Onneksi marraskuu ja movember-kampanja alkaa tulla vihdoinkin päätökseen..
Pelastusopiston käytävillä on vilissyt jos jonkin näköisiä Viiksi-Valluja, joillekin on kehittynyt kuukauden aikana ihan oikeat, tuuheat ”kalapuikot”. Toisien viikset on lähinnä poikamaista haparointia miestenmaailmassa. No, poikamaista tai ei, ajatus kampanjoida jonkin asian puolesta on erityisen hieno juttu! Tämän kaltaisia kampanjoita tarvitsemme enemmän jäyhään suomalaiseen kulttuuriin.
Ei parta pahoille kasva… |
Sain twiitin rapakon takaa Brothereilta, he kampanjoivat lastensyöpää vastaan leikkaamalla koko asemanporukan kaljuksi. Tällä taas nämä kaljupäiset jenkkipalomiehet rohmusi median huomion ja lehtien ja televion kautta arvostus taas nousee kansalaisten keskuudessa. -Taitavaa….
Tämä lukukausi on kohta taputeltu. Pari viikkoa vielä opiskelua ja sitten alkaa hengähdystauko. Opiston käytävillä on aistittavissa valmistuvien pelastajien riemu, kohta päättyvästä opiskelusta. Tuon saman hetken muistan vielä itse kuin eilisen… Tuosta ”eilisestä” on kuitenkin vierähtänyt nyt noin. 13 vuotta!!! -Miten tähän on tultu??? -Onko siitä tosiaan 13 vuotta?
Muistan joskus kuulleeni sanottavan; että lasten syntymän jälkeen vuodet ja vuosikymmenet alkavat vierimään ja kohta huomaat olevasi 50v. – No, eipäs nyt kuitenkaan aleta hulluttelemaan. En ole kuitenkaan edes lähelläkään 4 kymppiä. Olen vähän vajaa 37,5 vuotias. 😉 Ura pelastusalalla on vienyt mennessään ja tunnen olevani juuri oikealla alalla. Toivottavasti elämä kohtelisi silkkihanskoin myös tulevaisuudessakin ja terveyttä piisaisi.
Toivotan onnea ja menestystä nyt valmistuville pelastajille. Pitäkää lippu korkealla ja olkaa ylpeitä uudesta ammatistanne! Tuo jokaisen ammattiylpeys ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys, se vaatii jatkuvaa halua kehittää itseään pelastusalalla eteenpäin. Älkää jääkö paloaseman sohvalle makoilemaan, harjoitelkaa, erikoistukaa ja opiskelkaa urallanne eteenpäin. Muistakaa huomioida kaiken keskellä tuo tärkein voimavaranne, -läheiset ja perhe.
-En usko, että kukaan nyt valmistuvista pelastajista uskaltaisi ajaa päänsä kaljuksi valmistujaisjuhlaan…- ei ne uskalla 😉