Ensihoitaja ja taidemaalari Niko Lauhkonen – ”Ambulanssia en maalaa”

Potilas on loukannut itsensä maastossa. Ensihoitaja Niko Lauhkonen näkee, kuinka laskeutuvan lääkärihelikopterin ilmavirta liikuttaa kasvillisuutta. Hän voisi maalata tilanteesta taulun, mutta kopterin ja ihmiset hän jättäisi kankaalta pois.
”Siinä ei olisi mitään selkeää, mutta siinä olisi jotakin verhottua siitä, miltä potilastyö tuntuu siinä hetkessä”, Niko Lauhkonen selventää, mutta joutuu selventämään hieman lisää.
”Väreillä, kontrasteilla tehdään se, että siinä tapahtuu jotakin sellaista, mitä luonnossa ei tapahdu. Minulle maalaus tarkoittaisi hetkeä keikalla, jollekin toiselle se olisi vain maisema.”

Maailma muuttuu päivä päivältä hektisemmäksi, siinä kilpajuoksussa ihmisten taiteenlukutaito on heikentynyt. Ennen kirkot maalattiin täyteen maalauksia, lukutaidottomat ihmiset lukivat niistä, mitä asioita kirkoissa haluttiin kertoa.
”Nykyään jos maalauksessa on omenoita, nähdään vain omenat. Ei nähdä välttämättä sitä, että yksi niistä on mätä, yksi valossa ja yksi varjossa. Teos saattaisi kuvata, vaikka yhteiskuntaa.”
Niko Lauhkonen on paitsi ensihoitaja, myös koulutettu taidemaalari. Taidemaalari hän oli ensin.

Klassista taidetta

Kaikki alkoi arkkitehtuuriopinnoista Tampereen teknillisessä yliopistossa.
”Opin siellä tilan hahmottamista ja elävästä mallista maalaamista, mikä sytytti intohimon taidetta kohtaan.”
Vapaa luovuus, mitä mikään laki eikä säädös rajoita, veivät Niko Lauhkosen mennessään. Koulusta tarttui mukaan Repin-isntituutin esite, ja seuraava osoite alkoi kirkastua. Varsinainen, taidemaalari Ilja Repinin nimeä kantava, instituutti on Pietarissa, mutta se järjestää kursseja muuallakin, kuten Kotkassa. Niko Lauhkonen aloitti Kotkassa klassisen taiteen opinnot 2010.
”Klassinen taide perustuu vanhanaikaisiin oppeihin. Se on luonnon havainnointia silmän avulla, ja siinä pyritään tekemään kankaalle tai paperille illuusio siitä, mitä luonnossa on nähty.”
Kansankielellä se tarkoittaa sitä, että kuva esittää jotakin.

Luut, lihakset ja muoto

Repin-instituutissa mennään kirjaimellisesti ihmisen sisään, luut ja lihakset on osattava, jotta voi ymmärtää, miten ihmisen ulkomuoto iholla piirtyy. Pietarin koulu on kuusivuotinen, jossa kaksi ensimmäistä vuotta opiskellaan anatomiaa. Jos kahden vuoden jälkeen ei läpäise luista, niiden osista ja lihaksista pidettävää tenttiä, lentää ulos koulusta.
Kotkassa Repin-instituutti tarjosi lähinnä kursseja, minkä jälkeen oli lähdettävä ulkomaille, jos halusi ammatin. Kahden vuoden opiskeluiden jälkeen Niko Lauhkonen kutsuttiin Pietariin opiskelemaan.
”Ajattelin, että Venäjälle en uskalla lähteä, enkä opi kieltä, joten toinen vaihtoehto oli Firenze.”
Hän lähetti työnäytteitään The Florence Academy of Art -kouluun ja pääsi kerrasta sisään.

