Sopimuspalokunnat 11.7.2016

Linko: Sopimuspalokuntien vaatimustason täytyy pysyä korkealla

Palokuntien Jehumalja-kilpailu toukokuussa Vantaalla.

Palokuntien Jehumalja-kilpailu toukokuussa Vantaalla.

Palokuntatoiminta – työtä vai harrastus? kysytään tiistaina SuomiAreenassa Porissa. Keskustelun alustajina toimivat yksikönjohtaja Jaakko Linko Ylihärmän Sammutusmiehistä ja palokunnan päällikkö Taina Halttunen Oulunkylän VPK:sta. Tunnin mittaisessa paneelissa keskustelevat muun muassa pelastusylijohtaja Esko Koskinen ja CTIF:n naiskomission puheenjohtaja Mira Leinonen.

Jaakko Linko odottaa tilaisuutta mielenkiinnolla. Hän painottaa julkisen keskustelun tärkeyttä pelastusalalla ja sopimuspalokuntalaisten parissa.

”Luulen, että sopimuspalokuntamaailmaa on joskus vaivannutkin se, että keskitytään vain siihen, mitä omassa palokunnassa tai omassa välittömässä toimintaympäristössä tapahtuu.”

Linko povaa, että tuleva pelastustoimen rakenneuudistus ei vaikuta sopimuspalokuntalaisten tarpeeseen mitenkään.

”Se ei tule mihinkään muuttumaan, että maaseudulla ja pienemmissä kaupungeissa aika isolta osalta nojataan sopimuspalokuntiin.”

”Ei ole realismia, että tehtävät hoidettaisiin pelkästään ammattipalokunnilla. Siinä mielessä sopimuspalokunnilla on tulevaisuus.”

VPK:t yhtenäistyvät myös

Linko uskoo, että väkeäkin sopimuspalokuntiin tulee riittämään.

”Luulen, että kun satsataan rekrytointiin, palokuntalaisuus tulee elämään tulevaisuudessakin. Voi olla jopa, että innostus kasvaakin. Se on vähän sellaista aaltoliikettä.”

Paneelissa keskustellaan aiheesta, millaista osaamista sopimuspalokuntalaiselta voi vaatia. Linko näkee, että vaatimustason täytyy olla korkea.

”Jos sitä lähdetään laskemaan siihen, että kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa pelastustoiminnassa, silloinhan toiminnalta katoaa jo ihan uskottavuus. Pelastustoimen arvot, inhimillisesti, ammattimaisesti ja luotettavasti koskevat sopimuspalokuntalaisia samassa määrin kuin ammattihenkilöstöä.”

Linko uskoo, että pelastustoimen rakenneuudistuksen myötä tuleva yhteinäistyminen koskee myös sopimuspalokuntia.

”Nykyisinhän on aika kirjavaa, millaisia palokuntasopimuksia on. Pidemmällä aikavälillä tämä tulee muuttumaan tai yhdenmukaistumaan. Se ei voi loputtomiin jatkua niin, että joka paikassa on aivan omanlaisensa systeemi. Siinä tullaan vaatimaan joustoa ja sopeutumista, muutosjohtamista myös sopimuspalokuntien sisällä.”

Palokuntatoiminta – työtä vai harrastus -paneeli SuomiAreenassa tiistaina 12. Heinäkuuta kello 13.30.

Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: Teemu Heikkilä

Lue lisää