Ensihoitoa Pohjantähden alla

Aluksi oli suo, kuokka ja Jussi – nyt on korona, rokote ja socialdistance. Rajat menivät kiinni, mutta samalla avautui mahdollisuus selvittää pitkään askarruttanut kysymys: Ensihoitoa Pohjantähden alla – minkälaista se on ja minkälaisia ovat sitä tekevät ihmiset?

Oli mahdotonta arvata, miten COVID-19 muutti maailmaa. Aiemmin matkustelin paljon ja kirjoitin kansainvälistä People of EMS -blogia, nyt kulkemista rajoitetaan.

”Kun rajat menevät kiinni, jotain uutta avautuu.” Näin kai voitaisiin uusia vanhaa oven sulkeutumisesta kertovaa sanontaa, sillä pääsin tekemään projektin, jota olin jo pidempään pohtinut. Halusin vastauksen kysymykseen: Minkälaista on suomalainen ensihoito?

”Kun rajat menevät kiinni,
jotain uutta avautuu.”

Mediassa suomalaista ensihoitoa kuvataan usein nopeina kiidätyksinä. Vaikka maassamme hoidetaan vuodessa noin 811 000 ensihoitotehtävää, niin kiidätykset eivät yleensä ole se juttu.

Kesällä 2020 otin asiasta selvää. Lähdin tien päälle ja matkustin huikeat 7 000 kilometriä, joista 500 taittui jalan. Kuljin kansallispuistosta toiseen, mutta niiden välissä kohtasin kymmenellä paikkakunnalla rautaisia osaajia ensivastehenkilöstä ja ensihoitajasta aina ensihoitolääkäriin ja ensihoitopäällikköön. Näin he päätyivät alalle, kokevat ammattiylpeyttä, kehittäisivät alaansa, neuvovat tulokkaita ja tätä he saavat työstään.

Näin kipinä syttyi

”Olin 10-vuotiaana tapahtumassa, jossa esiteltiin erilaisia yrityksiä. Siellä oli paikallinen yksityinen ambulanssiyrittäjä kertomassa toiminnastaan. Tutustuin ambulanssiin ja kuuntelin, kuinka ensihoitajat kertoivat työstään. Sinä päivänä päätin, että minusta tulee ensihoitaja”, muistelee Jenni Hirvikallio Lappeenrannasta.

Kemissä työskentelevä Tuukka Luttunen ja Kuopiossa toimiva Jonas Hillman kertovat, että kipinä ensihoitoon syttyi VPK:ssa ja ensivastetoiminnassa. Kipinä jäi ja harrastuksesta tuli ammatti.
”En osaa tarkalleen sanoa, mistä ensihoidon kipinä tuli. Sopimuspalokuntataustaa kyllä on, mutta ei ensivasteesta”, Taivassalossa työskentelevä Olli Koivunen sanoo.

”Kun isäni menehtyi sydänkohtaukseen,
halusin oppia enemmän,
jotta voisin olla avuksi toisille.”

Kliseinen pääsykoevastaus

”Minulla on vähän kliseinen syy: Haluan auttaa konkreettisesti ihmisiä”, toteaa Helsingissä operoiva Jaakko Pohjonen. ”Se on kuulema myös hyvä pääsykoevastaus”, hän naurahtaa.

”Ensivastetoiminnan merkitys voimistui minulle siinä tilanteessa, kun isäni menehtyi sydänkohtaukseen. Halusin oppia enemmän, jotta voisin olla avuksi toisille”, sanoo Parikkalassa toimiva Maija-Liisa Valtonen.

