Golden hour -ajatuksen mukaan vaikeasta traumasta kärsivä potilas tulisi saattaa tunnissa hoitopaikkaan. ”Täällä golden hourit voidaan unohtaa”, utsjokelainen ensihoitaja Markku Halonen sanoo. Monesti potilas on maastossa tuntien taipaleen takana.
Sievistä Pohjois-Lapin Utsjoelle päätynyt ensihoitaja Karoliina Reinola oli alussa paikallisten avunpyytäjien kanssa ihmeissään. Soittaja saattaa kertoa olevansa Virtasen mökillä tai sen kiven luona, mistä Pekka sai ison hauen. On myös kerrottu, että Sarren Jari (ivalolainen ensihoitaja) tietää paikan. Sitten ihmetellään, miksei ensihoitaja osaa paikalle.
Inarin ja Utsjoen kunnat ovat pinta-alaltaan suuria, mutta väestöltään pieniä. Niissä kaikki tuntevat toisensa tai ovat vähintään tutun tuttuja.
Suomineidon päätä halkovat vain muutamat talvellakin huolletut tiet. Niiden välissä on laajoja erämaita ja luonnonpuistoja sekä satoja kilometrejä nimeämättömiä metsäautoteitä. Maastossa erilaiset maamerkit onkin nimetty itse. Parhaita oppaita ovat poromiehet, jotka kulkevat erämaissa päivittäin.
”Pimeässä en lähde koskaan maastopelastuskeikalle pelkän GPS:n avulla. Otan kaveriksi poromiehen, joka on nimennyt maastossa olevat kivet. Tunturi näyttää aivan erilaiselta hämärässä kuin valoisalla”, Utsjoen vpk:n päällikkö Mika Aikio sanoo.
Inarin ja Utsjoen pelastushenkilöstölle ja ensihoitajille maastopelastustehtävät ovatkin arkipäivää.
”Jos ei aivan viikoittain, niin joka toinen viikko maastopelastus osuu kohdalle”, Inarin Ivalossa työskentelevä ensihoitaja Jari Sarre arvioi.
Teksti Marko Partanen
Kuva Matias Wesin
Lue koko juttu Pelastustiedosta 3/2024.
