Oulussa sillalta veden varaan joutunutta henkilöä ei löydetty. Muualta päin olevat pelastusalan kollegat luonnehtivat asian noloksi, koska paikallisella pelastuslaitoksella ei tuolloin ollut vesisukellusvalmiutta. Arveltiin myös, että kyseessä olisi jokin ylityökielto tai muu säästökuuri. Joka tapauksessa asian arvioitiin olevan noloa pelastuslaitokselle.
Näin ei ole. Pelastuslaitokselle asiassa ei ole mitään noloa, sillä pelastuslaitoksen tehtävä on pelastaa vain veden pinnalta, ei pinnan alta. Ja vaikka jokin ylimääräinen homma, kuten sukellustoiminta, olisi saatu hienosti pyörimään, niin kunnan hommissa se on helppo lopettaa tai panna jäähylle ”vähäksi aikaa”, koska laki ei sitä määrää tai asetus käske.
Veden alle meneminen ei kuulu pelastuslaitokselle määriteltyyn tehtäväkirjoon. Sukeltamalla pelastaminen on yksittäisen pelastuslaitoksen oma satsaus pelastusvalmiuteen – eikä se ole mikään pakko tai vaatimus. Suomessa veden alta pelastaminen ei taida olla kenenkään tehtävä. Siksi jokaisessa pelastuslaitoksessa sukellusvalmiutta ei ole ollenkaan.
Jos laitos on omasta tahdostaan halunnut satasata sukelluspelastukseen, ja se ei jostain syystä jonakin päivänä pystykään tarjoamaan tätä valmiutta, niin se ei tee laitoksesta noloa. Ylimääräiseen tehtävään ei sillä hetkellä ole löytynyt valmiutta tai rahaa, koska on täytynyt kohdentaa voimat tai varat tarkoituksenmukaisemmin – perustehtävän mukaisesti. Sekään ei ole noloa, jos ylimääräiseen tehtävään ei ole ryhdytty ollenkaan.
Jotkut ovat ihmetelleet alueita, joissa on paljon vettä, mutta ei ollenkaan pelastuslaitoksen sukellusvalmiutta. Ihmettely on turhaa, sillä kukaan ei ole todennäköisesti tullut tarjoamaan rahatukkua kyseiselle pelastuslaitokselle sitä varten. On perkeleen vaikea laitaa kunnallista toimintaa pystyyn ilman poliittista tahtoa – eli rahaa.
Kun ylimääräistä valmiutta ei ole, veden alle vajonnut uhri on tekemätön paikka. Se ei ole kenenkään syytä tai noloutta. Noloa tämä on korkeintaan sille taholle, joka on vetänyt henkselit palokunnan sukellustoimintaan varatulle rahankäytölle, jos on ollut muitakin vaihtoehtoja. Tässäkin kohdassa silti nousee esiin se kaikkien tuntema: Jos! Sukellusvalmius ei ole itsestäänselvyys, vaan se on se: Jos.
Palokunnan rahoista päättävät tahot ovat yleensä muualla kuin palokunnassa, muutenhan palomiehet eivät olisi palkkakuopassa.
Tarina ei kerro, onko Oulussa pelastuslaitoksella pelastussukellusvalmiutta vai ei, mutta periaatteessa laitoksen noloksi esittäminen tai nolontunteenviitan hartioille laskeminen on turhaa, sillä se kohdistuu sellaiseen osapuoleen, joka voi asialle aika vähän.
Monet luulevat, että pelastuslaitos hakee potilaan tarvittaessa vaikka avaruudesta – näin ei valitettavasti ole. Siksi sellaista luuloa vedenalaisestakaan toiminnasta ei soisi ammattilaisten enää lisää levittävän. Sillä kustaan vain omaan pukuun.
Olisiko tätä Oulussa veden varaan joutunutta pelastanut pelastussukeltajakaan? Entä jos pelastussukeltajat eivät olisi löytäneetkään potilasta tai olisivat löytäneet hänet hengen pelastamisen kannalta liian myöhään – olisiko se sittenkin ollut noloa? Liian myöhään tai ei ollenkaan potilaan löytäminen on harmittavan yleistä, tapahtuipa veden alle vajoaminen missäpäin Suomea tahansa. Monista suista kuulee vieläkin, että tilanteessa kuin tilanteessa pitäisi päästä äkkiä tekemään jotain, että näyttäisi hyvältä. Nykyään ei enää pitäisi yrittää näyttää hyvältä varsinkaan sellaisissa paikoissa, mitkä eivät kuulu tehtävänkuvaan. Sen sijaan perustehtävässä toiminnan tulisi näyttää hyvältä ja mieluummin olla tehokasta.
Suomi säästää ja kunta säästää, mikä tarkoittaa, että pelastuslaitoskin säästää. Eri puolilla hankituista sammakkomiehenvälineistä ja lisähärveleistä voi vielä tulla vitriinikamaa. Voi olla, että muuallakin sammakkomiehet kuivuvat rannoille – ehkä uljaimmankin sukeltajan täytyy vielä joskus pukea ylleen se perustehtävään liittyvä ”pelkkä” pintapelastuspuku. Ehkä hänkin jonakin päivänä joutuu toteamaan, että pinnan alle vajonneen vuoksi käytettiin kaikki pelastustoimelle määritellyt toimenpiteet, mutta silti uhria ei voitu pelastaa. Toivottavasti hän ei koe oloaan noloksi, vaan ymmärtää, että se ei ole hänestä kiinni, vaan politiikasta ja taloudesta. Näin siltikin, vaikka jostain muualta päin Suomea, missä sukeltajan kuivapuku on vielä märkä, osoitettaisiin sormella: ”että olipa noloa”. Oma hyvä maa mansikka, muilla potilaat mustikka.
Pintapelastaja ei ole nolojen tilanteiden mies, vaan henkilö, jolla on yhteiskunnan määrittelemä rajallinen tehtävä. Pelastuslaitoksen sukeltajallakin on rajallinen tehtävä, hän ei saa sukeltaa ollenkaan syvälle. Jos sukeltaja sukeltaa syvälle, hän tekee virheen. Onko sekin noloa, jos potilas on pelastussukeltajalle liian syvällä? Vai pitääkö nolous peittää sillä, että pelastaja tekee virheen ja vaarantaa oman turvallisuutensa?
– Aika noloa, vai mitä!
Kiitos, että sain sanoa.