Kymmenen ihmistä kuoli Lammilla joulukirkossa vuonna 1813, kun lattian alle pudonneen kynttilän aiheuttama valon kajo aiheutti paniikin. Pahimmin kävi kirkon ovensuussa, missä pakokauhun valtaan joutuneet survoivat ja tallasivat alleen toisiaan pyrkiessään ulos. Kirkon tyhjennyttyä ei mistään löytynyt kipinääkään. Kuva: Markku Pikivirta, Lammin palolaitos.
Paniikkikatastrofeissa suomalaiset eivät ole viime aikoina näkyneet maailman otsikoissa. Turvaako väitetty hitautemme meitä niiltä? Historiastamme tunnetaan massatilanteita,
jotka ovat johtaneet runsaisiin ihmishenkien menetyksiin. Ne liittyvät kirkkoihin, ainoaan ryhmään suurempia kokoontumistiloja maassamme menneinä vuosisatoina.
Sosiaalipsykologiassa paniikki eli pakokäyttäytyminen syntyy ihmisjoukon huomatessa
sitä välittömästi uhkaavan vaaran. Pako koetaan ainoaksi selviytymiskeinoksi, mutta
kaikki eivät voi päästä samanaikaisesti turvaan. Kun nykyisin tavalliselle ihmiselle tulitikkua suuremman avotulen käyttö on tullut melko harvinaiseksi, tulipaloista aiheutuva yleinen uhka saattaa myös hämärtyä mielistä.
Johtava tutkija Olavi Keski-Rahkonen VTT:ltä kirjoitti aiheesta kattavan katsauksen Palontorjuntatekniikka-lehden numeroon 4/2002.
Juvan joulu 1829
”Juwan Pitäjän kirkosa kuuluu wiimme Joulu päiwänä tapahtuneen onneton wahinko. Weisattaisa sitä wirttä ennen saarnaa, joka seuraa Epistolan luettua alttarilta, nousi huhu kirkosa walkian olewan irti. Kohta alko wäki pakkauda ulos päätänsä myöten owista ja akkunoista, ehkä papit, nähtyänsä koko huhun tyhiäksi, kokowat manata’ kansaa asettumaan. Koska wiimmen kirkko oli tullut tyhjäksi, näkiwät kyllä kaikki että ei ollut wahingon=walkian alkuakaan, mutta ahingosa oli paikalla tallattu ja sullottu hengettömäksi 15 henkiä ja monta wahingitettu raajarikoksi, joita jäljestäpäin wielä kuuluu jo yksi kuolleen. Esiwallan miehet kuuluwat tutkiwan parastaikaa tätä asiata ja Läänin Lääkäri on saanut käskyn tulla wikuutettuja hoitamaan.”
(Oulun Wiikko-Sanomia no 4, 23 .1.1830.)
Lataa PDF ja lue koko juttu.
