Kioskimättö goes palokunta: Vedyistä riitti juttua koko työvuoroksi

Palokunnan kyökkivastaava ”Lotina” pohti, kuinka aidon lappeenrantalaisen Vety-lihapiirakan voisi valmistaa Järvenpään paloaseman keittiössä. Apua pyydettiin sieltä, missä annos on keksitty. Onnistumista ei taattu, mutta hyviä neuvoja saatiin. Ja kun Vedyt päätettiin tehdä, niistä riitti juttua koko päivän

Marja Toikka-Rantanen vaalii Lappeenrannassa keksittyjen Vety- ja Atomi-lihapiirakoiden reseptiä ja aitoutta kynsin hampain. Hänellä on siihen syynsä, jopa velvoite. Hän omistaa Kahvikioski toiminimi Laakon, jossa kioskiherkut on keksitty. Palokunnan kyökkivastaava ”Lotina” oli iskenyt silmänsä nimenomaan Vetyyn.
Kun oikeanlainen lihapiirakka täytetään keitetyllä ja siivutetulla kananmunalla tai kinkkusiivulla, syntyy Atomi, ja kun piirakkaan lisätään molemmat täytteet, syntyy Vety.
Täytettyjen lihapiirakoiden lappeenrantalaisuudelle on joskus ehditty myöntää jopa tavaramerkkisuoja, joka kylläkin otettiin pois yhtä nopeasti kuin annettiinkin.
Tästäkin huolimatta Marja Toikka-Rantanen on varma asiastaan:
”Muualla myydään vain halpoja kopioita.”

Neuvoja palomiehille

Vahvasta kannastaan huolimatta Marja Toikka-Rantanen suostuu neuvomaan järvenpääläisiä palomiehiä valmistamaan Vetyjä asemansa keittiössä. Tai oikeastaan Vedyistä tehtyjä mahdollisimman hyviä ”halpoja kopioita.”
Aluksi palomiehiä kehotetaan hankkimaan Mehumaijan. Sillä piirakat lämpenevät hyväksi 10-15 minuutissa, sitä hän käyttää itsekin. Riittävän iso höyrytyskattilakin kelpaa, jos piirakoita on vähän.
”Lihapiirakka tulee lämmittää vesihöyryssä, siten siitä tulee mehukas ja pehmeä”, Marja Toikka-Rantanen sanoo.
Mikrouunissa piirakoiden lämmittämisen hän nimeää kardinaalimunaukseksi, mutta ei silti ole lämmitystavan kanssa mitenkään ehdoton. Kun joku haluaa mikrolla lämmitetyn piirakan, se luonnollisesti tehdään. Ne ovat niitä kuuluisia makuasioita.
Vedyn ja Atomin juttu on lopulta se piirakka, lappeenrantalaisen Kesämäen leipomon piirakka. Marja Toikka-Rantanen tietää mistä puhuu, hän on tehnyt paikallisiin piirakoihin Vetyjä ja Atomeja 1980-luvun lopulta alkaen.
”Piirakka on yksinkertaisesti vain niin hyvä.”

Saksilla auki

”Lämmitetty lihapiirakka kannattaa avata saksilla, ei veitsellä. Heti halkaisun jälkeen lihapiirakan väliin laitetaan nokare voita. Se leviää sinne lämpimään piirakkaan.”
”Miksi?” on turhahko kysymys, johon vastaus tulee heti ja antaumuksella:
”Antaahan se makua hyvänen aika piirakalle. Se on kuin viimeinen tai ensimmäinen silaus”, Marja Toikka-Rantanen paaluttaa.
Nimenomaan voi ja suola olivatkin alkuperäisen Atomin ensimmäiset ja ainoat mausteet. Nykyiseen mausterepertuaariin kuuluvat voin lisäksi sinappi, ketsuppi, kurkkusalaatti, raakasipuli ja valkosipulimajoneesi.

Napakoita munia

Kanamunat kannattaa keittää napakoiksi, jotta ne ovat helpompia kuoria ja viipaloida.
”Keittoaika kymmenen minuuttia on pienemmällä määrällä varmaan ihan hyvä. Itse keitän 45 munaa kerralla, jolloin keittoaika on hieman erilainen.” 
Alkuperäiseen Vetyyn kuuluu munan lisäksi keittokinkkusiivu, jonka voi halutessaan korvata savukinkulla. Kinkkulaadussa on ollut valinnanvaraa niin kauan kuin Marja Toikka-Rantanen muistaa.
Atomi ja Vety syödään paperitaskusta. Kahvikioskillaan Marja Toikka-Rantanen taittelee vuotamattoman taskun itse neliön muotoisesta voipaperista.

