Ensihoitaja Juuso Laitinen kirjoitti kokemuksistaan Elämä käsissä -kirjan.
Elämä käsissä on ensihoitaja Juuso Laitisen esikoiskirja, joka kertoo tarinoita ensihoitajan arjesta synkällä klangilla. Laitinen kertookin kirjan olevan terapiapläjäys paitsi mieleen jääneistä ensihoitotehtävistä, myös siitä, miten kynttilää molemmista päistä polttamalla ensihoitajastakin tulee lopulta hoitoa vaativa David-potilas. Tieto terapoinnista voi aluksi mietityttää lukijaa, mutta lopulta se on toimivaa. Teos on henkilökohtainen ja suorasanainen – jos Laitinen on iloinen tai häntä vituttaa jokin, hän kertoo sen.
Elämä käsissä -teoksen pääosassa ovat ambulanssikeikat, mutta Laitinen kirjoittaa myös keikkojen ympäriltä. Siitä mitä tapahtuu potilaan hoitamisen ohella tai mitä puhutaan asemalla, ambulanssissa ja muiden viranomaisten kesken.
Laitisen kuvaamilla tehtävillä tulee vastaan ensihoitotyön raadollisuus. Teoksessa tehdään sankaritekojakin, mutta vähemmän, ja yleensä niitä säestää mollivoittoinen vire. Tehtävillä koetaan mustia tunteita, kunnes lopulta ei tunneta enää mitään. Tiukasta tilanteesta ei aina tulla ulos sankarina, vaikka tehtävällä olisi onnistuttukin.
artikkeli jatkuu
Kirjassa ei ajeta vain niitä marginaalisesti ilmaantuvia kiireellistä keikkoja tai pelasteta täpärästi ihmishenkiä. Oman paikkansa teoksessa ottavat D-tehtävien mummot ja papat tai vaikkapa henkisesti koville joutuneet omaishoitajat. Välillä Laitinen ajaa siirtokuljetusta halki Suomen. Kiireettömät tehtävät kattavat valtaosan ensihoitajan työstä, mutta ensihoitoa käsittelevissä teoksissa niistä on kirjoitettu vähemmän. Niilläkin tehtävillä voidaan tehdä sankaritekoja, mutta tehtävien verkkaisen luonteen takia myös tulos tulee verkkaisemmin. Tulos voi silti olla inhimillisesti merkittävä. Sitäkään tulosta ensihoitaja ei välttämättä saa koskaan tietää.
Välillä Laitinen ajaa työparinsa kanssa kinttupolkuja pitkin periferian periferiaan tai tekee pitkiä päivystysrupeamia varallaolossa siten, että ambulanssi seisoo kotitalon vieressä ja tehtävälle lähdetään tarvittaessa kotoa.
Toisessa tilanteessa hän tarjoilee vaihtoehtoja lääkärille, mitä kaikkea pienen potilaan hyväksi voitaisiin tehdä, ja toisessa tilanteessa käydään potilaan kanssa neuvonpitoa siitä, miten tämä haluaa häntä hoidettavan.
Juuso Laitisen teos on hyvin henkilökohtainen, mikä tekee siitä myös rohkean. Harvalla on pokkaa käsitellä omaa sairauttaan näin avoimesti, mutta Laitisella selvästi on. Hän tarjoilee masennuskokemuksensa vertaisavuksi sairastuneille ja heidän omaisilleen. Laitinen pohtii kirjassaan pariinkin otteeseen, paljonko hänen perseensä kestää merivettä. Kirjan oppi voisikin olla, että psyykkisellä puolella sitä rajaa ei ehdoin tahdoin kannata kokeilla. Se tulee vastaan aivan varmasti.
Teosta voisi suositella erityisesti alaa suunnitteleville, alaa opiskeleville ja muille alasta kiinnostuneille. Ensihoitotyötä tehnyt löytää teoksesta paljon pintaa, mihin samaistua.
Elämä käsissä -kirjan on kustantanut Bazar, se on saatavilla kovakantisena kirjana sekä äänikirjana.
Teksti ja kuva Marko Partanen