Ihmissilmän huijaamista

Kahden vuoden Repin-opinnot olivat opettaneet Niko Lauhkoselle paljon muodon maalaamisesta.
”Muodon maalaaminen on kuin muodon veistämistä kankaalle. Siinä kaikki ääriviivat sidotaan kankaalle ja tehdään kaksiulotteiselle pinnalle työ, joka näyttää kolmiulotteiselta.”
Maalauksissa Niko Lauhkosen silmää kiehtookin se, kun teoksesta näkee, että on ymmärretty, miten ihmissilmää voidaan huijata.
Firenzessä muotoa kuvattiin enemmän valon kautta, ja siten, miten tummuusasteilla voidaan kuvata asioita kolmiulotteisesti.
”Jos työhön halutaan paljon yksityiskohtia ja muotoja, niin se pitää maksaa sillä, että työhön ei saa niin paljon valoa. Jos taas haluaa valoa, sen häviää yksityiskohdissa. Meillä on musta ja valkoinen maali, mutta emme voi maalata valoa.”

”Taito kiinnosti, ei titteli”

Kolmen vuoden Firenzen reissun jälkeen (2015) Niko Lauhonen palasi Suomeen taskussaan master of art -tutkinto.
”Tällä alalla todistuksia ei tarvita muuta kuin ehkä apurahojen hakuun. Minua kiinnosti taito, ei titteli.”
Saman vuoden lopulla hän katsoi Loviisassa tummien seinien sisältä ylöspäin. Neljästä ikkunasta kajastaa pohjoisesta tuleva luonnon valo, muuta valaistusta ei ole. Oma studio oli valmistunut.
”Suunnittelin sen itse taiteilijan työtä varten.”

”En pilaa intohimoammattia”

Taidemaalarin työ ei ole punaviinilasi kädessä ja baskeri vinossa inspiraation odottamista, vaan kurinalaista ja systemaattista työtä. Teoksia suunnitellaan, tehdään ja esitellään. Esittely tapahtuu näyttelyissä, joita varten teokset usein syntyvätkin.
”Usein työn tekeminen rytmittyy näyttelyiden mukaan, toisinaan tulee tilaustöitä.”
Kun Niko Lauhkonen oli työskennellyt toista vuotta taiteilijana, hän huomasi omakohtaisesti, kuinka tiukassa taidemaalarin leipä on.
”Ajattelin, etten halua pilata intohimoammattia sillä, että siitä tulee pakollinen rahantuottamisen väline. Aloin miettiä, mitä muuta voisin tehdä.”

Tärkeä tapaturma

Aluksi Niko Lauhkonen mietti taiteeseen liittyviä ammatteja, mutta sitten sattui tapaturma.
”Liukastuin jäisellä pihalla ja olkapääni meni pois sijoiltaan. Ambulanssi tuli ja minut vietiin sairaalaan. Se triggeröi – ihmisiä työskentelee myös ensihoidossa. Kun onnettomuudesta oli kulunut kaksi kuukautta, huomasin miettineeni päivittäin, että olisiko tässä sopiva ammatti minulle.”
Niko Lauhkonen keskusteli asiasta perheensä ja kavereidensa kanssa ja puolen vuoden kuluttua onnettomuudesta hän oli jo XAMKissa opiskelemassa. Alalle hakeutumisen vaakakupissa painoi myös se, kun hän huomasi ensihoidon olevan paljolti ongelmanratkaisua ja käsillä tekemistä. Niin on myös taidemaalarin työn laita.

Tarkkaa ja systemaattista työtä

Opiskellessa Niko Lauhkonen huomasi, että ensihoidossa työt tehdään asia kerrallaan ja systemaattisesti. Ensin saadaan tehtävä, sitten ajetaan paikalle, tutkitaan potilas systemaattisesti, hoidetaan tarvittaessa erilaisilla valmiilla sapluunoilla ja kaikki hoitovälineet ovat aina samoissa paikoissa. Tarkka systemaattisuus toistuu myös taiteilijan työssä.
”Studiossa mun maalit on aina samassa paikassa ja paletti on kuin näppäimistö. Tiedän tasan tarkkaan, mitä mistäkin löytyy. Samankaltaisuus vahvisti ajatusta, että tämä oli hyvä valinta.”

