallintataidot eivät ole ihmisarvon mitta, ja hyvässä työyhteisössä erilaiset ihmiset täydentävät toisiaan hieman erilaisilla taidoillaan. Hyvässä ja luottamuksellisessa työilmapiirissä jokainen voi luottaa siihen, että työkaveri tunnistaa tilanteen, jossa oma stressitaso nousee liian korkeaksi ja auttaa tarvittaessa. Se, että itse välillä tarvitsen työkavereiden apua kuormittavan tilanteen hallinnassa ei ole yhtään sen hävettävämpää kuin se, että tarvitsen välillä nosto- tai kantoapua, ja että olen niin lyhyt, että minut joutuu joskus nostamaan aidan yli, jos sellainen sattuu kopterin laskupaikan ja kohteen väliin jäämään. Stressinhallinnan menetys ei saa olla kasvojen menetys, vaan mahdollisuus oppia tunnistamaan omia liiallisen stressitason merkkejä ja reagoida niihin jatkossa aiemmin.
Omat kokemukseni
Olen itse toteuttanut iPREP-menetelmää omassa työssäni ja elämässäni noin puolen vuoden ajan, ja koen hyötyneeni siitä erittäin paljon. Menetelmä tarjoaa loputtoman mahdollisuuden syventää ja kehittää omaa ymmärrystä sekä omasta että työyhteisön stressinhallinnasta. Olen myös liittänyt stressinhallintakoulutuksen elementtejä jo olemassa oleviin ensihoidon koulutusrakenteisiin omalla vastuualueellani.
Osansa ovat saaneet jo muun muassa osa perustason ensihoitajista sekä vastuualueeni ensihoidon kenttäjohtajat. Koulutusta on toteutettu tähän mennessä sekä luentona, pienryhmäkeskusteluna että osana simulaatiokoulutuspäiviä. Tähän mennessä palaute koulutuksista on ollut positiivista, ja toiveita koulutuksen lisäämisestä ja laajentamisesta on tullut paljon. Menetelmä on ketterän sovellettavuutensa asioista mielestäni ollut erittäin helposti liitettävissä osaksi jo olemassa olevia ensihoidon koulutusrakenteita. Stressinhallinnan koulutusta varten ei siksi ole välttämätöntä luoda merkittäviä uusia koulutuskäytäntöjä tai ajankäyttöä.
iPREP-menetelmä ei toki ole ainoa mahdollinen stressinhallintavalmennusmenetelmä ensihoidon käyttöön. Kyseessä on kuitenkin menetelmä, jonka käytöstä ja soveltamisesta on laajasti kokemusta toisessa suomalaisessa viranomaisjärjestelmässä.
Jatkossa?
MindCoach® certified trainer -koulutukseen voi hakeutua periaatteessa kuka tahansa. Järjestäjän puolelta myös viestitettiin, että on mahdollista järjestää tietylle kohderyhmälle, kuten ensihoidon toimijoille, korvamerkittyjä ja kohdennettuja kouluttajakursseja, mikäli osallistujia vain löytyy riittävästi. Tässäkin asiassa lienee järkevää verkostoitua ja oppia siitä, mitä muut ovat jo tehneet. Siksi, mikäli Suomesta jo löytyy muita ensihoitoalalla työskenteleviä iPREP-kouluttajia tai kouluttajaksi valmistuvia, pidetäänhän yhteyttä ja kehitetään asiaa yhdessä.
Teksti Heini Harve-Rytsälä
Kirjoittaja on anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri ja dosentti. Hän työskentelee HUS Akuutti Ensihoidossa. Kirjoitus perustuu MindCoach® certified trainer -koulutukseen.
Juttu on julkaistu alunperin Systolessa 1/2022.