Ohjeista tekoihin

Marja Toikka-Rantasen ohjeet ovat atomintarkat. Eniten päänvaivaa aiheutti se, että aito tuote perustuu yhteen ja tiettyyn lihapiirakkaan. Sen saatavuutta selvitettiin niitä valmistavasta leipomosta. Oikeanlaisen piirakan hankkiminen olisi edellyttänyt vajaan sadan kilometrin retkeä Järvenpäästä pääkaupunkiin. Oli tyydyttävä mahdollisimman hyvään korvikkeeseen.
Kyökkivastaava ”Lotina” asteli lakeijoineen paikalliseen Citymarkettiin. Ostoskori ladottiin puolilleen hyviksi tiedettyjä lihapiirakoita. Keittokinkkuhyllyllä selän takaa kuului: ”Mikä, mikä, onko teillä Vety-bileet?”
Ostoskori oli bongattu. Täysin tuntematon herrasmies laski yhteen: lihapiirakat + munat + keittokinkku = Vety. ”Lotinan” ja lakeijoiden tunne vahvistui, nyt ollaan legendaarisen kuuluisuuden äärellä.

Pitkä ja malttamaton odotus

Vedyt vetivät puoleensa paloasemallakin. Eräs palomies päätti laittaa päivälliseksi varaamansa eväät sivuun ja liittyä Vety-kimppaan. Toiselle oli heti selvää, mitä pitää hankkia Vedyn partneriksi – puolen litran maito. Lihiskombo oli tuttu öisiltä toreilta. Samalla käynnistyi koko päivän mittainen odotus, joka purkautui jatkuvana lihapiirakkakeskusteluna; miten ne valmistettaisiin ja millä kellonlyömällä.
Ruoanvalmistusta edeltävällä liikuntatunnilla palomiehiä alkoi jo oikeasti poltella. Viimeisimmät toistot olivat rauhattomia, taisipa jokunen sarja jäädä tekemättäkin. Maitopurkin ostaja mietti strategiaansa valmiiksi: Purkkia ei avattaisi uudenlaisesta typerästä muovikorkista, vaan vanhanmallisesti tetrapakkauksen reunat taakse taitellen.
”Ensimmäisellä hörpyllä maitovanojen kuuluu valua molemmista suupielistä”, hän muisti. Atomin valmistusryhmässä maitovalinta aiheutti pienimuotoista annoskateutta.

Valmistelua vesi kielellä

Lihapiirakoiden lämmittäminen käynnistyi kolinalla kahden höyrykattilan voimin. Myös kananmunat iskettiin tulille. Sipulit hakattiin ripeästi pieniksi, ja pantiin tarjolle ohjeistetun maustearsenaalin jatkoksi. Vain valkosipulimajoneesi puuttui.
Odotetun päivällisrituaalin onnistuminen oli varmistettu hankkimalla paperitaskuja, joissa lihapiirakat kuumottivat, jopa suorastaan polttelivat palomiesten pikkukätösiä.
Piirakoiden vatsat avattiin neuvotusti saksilla, ja manööveri toimi kuin piirakantäyttäjän vanha viisaus. Voita sisään, mausteita, keittokinkkusiivu ja viipaloitu muna.
Se on siinä – Vety!

Ruokapöydässä on hiljaista

Höyryävät Vety-lihapiirakat toivat aseman keittiöön hiljaisuuden. Alkoi hyvänlaatuinen mussutus.
Törkeän hyvää!
Ei ole ihme, miksi tällä annoksella on joskus ollut tavaramerkkisuoja, eikä sekään, miksi se haluttaisiin kiireen vilkkaan keksijältään ja alkuperäistekijöiltään pois. Nälkäisille virkahenkilöille oli varattu kaksi Vetyä per naama. Osa ruokailijoista vaihtoi kesken kaiken syömistekniikkaa, kun paperitaskujen sijasta alettiin käyttää lautasta ja aterimia. Syömistekniikan vaihtaminen oli raskauttavan laatuinen virkavirhe! Ei maistunut Vety lautaselta lähellekään yhtä hyvälle kuin paperitaskutekniikalla popsittuna.
Höyrykattilassa piirakat säilyivät pitkään mehukkaina ja lämpiminä. Tämän saivat tyytyväisinä huomata palomestariparka ja ensihoitajareppana, jotka työkiireiltään pääsivät päivällispöytään muita myöhemmin.
Asemalla tehdyt Vedyt täyttivät vatsat ja odotukset, mutta nälkäkin jäi: Minkälainen mahtaa olla aito Vety lappeenrantalaisella torilla nautittuna. Se on pakko joskus selvittää.

