Hälytystehtävissä kohdattuun väkivaltaan puututaan pian aiempaa ankarammin. Lakipykälä on matkalla vahvistettavaksi. Helpotuksesta ei silti kannata huokaista.
Laki auttajaa kohtaan tehdystä väkivallasta on pian voimassa. Joku saattaa jo huokaista helpotuksesta.
Ei kannata!
Väkivallan tekijä ei todennäköisesti tilanteessa ajattele hetkeäkään seurauksia ja tuskin tuntee edes uuden lain sisältöä. Voi olla, ettei hän ajattele järkiperäisesti tapauksen jälkeenkään. Hän ei välttämättä kykene siihen, jos hän on sairas. Monesti on.
Tuleva laki ei välttämättä kovin paljon ehkäise väkivaltaa, mutta silti on tärkeää, että sellainen saadaan. Auttaja-uhrin on voitava kokea saavansa oikeutta. Laki voi lopulta olla uhrin ainoa lohtu.
artikkeli jatkuu
Jatkossakin ensihoitaja auttaa myös mielenterveyspotilaita ja päihteiden käyttäjiä, jotka muodostavat työnkuvassa vaikeasti hallittavan asiakasryhmän. Aiheeseen liittyvää koulutusta on monesti saatu liian vähän ja paikat, joissa ensihoitaja auttaa, ovat aina erilaisia. Monia muuttujia sisältäviä tilanteita, olosuhteita tai tehtäväpaikkoja on mahdotonta täysin ennakoida tai kontrolloida. Ne voivat yllättää osaavan tai varuillaan olevankin.
Totuttu olettama on, että poliisi tekee paikan turvalliseksi. Harvemmin tekee. Ensihoitaja ei välttämättä edes tunnista vaaratilannetta tai vaaraton tilanne saattaa muuttua vaaralliseksi yhtä äkkiä. Näissä tilanteissa poliisi ei yleensä ole edes paikalla. Ja vaikka olisikin, voi paikka olla sellainen, että artikloiden mukaisia turvatakuita ei voida antaa, mutta silti jonkun pitäisi auttaa.
Työnantajan pitäisi lain mukaan luoda työntekijälleen turvallinen työskentelyolosuhde. Kaikki tietävät, että se on mahdotonta. Vaikka väkivallan uhka ei onneksi vaani kovin usein, on totta, että jo yksikin kerta saattaa riittää. Seuraukset voivat olla peruuttamattomat. Siksi aistit tulee pitää avoimina, eikä saa tuudittautua siihen, että ennenkään ei ole sattunut mitään.
Kotiin jäävä reservi on laitettu kertaheitolla kuntoon.
Hallitusohjelmaan kirjattu pelastusalan kansallinen työturvallisuushanke etsii keinoja varautua ja puuttua ilmeneviin uhka- ja väkivaltatilanteisiin. Samalla hallitus leikkaa. Hyvinvointialueiden rahahanat on kierretty tiukasti vastapäivään. Kun työnantaja kurkistaa kukkaroonsa, siellä on vain Matti, jolla ei ole auttajan koulutusta.
Mielenterveys-, Combi- ja muita lansseja sekä niitä käyttäviä Ansseja ja Liisoja hyllytetään. Yhä vähemmällä porukalla hoidetaan yhä pahemmin voivaa kansaa. Kun mielenterveyttä ja päihdeongelmia ei ole varaa hoitaa asiallisesti, terveysministeri neuvoo soittamaan satakakstoista, josta apu löytyy, eikä mitään hätää ole.
Sadassakahdessatoista tulisi sitten olla osaavaa työvoimaa ja järkeviä työkaluja potilaiden hoitamiseksi. Ei ole, sillä mielenterveys- ja päihdetyö eivät ole sen paremmin hätäkeskuspäivystäjän kuin ensihoitajankaan ydinosaamista, vaan siihen pitäisi saada lisää koulutusta. Ei saada, koska se ei kuulu ydinosaamiseen ja sitten on vielä ne säästötkin. Koulutuksista leikataan – korjaan – ei leikata, vaan niitä uudelleen järjestellään ja valmiutta ajetaan alas – korjaan – ei ajeta alas, vaan valmius muutetaan dynaamiseksi. Dynaaminen on siitä hieno adjektiivi, että se antaa yhä useamman ensihoitajan nukkua yönsä kotona.
Parhaillaan varaudutaan 2020-luvun tapaan, siinä kotiin jäävä reservi on laitettu kertaheitolla kuntoon. Jos ensihoitaja saa siipeensä, niin erittäin kokenut ja osaava paikkaaja löytyy vapailta markkinoilta nopeasti, kunhan tehtävään saadaan täyttölupa. Siinä mielessä yhteiskunta on onnistunut mallikkaasti.
Ensihoito, kuten mikään muukaan työpaikka ei ole kylmä pelilauta, josta syödyt nappulat pyyhkäistään hihalla syrjään. Auttajat ovat ihmisiä ja heillä on lähipiirinsä. Yksi väkivallanteko koskettaa aina laajempaa ihmisjoukkoa, jolla järkyttävän tapauksen jälkeen on lupa oireilla. Toinen voi selvitä säikähdyksellä mutta toiselta romahtaa lattia alta.
Kaikki tarvitsevat apua, todennäköisesti sekin, joka sanoo, ettei tarvitse. On kuitenkin epävarmaa, löytyykö persaukiselta hyvinvointialueelta kärsivälle ajoissa apua, sillä sitä jaetaan nykytrendin mukaan kovin säästeliäästi. Ainoaksi keinoksi saattaa jäädä soittaa satakakstoista.
Päälliköiden ja poliitikoiden sanat kuitenkin kuulostavat lohdullisilta: ”Ajatuksemme ovat lähiomaisten jaksamisessa”.
Ehkä se riittää.
Teksti Marko Partanen
Kuva Dimitri Lisitsyn