Töitä oli, mutta työpaikka vietiin

Vuonna 2022 Niko Lauhkonen aloitti vastavalmistuneena ensihoitajana Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella. Kolmen vuoden ajan määräaikaisuuksia tehden hän ehti tottua siihen, että töitä riittää, kunnes maahan iski terveydenhuollon kriisi, joka ulottui myös hänen työpaikalleen. Se tarkoitti yt-neuvotteluita, minkä yhteydessä määräaikaisuutta ei enää jatkettu. Hän oli valmistunut vähän aikaa sitten alalle, jossa töitä riitti, yhtä äkkiä niitä ei enää ollut.
”Pisti miettimään, onko töitä enää missään ja saako niitä. Mietin, että miten tilanne voi muuttua näin nopeasti. Hoitoalalla oli töitä, mutta työpaikat vietiin säästöjen takia. Ei tuntunut reilulta ketään kohtaan.”

”Kävi hyvä tuuri”

Niko Lauhkosella kävi kuitenkin tuuri. Hän työllistyi vakituisesti Kymenlaakson 9Livesille saman kuukauden aikana, jolloin työt vanhalla työnantajalla päättyivät.
Kymenlaaksossa hän tykkää siitä, että yksityinen ensihoito ajaa samoja tehtäviä hyvinvointialueen yksiköiden kanssa, ja tehtäviä, jotka ovat tuttuja myös aiemman työnantajan tehtäväkentästä.
”On kiva, että saa ajaa kaikkia tehtäviä, jotta taidot säilyvät. Uusia ohjeita ja menetelmiä piti vähän opiskella. Työ on vaihtelevaa, välillä kuljetamme KOKSista (Kymenlaakson keskussairaala) kiireellisiä tehtäviä Meikkuun (Meilahden sairaala) tai muualle yliopistolliseen sairaalaan.”
Ensihoitokeikat tarjoilevat taiteilijan aivoille jatkuvasti ideoita, joista voisi jalostaa maalauksen. Yhtään teosta ei vielä ole syntynyt ja yksi asia on varma.
”Ambulanssia en maalaa.”

Maalaus ensihoitajasta

Vaikka Niko Lauhkonen ei toistaiseksi ole maalannut yhtään keikoilla syntynyttä ideaa kankaalle, on hän kuitenkin jo ensihoitoakin maalannut. Työkaverit tilasivat häneltä maalauksen ensihoitaja Martti Ahokkaasta, joka sai työn eläkelahjaksi.
”Puhuimme tilaajan kanssa siitä, minkälainen teoksesta tulisi, taisin nopeasti ehdottaa, että tehtäisiin klassinen muotokuva rintakuvana. Mulle oli aika nopeasti selvää, minkä tyyppinen se kuva on. Maalaan mielelläni yhden suhde yhteen, joten muotokuva rintakuvana oli luonnollinen valinta.”
Niko Lauhkonen pyysi työkavereiltaan materiaalia Martti Ahokkaasta teoksen suunnittelua varten. Elävän mallin käyttäminen oli poissa laskuista, koska kyseessä oli yllätyslahja.
Saamistaan kuvista Niko Lauhkonen löysi perusilmeen, joka tuli lopulliseen työhön.
”Kuvista hahmottui kasvoille peruspiirreteet. Katsoin myös anatomisesti, millaiset poskiluut ja millainen nenä ja kulmat hänellä on. Tietyistä kuvista löytyivät tietyt varjot, joista anatomiaopetuksen kautta tiesin, mitä siellä alla on. Iho voi muuttua, mutta kallo ei muutu, sieltä kasvavat piirteet iholle.”
Niko Lauhkonen ei muista, oliko asia varta vasten järjestetty, mutta hänen työlistaansa ilmestyi muutama työvuoro Martti Ahokkaan kanssa. Työvuoroista välittyi kankaalle persoonallisuutta.
”Päätin, että Mara ei katso suoraan kankaaseen, vaan suoraan ohi. Se kuvastaa mulle rauhallisuutta ja henkilöä, joka ottaa oman paikkansa, mutta ei nosta yhteisössä itseään liikaa esiin. Jos teet kuvan, jossa henkilö tuijottaa suoraan takaisin, siinä on heti intensiivisempi tunnelma.”

Teksti Marko Partanen
Kuvat Marko Partanen ja Niko Lauhkosen albumi