Sattumien kautta

Joskus alalle päädytään sattumien kautta. ”Minusta piti tulla kirurgi, mutta pää ei riittänyt, joten luovin vaihtoehto oli sairaanhoitaja”, toteaa Raahessa työskentelevä Kati Sandroos.
”Lukion jälkeen aloitin ekonomiopinnot, mutta 2-3 viikon jälkeen totesin, että tämä ei ole minua varten. Lopetin koulun ja palasin kesätyöpaikalleni vuodeosastolle, josta sain kipinän opiskella sairaanhoitajaksi”, naurahtaa Vaasassa toimiva Sarah Blusi.
”Tein 15 vuotta töitä baarimestarina, minkä jälkeen työskentelin pari vuotta psykiatrisella osastolla. Ajattelin, että hektinen duuni sopisi minulle, joten hain ensihoitoon. Olen ajan myötä kasvanut tähän työhön”, pohtii Vaasassa työskentelevä Risto Vesanto.

”Sen keikan jälkeen totesin,
että en enää ikinä palaa
ensihoitoon töihin.”

Kannustuksen kautta

Toiset ihmiset saattavat tarvita kannustusta löytääkseen oman juttunsa. ”Mä olin töissä pienen terveyskeskuksen osastolla. Samassa rakennuksessa oli tämä yksityinen ensihoitofirma. Heillä oli pulaa työntekijöistä, joten he tarjosivat minulle pari keikkavuoroa. Ajattelin, että eihän siinä tarvitse kuin ajaa pakettiautoa. Kiireettömät keikat sujuivat hyvin, mutta ensimmäisen akuuttikeikan tullen pakka sitten levisi. Akuuttipotilas oli rintakipuinen mies, mikä oli kaatunut jakkaran päälle ja onnistunut murskaamaan trakeansa. Mä en tiennyt pätkääkään ilmatien turvaamisesta tai elvytysprotokollista siihen aikaan. Sen keikan jälkeen totesin, että en enää ikinä palaa ensihoitoon töihin. Ensihoitofirma kuitenkin jatkuvasti houkutteli uudelleen töihin, joten suivaannuin ja rupesin opiskelemaan. Pikkuhiljaa pänttäämisen ja erikoisopintojen jälkeen akuuttipotilas ei ollutkaan enää iso mörkö. Jäin tälle alalle vahingossa, kun päätin kokeilla, mitä se pakettiauton ajaminen on”, ensihoitomartaksi itseään tituleeraava Mervi Lahtinen sanoo. Hän on työskennellyt ympäri Etelä- ja Keski-Suomea kaikenlaisissa organisaattioissa.

Ammattiylpeys esiin

Ensihoitajien yhteisöllisyydellä ja ammattiylpeydellä spekuloidaan usein, sillä joskus terveydenhuollon ihmiset jopa piilottelevat olevansa alalla töissä. Ammattiylpeyttä kuittenkin on ja tarvitaan. Miten se näkyy?
”Kyllä se ammattiylpeys pitäisi lähteä jokaisesta itsestään. Suomi on onnellisessa asemassa, koska täällä on suhteellisen matala työttömyys ja elintaso korkealla. Jos henkilö on opiskellut alaa useita vuosia, eikä koe sitä ylpeyden aiheeksi, niin sitten pitää kysyä itseltään, onko ala sopiva itselleen”, Risto Vesanto sanoo.

”Olen ylpeä siitä, että olen ensihoitaja. Siinä tulee työminä, jonka mukana tulee myös tietyntyyppinen käyttäytyminen. Ihmiset arvostavat ja luottavat ammattiini, ja kun itse arvostaa itseänsä ja omaa ammattitaitoa, niin kyllähän se huokuu myös ulospäin”, Sandroos miettii. ”Kun koetaan oma työ merkitykselliseksi, niin siitä voi olla myös ylpeä”, Jenni Hirvikallio pohtii.

”Minusta ammattiylpeys on myös sitä,
että arvostetaan myös toisen ammattia.”

Arvosta ja tule arvostetuksi

”Minusta ammattiylpeyttä pitää olla, mutta pitää myös tunnistaa omat rajat”, Koivunen muistuttaa. ”Itselleen pitää olla rehellinen ja virheiden myöntäminen on osa ammattiylpeyttä”, Tuukka Luttunen sanoo.

