Niin, “Loppusanat”. Takki on sen verran tyhjä, että en oikein tiedä mitä sanoa. Tarinani on tullut päätökseensä ja näiden viimeisten virkkeiden aikana, pitäisi mieleni sopukoista repiä se viimeinen analyysi. Jotain pitäisi osata sanoa, mutta kun tuntuu, että kaikki on jo sanottu. Minä en koskaan ole ollut hyvä pitämään puheita, puhumaan suuria sanoja tai opettamaan ihmisille sitä, miten heidän tulisi elää omaa elämäänsä. Tiedän kuitenkin, että tätä tekstiä tulevat lukemaan tulevaisuuden pelastajat, palomies-sairaankuljettajat. Olisi mielestäni suuri vääryys heitä kohtaan, jättää viimeinen, koko kurssin kattava analyysi kirjoittamatta.
Jos tarkastellaan kurssia kokonaisuutena, niin sanomattakin on selvää, että se on antanut minulle paljon, paljon enemmän kuin osasin kuvitellakaan. Kuten aiemmin totesin, olen päässyt tekemään asioita, jotka ovat jo elämyksiä itsessään. Kenties kuitenkin kaikista arvokkaimpana asiana näen sen, että olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin. Oppinut sitä kautta työskentelemään aikapaineisessa tilanteessa tehokkaammin ja määrätietoisemmin. Saanut sitä itsevarmuutta ja rauhallisuutta omaan tekemiseen. Kaikki yllämainittu tosin edellyttää, että ihminen on itselleen rehellinen. Itseäänhän ei kannattanut pettää. Olen myös oppinut katsomaan arkipäivän vastoinkäymisiä eri näkökulmasta ja arvostamaan omaa ja läheisteni terveyttä tavalla, jonka näen oikeaksi.
Mitä tulee tähän blogiin ja sen kirjoittamiseen, niin uskon, että se on kehittänyt minua ammatillisesti ja ihmisenä suuntaan, johon haluan kehittyä. Kirjoittaminenhan on ajatustyötä. On ollut hyvin palkitsevaa huomata se, kuinka omien pohdintojen tuloksia on pystynyt siirtämään esimerkiksi hoitotilanteeseen. Pienilläkin asioilla on merkitystä silloin, kun tilannestressi painaa päälle. On oppinut tunnistamaan niitä ihan pieniäkin yksityiskohtia, jotka voivat tuntua kokonaisuutta ajatellen vähäpätöisiltä, mutta nousevatkin loppujen lopuksi arvoon arvaamattomaan.
Lopuksi haluan kiittää Pelastusopiston opettajia ammattitaitoisesta opetuksesta. Haluan myös osoittaa kiitokseni Pelastajakurssi 65:lle ja kaikille niille tahoille, jotka ovat yhteistyötä projektini kanssa tehneet. Toimikoon tämä blogi ja sen julkaiseminen kiitoksena myös kaikille niille, jotka ovat olleet tukenani matkan varrella.
Mitä sitten sanoisin sille tulevalle pelastajan alulle, joka blogiani tulee lukemaan? Vaikea kysymys. No ensinnäkin haluaisin, että omaat nöyrän ajattelutavan. Liiasta nöyryydestä on toki haittaa, mutta haluaisin, että tiedostat sen tosiasian, että niin sinun kuin minunkin eteeni, tulee vielä jonakin päivänä tilanne, jossa ei ole aikaa opetella sitä nöyryyttä. Jos sitä pitää silloin opetella, se voi maksaa jotain muutakin kuin oman ylpeyden. Toinen asia: Tee parhaasi, se riittää.
Kuopiossa 14.12.2009
-Jukka-