Huolehdimme toisistamme

Marja Toikka-Rantasen Kahvikioski T:mi Laakko myy Vetyjä ja Atomeita Lappeenrannan ylätorilla. Vierekkäin on kuuden yrittäjän samankaltaiset kojut. Jokaisella kojulla on vaihtuva mutta myös pysyvä asiakaskuntansa.
”Vaimot laittavat ukot torille, jotta voivat tehdä kotityönsä rauhassa”, kioskinpitäjä tietää.
On asiakkaita, joiden ei tarvitse sanoa luukulla mitään, mutta kojun sisällä tiedetään sanomattakin, mitä laitetaan.
”Meillä on täällä vakiintunut porukka. Jos jotakuta ei näy vähään aikaan, kyselemme perään. Huolehdimme toisistamme”, Marja Toikka-Rantanen sanoo.
Mikä on paras Vetyihin ja Atomeihin liittyvä muisto?
”Se on yleensä ihanat ihmiset. Kun on piirakka ollut hyvää, he kiittelevät kovasti.”
Marja Toikka-Rantanen uskoo, että asiakkaiden Vety- ja Atomi-kokemukseen liittyy isosti toriympäristö.
”Täällä se maistuu hyvälle.”

Nimi katuun

Kahvikioski T:mi Laakon perustaja Taimi Laakko on saanut nimensä useasti lehteen. 35 vuotta kuolemansa jälkeen vuonna 2024 hän sai nimensä myös katukiveen.
Lappeenrannan kaupunki on perustanut Marianaukiolle Walk of Famen, minne riittävästi meritoituneet paikalliset tekijät saavat oman ”Meijän tähet” -kivilaatan. Taimi Laakko keksi kuolemattomat herkut, ja kaiverrutti nimensä lappeenrantalaisaukion Walk of Famen kiveen.

Syntytarinasta ei täyttä varmuutta

Kerrotaan, että Taimi Laakon asiakkaat kyselivät, mitä tämä tarjoaa kotona lapsilleen ruoaksi. Kun kioskinpitäjä kertoi tekevänsä heille kananmunalla täytettyjä lihapiirakoita, niitä pyydettiin tarjolle myös kioskille. Toisen tarinan mukaan Saimaan kanavan laajennustyömaan autokuskit pyysivät kioskinpitäjältä lihapiirakoista tuhdimpia versioita, joka ratkaistiin keitetyllä munalla.
Joka tapauksessa vuonna 1963 Taimi Laakko alkoi myydä kioskista keitetyllä kananmunalla täytettyjä lihapiirakoita, muttei varmaankaan arvannut, minkälainen suksee siitä syntyisi. Asiakkaat sanoivat munalla täytetyn lihapiirakan olleen vahvaa kuin atomi, mistä maankuulun lihapiirakan kerrotaan saaneen nimensä. Taimi Laakko keksi lisätä munan kaveriksi keittokinkkua, jolloin Atomin kaveriksi syntyi Vety. Lihapiirakoiden nimet kumpusivat todennäköisesti tuohon aikaan velloneesta ydinsodanuhasta. Kun asiayhteyttä tiedusteltiin Taimi Laakolta, hänen kerrotaan sanoneen: ”parempi syödä kuin sotia.”

Pommin sijasta räjähti suosio

Vetyjen ja Atomien suosio räjähti ensin Lappeenrannassa, nykyään niitä myydään Hangosta Petsamoon, Marja Toikka-Rantanen arvelee, eikä varmaankaan ole väärässä.
30 vuotta sitten lappeenrantalaiset yrittäjät saivat tietää, että muualla heidän Vetyjään ja Atomejaan myytiin totaalisen väärin tehtyinä. Eräskin hyväkäs myi pokkana Vetyä ja Atomia paistetulla munalla. Lappeenrantalaisyrittäjät yskivät kahvit pois vääristä kurkuistaan ja ryhtyivät toimeen. Vuonna 1997 he hakivat lihapiirakoilleen tavaramerkkisuojaa, jonka mukaan Vetyjä ja Atomeja olisi voitu valmistaa vain Lappeenrannassa. Patentti- ja rekisterihallitus ehti jo myöntääkin suojan, mutta veti päätöksensä takaisin, kun siitä valitettiin. Lappeenrantalaiset toriyrittäjät tekivät siinä virheen, että menivät mainostamaan saamaansa tavaramerkkisuojaa jo valitusaikana, jolloin muualla samannimistä tuotetta myyneet vakuuttivat patentti- ja rekisterihallituksen sillä, että Vety- ja Atomi-lihapiirakat olivat pitkässä ajanjuoksussa vakiinnuttaneet paikkansa jo muuallakin tehtyinä.
Siitä huolimatta aitoja Vetyjä ja Atomeja saa vain Lappeenrannasta, kysy vaikka Marja Toikka-Rantaselta.

Teksti Marko Partanen
Kuvat Dimitri Lisitsyn ja Marko Partanen

Lue myös samaan ”Kioskimättö goes palokunta” -sarjaa kuuluva juttu:
– Nopea, simppeli ja positiivinen porilainen