”Tämä on kuitenkin potilaslähtöistä hommaa, näkisin myös sen ammattiylpeytenä, että pyritään aina hoitamaan potilas mahdollisimman hyvin. Oli se sitten juttelua potilaan kanssa, tai että tehdään kaikki tilanteen vaativat lääketieteelliset temput. Arvostetaan myös kaikkia ensihoidon potilaita, oli se kylän vakiosoittaja tai kaatunut rouva. Eikä kyynistyttäisi liikaa”, Jonas Hillman pohtii.

”Minusta ammattiylpeys on myös sitä, että arvostetaan toistenkin ammattia. Jos en arvosta sitä, mitä toinen tekee työkseen, niin kuka voisi arvostaa minua ja minun työtäni?” Mervi Lahtinen kysyy.
”Kyllähän meillä VPK:laisillakin on ammattiylpeyttä. Ylpeyden aihe on, jos pystymme auttamaan ja vaikuttamaan potilaan hoitoketjuun. Ensihoitajatkin arvostavat meidän toimintaa ja apua kohteessa” Maija-Liisa Valtonen sanoo.

”Lite bättre”

”Minusta Curt Lindström kiteyttää aika hyvin, mitä meidän ammattiylpeys on: Lite bättre”, eli aina pikkusen paremmin. Jätät aina aseman kaluston hieman paremmassa kunnossa seuraavalle, mitä olet itse sen saanut. Se on semmoinen kädenojennus ja hyvä tapa osoittaa arvostusta työkavereita kohtaan”, Jaakko Pohjonen tuumii.
”Kyllä mä sanoisin, että ensihoidossa on iso ME-henki. Vaikkakin me työskennellään shp:n työntekijöinä ja ensihoito on pelastuslaitoksen alla, niin näkisin kuitenkin, että olemme silti iso dysfunktionaalinen perhe, mutta perhe kuitenkin”, Sarah Blusi pohtii.
”Mä voisin olla tässä haastattelussa punaisissa, sinisissä tai vihreissä työvaatteissa, eikä kanta eroaisi millään tavalla. Luotetaan itseemme ja omiin kykyihimme, me itse teemme siitä työstä sen näköisen kuin itse olemme – se on sitä ammattiylpeyttä”, Lahtinen toteaa.
”Työntekijät ovat kovasti panostaneet esimerkiksi nyt korona-aikana yhteistyöhön ja venyneet tilanteen mukaan, mikä musta osoittaa ammatillista ylpeyttä. Mallikkaasti työ viedään maaliin, oli se sitten kriittinen tilanne kuten korona tai pakolaiskriisi, voimme olla siitä ylpeitä”, Luttunen mainitsee.  

”Työturvallisuudesta olen huolissani.”

Kehitytään paremmiksi

Suomalainen ensihoito on kehittynyt vuosien varrella huimasti. Alan osaajat haluavat kehittää sitä edelleen. Näin se tapahtuu.
”Luojan kiitos tämä ensihoito on kehittynyt paljon vuosieni aikana. Ollaan edetty paljon siitä happee, huopaa ja hanaa – mentaliteetista, vaikka sitäkin kyllä joskus tarvitaan. On tullut myös paljon isoja lakimuutoksia ja kentälle tuotu paljon osaamista ja tietoa. Työturvallisuudesta olen huolissani. Toivon, että työturvallisuusriskejä saataisiin mahdollisimman paljon vähennettyä. Onneksi meillä Taivassalossa on vähemmän väkivaltaa kuin vaikka esimerkiksi isommissa kaupungeissa, mutta riskimme on siinä, että ollaan aika kaukana poliisista. Toivottavasti tässä asiassa tapahtuu kehitystä valtakunnallisella tasolla”, Olli Koivunen miettii. Hän on myös huolissaan liikenneturvallisuudesta, etenkin hälytysajossa, mihin tarvittaisiin lisäkoulutusta.

