Olli Luukkola työskentelee pelastajana Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella. Hän kirjoittaa erityisesti käytännön työelämästä.
Keltaiset lehdet täyttävät puiden oksat ja aurinko tippuu varhain. Iltalenkeillä huomaa, että katuvalot syttyvät aina vain aiemmin. Tämä upea vuodenaika ei kuitenkaan pidä sisällään pelkkää värien loistoa ja takkatulen lämmöstä nautiskelua. Tien päällä syyssade piiskaa autojen tuulilaseja, ja märkä asfaltti imee kaiken valon itseensä. Näkyvyys autosta ulos on aivan mitätön, ja ympärillä tapahtuvaa on hyvin vaikeaa havaita. Ilman heijastimia tai valoa liikkuvat ohikulkijat jäävät täysin huomiotta.
Samaan aikaan tien päällä työskentelee joukko ihmisiä, joiden turvallisuus riippuu siitä, miten me muut käyttäydymme. Jossakin tienpientareella seisoo hinausauto, jonka kuljettaja kumartuu kiinnittämään vaijeria rikkoutuneeseen autoon. Eräässä paikassa tietöissä työskentelevät korjaavat asfalttia, jotta pääsisimme liikkumaan turvallisesti tien päällä. Toisaalla pelastajat pyrkivät pelastamaan onnettomuuden osalliset ja saamaan tien mahdollisimman nopeasti auki muulle liikenteelle. Jokaista näistä yhdistää vain huomioliivi ja toivo siitä, että he pääsisivät itsekin ehjänä kotiin.
artikkeli jatkuu
”Hidastaminen merkitsee sinulle sekunteja, mutta toiselle koko loppuelämää.”
Siitä huolimatta käytännössä jokainen kerta, kun me pelastajat joudumme tien katkaisemaan, joku koittaa pyyhkäistä autolla ohi vain kymmenien senttien päästä. Yhdenkin väärän liikkeen tai katseen tiestä irrottamisen jälkeen seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Useimmiten pelastustoiminnan ajaksi tie katkaistaan esimerkiksi säiliöautolla. Tämän lisäksi käytetään mahdollisuuksien mukaan tien päällä tai sivussa olevia opastetauluja, joilla ilmoitetaan edessä olevasta onnettomuuspaikasta ja siitä, että kaista on poissa käytöstä. Kaiken lisäksi liikenteenohjaajat seisovat tien laidassa ”ajoneuvolla ajo kielletty” -merkki käden jatkonaan, ja koko onnettomuuspaikka on valaistu niin ledein kuin vilkkuvaloin. Jos näitä merkkejä ei huomaa ja ajautuu tilanteeseen, että on ajamassa luvatta onnettomuuspaikan lävitse, tulee toden teolla pohtia omaa liikennekäyttäytymistään.
Liikenneturvallisuus ei ole vain abstrakti sääntö. Se on joukko pieniä tekoja, kuten nopeuden hidastamista havaitessaan varoitusvaloja tai huomioliivejä. Se on halua asettua toisen asemaan ja ymmärtää, miltä tuntuisi tehdä työtään, jos jatkuvasti joutuu pelkäämään oman turvallisuutensa olevan vaakalaudalla. Syksyn pimeinä iltoina on hyvä hetki pysähtyä ajattelemaan, millaisen viestin haluat antaa omalla ajotavallasi. Hidastaminen vilkkuvat varoitusvalot nähdessään on kunnianosoitus heille, jotka pitävät yhteiskuntamme liikkeessä. Hidastaminen merkitsee sinulle sekunteja, mutta toiselle koko loppuelämää.
Ääni kentältä -kolumni on julkaistu myös Pelastustiedossa 4/2025.
