Mäntsälän kunta on pitänyt parina vuonna Hyökännummen asuinaluetta kaatopaikkana. Loppukesästä se aloittaa nonstop-rekkarallin tuomalla maa-ainesta vilkkaassa käytössä olevan Tasalantien varteen säilytykseen. Maa-aineksesta tehdään sadan metrin mittainen valli.
Tieosuus, jonka piennarta käytetään maankaatopaikkana, on sellainen, jota pienet lapset käyttävät itsenäiseen kulkemiseen, koska kevyenliikenteen väylää ei ole. Puute on kyllä saatettu päättäjien tietoon.
Keltanokka-lippispäiset ekaluokkalaiset pujottelevat rekanvaunun ja kaivinkoneen kauhan alta kouluun ja koulusta kotiin. Koulutie ei ole turvallinen, koska Mäntsälän kunta on masinoinut siihen turvallisuusriskin.
Tien vaikutuspiirissä asuu monta sataa ihmistä ja koneet möyryävät ison asuinkeskittymän välittömässä läheisyydessä, vain kymmenen metrin päässä piha-alueesta. Maa-ainesvallin maisemahaitta on merkittävä, miltä nämä vallit näyttäisivät muualla, vaikkapa kunnanhallituksen jäsenten kotitalojen edessä?
Touhu näyttää järjen köyhältä, koska ensin maa-aines ajetaan rekanmoottorit kuumana tienpieleen valliksi, josta se parin viikon päästä lastataan taas takaisin rekkaan ja kuskataan pois. Mistä tulee, mihin menee? – Sen voi tarkistaa urakoitsijan ajopäiväkirjasta. Työllistävä ja verorahoja kuluttava vaikutus tällä ainakin on. Näin Putin-juuston aikaan tulee kovasti entinen Neuvostoliitto mieleen. Siis älytöntä!
Miksi kaatopaikka on aina sama? Jos maa-ainesta on pakko varastoida tienpieleen eikä turvallisesti maankaatopaikalle, niin miksi saman alueen asukkaat saavat joka vuosi kärsiä tästä. Siksikö, että Mäntsälän kunta haluaa näin osoittaa kaapinpaikan vähemmän tärkeille kuntalaisille – hyökännummelaisille. Pannaan haitta Hyökännummelle, se ei näy keskustaan ja matkakin on niin pitkä, ettei huuto kuulu.
Kaivinkone- ja rekkaralli on ajoitettu loistavasti, juuri koulujen alkuun. Samaan aikaan, kun pienet opettelevat ”turvallista” koulutietä. Silloin kun kaikki mahdolliset viranomaiset kampanjoivat: ”varo tiellä liikkuvia ekaluokkalaisia”, niin Mäntsälän kunta aiheuttaa tyhmällä päätöksenteolla ja olemattomalla työn suunnittelulla aivan turhan turvallisuusriskin.
Kun palomiehet ja poliisit laittavat kuvia sosiaaliseen mediaan, jossa he menevät käsi kädessä pienen lapsen kanssa suojatietä tien yli, niin Mäntsälän kunta ei rakenna kevyenliikenteen väylää eikä maalaa suojateitä, vaikka riskit ovat tiedossa. Koululaisen sijaan se taluttaa muutenkin vaaralliselle paikalle isot koneet vaarantamaan tilannetta entisestään.
Tuntuu naurettavalta, kun kunta pystyttelee tien pieliin isoja kylttejä, joissa lukee: ”Koulu alkaa – lapsia liikenteessä – turvallisuusvuosi 2014”, ja samaan aikaan kunta järjestää koulutielle pahemman luokan pommin. Niin se vaan on, että toinen käsi ei tiedä, mitä toinen tekee, jos niiden välissä on vain vähä-älyinen pää.
Ja tottakai työmaa pannaan käyntiin heti aamuseitsemältä, jotta varmasti jokainen koululainen altistuu sille sekä kouluun mennessään että sieltä palatessaan.
Joka vuonna Hyökännummella toistuva maa-ainesralli on asuinalueen ja sen asukkaiden väheksymistä niin turvallisuuden kuin hyvinvoinnin nimissä.
Kiitos, että sain sanoa!