Puretaan hierarkia

Jonas Hillmanista tuntuu, että kentällä havaittu hierarkia tulisi purkaa.
”Liika hierarkia saattaa estää hommaa menemästä paremmin kuin se voisi mennä. Minä olen sitä mieltä, että kaikki, ketkä tulee heijastinhousuissa hoitamaan potilasta ovat samanarvoisia. Varmasti koulutustaustat ja osaamistaso eroavat, mutta kaikki ovat samanarvoisia tärkeitä tiimin jäseniä. Haluan muistuttaa, että jos näette minut lääkärinä keikalla ja minulla menee jokin huonosti, sanokaa siitä ääneen. Minä en ainakaan siitä pahastu. Tämmöistä toimintaa toivoisin, että tulisi lisää, sillä kaikki me ollaan ihmisiä”, Hillman pohtii.

Standardoidaan toimintaa

Suomi on pieni maa, maateitse noin 1500 kilometriä pohjoisesta etelään. Sen sisälle mahtuu viisi ERVA-aluetta, joilla voi olla useita ensihoidon tuottajia. Myös ambulanssin sisältö voi vaihdella lääkkeistä välineistöön ja hoito-ohjeisiin. Suomalainen ensihoito saattaa näyttäytyä tuntemattoman silmiin hyvinkin pirstaloituneelta ja kilpailukeskeiseltä.
”Tietynlaista standardisointia tulisi tapahtua tulevaisuudessa, että ei olisi väliä, miltä asemalta se auto siihen pihaan tulee, niin se hoito olisi aina sama. Hoidon ja sen tason ei tulisi muuttua maakunnan rajan ylityttyä, vaan se olisi sama joka paikassa. Näin ei ehkä vielä ole tapahtunut, mutta tähän suuntaan ollaan onneksi menossa”, Hillman miettii.

”Toivoisin, että ei kilpailtaisi keskenään,
se kuluttaa energiaa ja hidastaa kehitystä.”

”Tällä hetkellä tuntuu, että jokainen ERVA-alue puuhailee omiaan. Toivoisin ensihoidon vetovastuun olevan valtakunnallista ja kaikilla olisi sama mahdollisuus työllistyä. Palveluntuottajat pystyisivät tarjoamaan samat mahdollisuudet ja työntekijät saisivat työstä samat edut. Oli se sitten palkka, työsopimukset tai kalusto. Näin laadunvalvonta olisi helpointa, myös ihmisten siirtyminen yksiköistä toiseen olisi vaivatonta ja potilasturvallista”, Mervi Lahtinen mainitsee.
”Toivoisin, että eri alueilla ei olisi kilpailua keskenään, sillä se vie turhaan energiaa ja hidastaa kehitystä. Toivoisin että saataisiin kehitettyä tätä alaa valtakunnallisesti”, Jenni Hirvikallio sanoo.

Varaudutaan paremmin

Koronatilanne on nostanut varautumisen tärkeyden tapetille. Tuukka Luttunen on huolissaan suuronnettomuuksien riskeistä jatkuvasti vilkastuvassa maailmassa.
”Toivoisin, että tulevaisuudessa kemikaalionnettomuuksia voitaisiin käsitellä hieman tarkemmin kouluissa ja kriittisillä alueilla ensihoidon ja potilaan näkökulmasta. Suomessakin on paljon tehdas- ja satama-alueita, missä kulkee runsaasti kemikaaleja vuosittain. Harvemmin kuitenkin alueiden ensihoito näitä asioita käsittelee tai harjoittelee. Varautumisen kannalta tämä olisi kuitenkin varteenotettava riskiaihe”, Luttunen pohtii.

