Helmikuinen matkamme Neuvostoliittoon kesti vain 10 vrk, joten mitään seikkaperäistä tai tyhjentävää kuvausta suuren naapurimaamme palosuojeluoloista en suinkaan pysty antamaan. Leningradissa olimme 2 vrk ja Moskovassa 6 vrk.
Palotoimen johtajana toimii kussakin osavaltiossa sen palopäällikkö. Jokaisessa kunnassa on palolautakunta ja joko pää- tai sivutoiminen palopäällikkö. Palotarkastusta varten on maaseutu jaettu piireihin siten, että kutakin 5000 asukkaan asutustaajamaa kohden on päätoiminen palotarkastaja. Kaupungeissa on vakinaisia kunnallisia kasarmoituja palokuntia ja sotilaspalokuntia, esimerkiksi Leningradissa on niitä kaksi, jotka toimivat vain puolustusvoimien kohteissa. Sitä paitsi on suurimmilla teollisuuslaitoksilla oma palokuntansa, toimien tulipaloissa, jotka sattuvat teollisuuslaitoksen omalla alueella. Teollisuuspalokunnilla ei ole paloautoja. Maaseudulla on samalla tavalla organisoituja VPK:oita kuin meillä Suomessa. Kaluston kaikille palokunnille hankkii piirikomitea.
Palopäällystölle ja alipäällystölle on erillisiä 1–3 vuotta kestäviä kursseja, joita järjestetään suurimmissa kaupungeissa. Palopäällikköasemaan päästäkseen täytyy pyrkijällä olla vähintään keskikoulutiedot, palomiehellä on mahdollisuus esimerkiksi paloasemalla opiskellen päästä ylenemään vaikkapa palopäälliköksi.
Lataa PDF ja lue palopäällikkö Lauri Karjalan Palontorjunta 3/1956:n juttu.
