Jos olisin kateellinen palomiehen työajasta, olisin todellinen reppana. Jotkut väittävät, että tällaisia reppanoita on olemassa. Itse en haluaisi sen olevan totta.
Jos olisin reppana, joka on kateellinen palomiehen työajasta, minua hävettäisi. Tietenkin vain siinä tapauksessa, että älyäisin hävetä. En välttämättä ymmärtäisi hävetä, sillä saattaisin olla enemmän tyhmä kuin kade. Tyhmyyden pystyy joskus peittämään mutta kateutta ei. Katkeransuloinen ystävä, josta ajatus ei karkaa, on kateus.
Jos olisin kateellinen reppana, en ehkä osaisi olla tyytyväinen siitä mitä itselläni on, vaan saattaisin käyttää energiaani sen surkutteluun, mitä minulla ei ole. Yök, että voisin silloin pahoin. Silloin minulla ei olisi hyvä olla. Ehkä oksentaisin pahanoloni ulos, vaikkapa sellaisia kohti, jota kadehdin, enkä huomaisi, että oma kravattini tahriintui enemmän.
Jos olisin reppana, joka kadehtii toisen työaikaa, en tietenkään kehtaisi tunnustaa sitä. En ainakaan siinä tapauksessa, jos työskentelisin työnantajan edustajan asemassa. Silloin minun ei missään tapauksessa kannattaisi myöntää kateuttani siksi, koska käyttäisin kuitenkin työaikaani toimintaan, joka murentaa työhyvinvointia järjestelmässä, jonka hyvinvoinnista itsekin olen vastuussa.
Jos olisin kateellinen reppana, pyrkisin varmaankin joka käänteessä kampittamaan toisen työaikaa siksi, että se perkele pitää sitä hyvänä työaikana. Yrittäisin ehkä kaikin voimin keksiä hyviä perusteita sille, miksi työaika tulisi vaihtaa toiseen. En välttämättä keksisi yhtään oikeaa syytä, sillä työhyvinvointietuineen nykyinen työaika on myös monessa yhteydessä todettu halvaksi järjestää.
Jos olisin kateellinen reppana, saattaisin olla kateuteni ja pyrkimykseni kanssa umpikujassa. Näinä leikkuriaikoina kun ei ole kovin helppoa perustella sitä, että halvempi järjestelmä pitäisi muuttaa kalliimpaan. Minun olisi siis keksittävä jokin ihan uusi ulottuvuus. Mikä sellainen voisi olla?
Koska sellaista ei ole, yrittäisin perustella asian edes jotenkin – vaikka sitten ontuen kuten jollakin yötyötehoilla.
En kuitenkaan missään yhteydessä kykenisi kertomaan mitään konkreettista siitä, miten työtoimintaa muutettaisiin tehokkaammaksi työajan vaihduttua tai sitä, että miksei niitä samoja toimintoja voitaisi tehdä nykyisellä työajalla.
Kykenisin perusteluissani vain joihinkin ylimalkaisiin heittoihin, jotka saattaisivat upota asiaa ulopuolelta tarkastelevalle päättäjälle. Se olisi mielestäni parempi kuin ei mitään, sillä siitä saattaisi syntyä minulle mieluisa tulos. Perusteiden puute ei tietenkään päähänpinttymääni haittaisi. Minun mielestäni kiireisempää olisi pistää väki äkkiä toiseen työrytmiin, niitä järkeviä ja konkreettisia perusteita ehtisi sitten keksiä paremmalla ajalla. En tietenkään haluaisi pyrkimykseni kanssa olla naiivi, mutta en ehkä osaisi ymmärtää, että naiiviuteni paistaa minusta läpi..
Mitä enemmän hakkaisin päätäni seinään, sitä enemmän takaraivossani jyskyttäisi vain se, kuinka paljon paremmin uskon toisella olevan. Uskomuksestani olisi tullut minnulle hokema, joka on muuttunut faktaksi, jota en kykene perustelemaan.
Seinään hakkaamallani päällä en tietenkään ymmärtäisi, etten ole kateellinen siitä palomiehen tekemästä aamusta, päivästä ja illasta, joka on ihan normaalia työaikaa kenelle tahansa. En ehkä ymmärtäisi sitäkään, etten myöskään olisi kateellinen niistä yön ja aamuyön työtunneista. Tietenkään en osaisi ajatella, etten olisi kateellinen niistä yötehtävistä, jotka nekin on hoidettava heti eikä kahvitunnin jälkeen.
En myöskään olisi kateellinen niistä viikonlopputöistä tai jouluista, juhannuksista ja muista pyhistä, jotka niin ikään osuvat aina vuorollaan hänen kohdalleen.
En kateuteni keskellä välittäisi Oulu-Koillismaan esimerkistä, jossa ensin siirryttiin pois hyväksi koetusta työajasta mutta päädyttiin nopeasti ottamaan komento takaisin. Miksiköhän ne siellä siirtyivät takaisin? – Sitä en kateellisena reppanana ymmärtäisi eikä tyhmyyteni sallisi ottaa puhelinta käteen ja selvittää asiaa. Perusteet saattaisivat sotia kateuttani vastaan. Enkä missään nimessä haluaisi epäilytävää säröä itsekkääseen pyrkimykseeni, jonka kautta minä itse voisin elää. Ehkä jonakin päivänä joku hakee minulle tästä hyvästä SPEKin mitalia, se näyttäisi hyvältä kunnallisen työn vuosimitalin vieressä.
Todennäköisesti olisin monesti kahvipöydässä puhunut palokunnan pyhästä kolminaisuudesta, joka saadaan yhdistämällä viha, kateus ja ahneus. En kuitenkaan olisi koskaan tullut ajatelleeksi, että edustaisin itse tuota mutaatiota suoraan triangelin keskipisteessä.
En uskaltaisi katsoa totuutta syvälle silmiin. En tajuaisi, että ympärilläni olevat ihmiset ovat ilmiselvän salaisuuteni jo aikaa sitten huomanneet. En ymmärtäisi, että salailuni on ollut jo vuosikausia turhaa. Ehkä hyvä niin, etten romaha kuin Imatran Antsku.
Onneksi minä en ole kateellinen, toivottavasti ei ole ketään muukaan!
Kiitos, että sain sanoa!