Takyja tulokkaalle

Mediaseksikäs ensihoito vetää puoleensa vuosi vuodelta yhä enemmän tulokkaita. Alan osaajat neuvovat heitä: Kannattaa selvittää, minkälaista alan arki on oikeasti. Parhaiten asia selviää joltakulta, joka on työskennellyt alalla pitempään.
Hirvikallio ja Koivunen ovatkin huomanneet saman asian: Yhä useamman alalle saapuvan odotukset eivät ole realistisia, vaan ne pohjautuvat muun muassa TV-ohjelmiin.
”Välillä näkee myös opiskelijoita, joiden harjoittelutavoitteet ovat aivan liian korkealla, esimerkiksi viiden viikon harjoittelussa halutaan saada vahvaa osaamista elvytykseen. Todennäköisyys edes yhdelle A700-tehtävälle voi olla aika pieni tuossa ajassa”, Pohjonen sanoo.

”Hyvät sosiaaliset taidot ovat alan a ja o.”

Tarvitaan sosiaalisia taitoja

”Hyvät sosiaaliset taidot ovat alan a ja o. Sun pitää olla yhtä kiinnostunut siitä yksinäisestä vanhasta mummosta samalla tavalla kuin siitä traumapotilaasta. Se on yhtä tärkeä tehtävä, jonka hoito pitää rakentaa kokonaistilanteen ympärille ja pyrkiä ratkaisemaan se mahdollisimman parhaalla tavalla, oli se sitten kuljetus sairaalaan tai juttutuokio potilaan kanssa”, Sarah Blusi sanoo.
”Ei tämä ensihoito ole sitä, että jatkuvasti pelastetaan ihmisiä, kannetaan traumapotilaita ja elvytellään. Jokainen keikka lähtee yksilön kohtaamisesta ja hyvästä tutkimisesta”, Risto Vesanto lisää.

Töitä ja itseluottamusta

”Pitää myös uskoa itseensä, toki sen eteen pitää tehdä myös töitä. Kun tehdään töitä ihmisten kanssa, tällä alalla pitää myöntää itselleen ja muille, jos jotain ei osaa. Siksi meillä on työpari, joka voi auttaa”, Sandroos pohtii.
”Äläkä anna huonon päivän tai yksittäisen huonon keikan musertaa itseäsi, vaan yritä oppia siitä. Otin itsekin aikaisemmin omat mokat huomattavasti enemmän henkilökohtaisemmin, ne saattoivat pyöriä mielessä loppuvuoron tai viikkokausien ajan. Siinä polttaa itsensä aika nopeasti loppuun”, Pohjonen kertoo.
”Päivä kerrallaan – ajattelutapa on helpottanut työtä ja vähentänyt ainakin omaa stressiä”, Sandroos sanoo.

”Kaikki lähtee moniosaisesta tiimityöstä.”

”Tiedonjanoa pitää olla ja aina valmis kehittymään. Pitää osata toimia erilaisten ihmisten, potilaiden ja kollegoiden kanssa. Tiimityö on elintärkeää tämän kaltaisessa työssä, sillä porukalla pystytään tekemään oikeita asioita potilaan hyväksi”, Hillman kommentoi.
”Tällä alalla et voi yksinään pelastaa koko maailmaa kuten jenkkileffoissa, kaikki lähtee moniosaisesta tiimityöstä”, Vesanto sanoo ja jatkaa, että: ”Tämä on äärimmäisen hyvä ala avoimelle, itse ajattelevalle ja työtä pelkäämättömälle henkilölle, mutta ennen kaikkea täytyy pitää jalat maassa.”

Kokemuksia kohteesta ja konttorista

Päivystyspisteiden vähentyessä ja ensihoidon potilasmäärien lisääntyessä ensihoitajat kohtaavat entistä enemmän kiireettömiä potilaita. Haastatellut kokevatkin tärkeäksi, että terveydenhuoltojärjestelmät, hoitoketjut ja työskentely erilaisissa toimintayksiköissä tunnettaisiin mahdollisimman hyvin. Erilaisissa hoitoyksiköissä ja palveluntuottajilla työskentely onkin opettanut heille erilaisia toimintatapoja, uusia taitoja sekä avartanut alan ymmärrystä.

