Paloasemille on noussut Pauligin muuri. Se seisoo sijoillaan jykevästi ja määrätietoisesti. Muuri on luultavasti alkanut rakentua heti, kun ensimmäisellä paloasemalla suunniteltiin kahvin keittämistä ensimmäisen kerran. Näyttää siltä, että Pauligin muurin historia tulee toistamaan itseään vielä pitkään. Siltikin, vaikka paikka paikoin muuri jo horjuu.
Pauligin muurille tehdään pyhinvaellus monta kertaa päivässä. Se rakentuu puolen kilon tyhjiöpakatuista tiilistä eikä sitä sovi murtaa. Ken paketin avaa ja upottaa mittansa mokkaan, on tarkoin määritelty henkilö – yleensä antivalittu. Muiden on tarkoin harkittava mokkapaketille menoa.
Kuka keittää kahvit? on asia, joka jokaisen tulisi tietää eikä siitä noin vain tulisi poiketa. Ei siitäkään huolimatta, vaikka standardoituun kahvinkeittoon on helppo oppia ja siitä suoriutuu parissa minuutissa.
Säännöstä poikkeamisen on todettu aiheuttavan traumoja – varsinkin sivusta kommentoiville.
Tiukasta keittäjälinjasta lipsutaan silti. Ajoittain joku hullu tai tavattoman rohkea ottaa luvatta käyttöönsä pyhän kahvipannun – palokunnan Graalin maljan. Vaikeudet alkavat yleensä välittömästi, mikä on omiaan vavisuttamaan Pauligin muurin perustuksia. Se kirvoittaa epätietoisen kuiskauksen kaikkien huulille uudelleen – Kuka keittää kahvit?
Vanhaan hyvään pannukahviaikaan keittotoiminnasta syntyvän perusvirheen mahdollisuus oli poissuljettu. Kahvinkeitto määritteli kukon tunkion juurella, jossa märkäkorva pyrki miellyttämään konkaria kaikin keinoin. Jos ei onnistunut, tulivat korvat entistä märemmiksi. Vanhaan hyvään pannukahviaikaan jääräpäisinkin parempiosainen savunhaistelija kärvisteli mieluummin ilman kahvia kuin käytti lyhyen tovin sen valmistamiseen, jos kerran virallinen kahvinkeittovuoro ei toimintaan velvoittanut. Järkähtämätön Pauligin muuri teki tehtävänsä. Toisin on nyt, kun ihmiset ovat kiireisiä, malttamattomia ja kiristävään kahvihampaaseen on saatava mahdollisimman pikainen helpotus. Se saa Pauligin muurin horjumaan.
Pahin uhka Pauligin muurille on ambulanssikuski. Kahvilla on kaksi vaatimusta; sitä pitää aina olla saatavilla eikä se saa olla mitään Brasilian rannikon rantavettä. Ensimmäinen vaatimus sakkaa helpommin, jos tehtävään nimetään ambulanssikuski. Vaikkei sakkaisikaan, niin ambulanssikuskin rekrytointiyritys voisi nostattaa isommanpuoleisen porulauseen – sen, jonka voi vollottaa vain heijastinhoususakin arvokas jäsen. Hehän edellyttävät saavansa asemapalveluksesta täydellisen koskemattomuuden. Heijastinhousun tunnetuin värssy kuuluu seuraavasti: “Niin kun meillä ei muuta tekemistä olisi…” Siinä niiskutellessa unohtuu, että asemalla jokaisella muullakin on sama ongelma; kaikilla on kahvinkeiton lisäksi jotain muutakin.
Pari minuuttia kestävä asemapalvelukynnys on ambulanssi-ihmiskunnalle usein liian suuri askel ja yksittäiselle kuskille nöyryytys – siksi kapina on helposti valmis. Itse keittämisen vielä ehkä kestäisikin mutta sitä ei, että kahvia pitää antaa myös palomiehelle, joka ei asian eteen ole tehnyt yhtään mitään – ensihoitajan erikoispaahtoa sentään. Mikä vääryys! Ensihoitajan erikoispaahtoa saa nimittäin siemailla vain yhtä paljon ja yhtä tärkeitä hommia tekevä kollega – toppahousu-palomies keittäköön omat sumppinsa ja mielellään eri keittimellä.
Kahvinjuontiin liittyy vielä yksi itsestään selvä juttu, joka ei ole itsestään selvä; kupit jäävät lojumaan pitkin asemaa.
Jos jaksaa nostaa kupin huulilleen, niin tulisi jaksaa nostaa se myös tiskikoneeseen. Jostain syystä tämä ei toimi.
Liian usein voimat ehtyvät. Voimien ehtyminen ei riipu virka-asemasta eikä tehtävänkuvasta. Kupit jätetään jonkun muun hoidettavaksi. Kuppien keräilyn hiiskutaankin olevan sille nipottajasisämiesmulkulle ihan oikein.
Pauligin muurilla rittää kahvimitan heiluttajia ja niitä, jotka eivät heiluta. Kahvia kuluu ja kupit jäävät levälleen. Pauligin muuria ei kaadettane vielä vähään aikaan. Puolikiloinen tyhjiöpaine pitää pintansa, vaikka välillä nurkastaan pihiseekin.
Kiitos, että sain sanoa!