Opitaan uutta

”Olen pystynyt siirtämään suoraan kaiken opin, mitä olen saanut kotihoidosta myös ensihoitoon. Jos haluat tulla hyväksi ensihoitajaksi, käy tutustumassa muissa yksiköissä, esimerkiksi mielenterveyspuolella tai lastenosastolla. Kannattaa miettiä tätä työtä yhteiskunnallisesti, eikä pelkästään akuuttipotilaan hoidon näkökulmasta. Haali oppia ja kontakteja muualtakin kuin ensihoidosta”, Mervi Lahtinen suosittelee.
”On hienoa nähdä muutakin kuin vain ensihoitoa, ja esimerkiksi teholta saadun opin muistan vieläkin ja pystyn hyödyntämään sitä työssäni kenttäjohtajana”, Tuukka Luttunen sanoo.
”Muistan, kun olin sydänosastolla töissä, sieltä tuli paljon taitoa ja oppia, mikä on kantautunut myös ensihoitoon”, Sandroos mainitsee.
”Olen aina oppinut jotain uutta työskennellessä eri yksiköissä, esimerkiksi yhden hengen yksikössä opin haavojen ompelun ja päivystyksessä opin paljon siitä, miten eri potilaita tutkitaan. Sitä en olisi ehkä oppinut ensihoidossa”, Jenni Hirvikallio pohtii.

”Muista lemmikit”

Lemmikkieläinten suosion räjähdysmäisen kasvun myötä Valtonen haluaisi muistuttaa ensihoitajia eläinten huomioimisesta tehtävillä tilanteen salliessa.
”Vinkkinä antaisin, että eri eläimet käyttäytyvät eri tavoin, niitä kohdatessa on muistettava oma työturvallisuus. Loukkaantunut eläin saattaa olla hyvinkin aggressiivinen, joten yksin sellaista ei kannata ottaa kiinni. Esimerkiksi kolarissa ollut lemmikkieläin olisi myös tilanteen mukaan hyvä huomioida, sekin voi olla pahoin loukkaantunut. Paikallisten eläinviranomaisten kuten kunnaneläinlääkärin, valvontaeläinlääkärin ja löytöeläintoimiston yhteistiedot kannattaa selvittää etukäteen. Haluankin kertoa, että meillä oli koirapotilas, jonka tassun kipsaamisessa ensihoitaja auttoi”, Maija-Liisa Valtonen naurahtaa.

”Haluaisin, että työntekijöitä ja heidän mielipiteitään kuunneltaisiin.”

”Kentälle pitää lähteä”

”Kenttäjohtajan täytyy toimia myös kentällä. Pelkkä tilannekeskuksessa johtaminen rapauttaa operatiivisen johtamisen. Kentälle pitää lähteä ylläpitääkseen omaa osaamista”, Luttunen mainitsee. ”Meillä ensihoitopäällikön työnkuvaan kuuluu osallistua myös tarvittaessa operatiiviseen toimintaan esimerkiksi kenttäjohtajana. Olen tarvittaessa mukana myös lääkäriyksikössä hoitotason ensihoitajana”, ensihoitopäällikkönä työskentelevä Risto Vesanto kertoo.
”Toivoisin, että ihmiset kouluttautuisivat lisää ja jatkuvasti keksisivät keinoja kehittääkseen itseänsä kentällä. Haluaisin myös, että työntekijöitä ja heidän mielipiteitään kuunneltaisiin. Tärkeimpänä toiveena on, että ihmiset jaksaisivat tehdä töitään”, kertoo Olli Koivunen.

”Ensihoitajat ovat kyllä mahtavia,
vaikkakin vähän pimeetä sakkia.”

Muutakin kuin palkkaa

Työstä jää käteen muutakin kuin palkka, jonka niin ikään toivotaan pysyvän kehityksessä mukana. ”Suosittelisin kyllä jokaista työpaikkaa, missä olen ollut, toki eri syistä, mutta silti suosittelisin. Ainoa yhteinen tekijä kaikissa paikoissa on se, että jokaisessa työpaikassa on helvetin kova porukka ammattilaisia töissä. Ensihoitajat ovat kyllä mahtavia, vaikkakin vähän pimeetä sakkia. Ei tätä nyt kukaan selväjärkinen kuitenkaan tee”, Mervi Lahtinen nauraa.
”Matkan varrella on karttunut tietoa ja taitoa. Työ on jatkuvaa kehitystä, tietoa tulee koko ajan lisää ja hoitotoimenpiteet muuttuvat. On yritettävä pysyä aallonharjalla. Suosittelen vapaapalokuntatoimintaa kaikille kiinnostuneille”, Maija-Liisa Valtonen sanoo.

”Osaava väki on suola”

”Kyllä mä näen, että Suomessa mennään ensihoidossa hyvällä tasolla. Kun katsotaan hoitosuosituksia, niin kyllä ne pääsääntöisesti toteutuu, kun saavumme kohteeseen oli alue mikä tahansa. Se on yksi työn suola, että saa tehdä hyvää työtä osaavien ihmisten kanssa”, FinnHEMS-lääkäri Jonas Hillman mainitsee.

”Elämässä on muutakin mietittävää kuin ensihoito. Telkkarini päältä et löydä esimerkiksi leluambulanssia. Pitäkää itsenne hyvässä kunnossa fyysisesti ja henkisesti”, Olli Koivunen muistuttaa pilke silmäkulmassaan.

”Tämä työ on helvetin kivaa.
Odotan kyllä, että pääsen töihin.”

”Helvetin kivaa”

”Tämä työ on helvetin kivaa. Odotan kyllä, että pääsen töihin. Nautin töistä. Hyvä ettei kiirekyytiä ole koko aikaa, ei sitä nimittäin jaksaisikaan”, Kati Sandroos juttelee.
Vesanto on samoilla linjoilla: ”Harvemmin tuntuu, että olisi oikeasti edes tulossa töihin.”

Edistyksellistä ensihoitoa

Tein pari vuotta sitten maailmanympärimatkan, jolla tutustuin erilaisiin tapoihin järjestää ensihoitoa. Olen tutustunut ensihoitoon myös monilla muilla matkoillani. Sanoisin suomalaisen ensihoidon olevan yksi edistyksellisimmistä tavoista auttaa potilaita sairaalan ulkopuolella. Täällä hoito on tuotu lähelle potilasta. Kentällä potilas voidaan tutkia hyvinkin laajasti, mikä myös mahdollistaa monien potilasryhmien hoitamisen kotioloissa. Tämä on tehokasta terveydenhuoltojärjestelmän kannalta ja helpottaa sairaaloihin kohdistuvaa painetta. Edistyksellisestä toiminnastamme voimme kiittää kaikkia, jotka tekevät töitä jatkuvasti valmiina olevan palvelun hyväksi.

”Keinu liikahti enää silloin tällöin mutta Elinan kasvoilla viipyi hymy yhä hänen kuunnellessaan laulua radiosta.

”Mies Lapin kerran tahtoi sen tulla tuntemaan,
kuin syvä olla mahtoi tuo järvi Turjanmaan.
Köys katkes, laulu kuultihin:
Niin syvä on kuin pitkäkin.
Sen koommin mittaamatta on järvi Inarin.”

Näin päättyy Täällä Pohjantähden alla -romaani, mutta ensihoito jatkaa matkaansa tuntemattomaan. Seuraava keikka on aina ensi-ilta.

Teksti ja kuvat Dimitri Lisitsyn