Vuoden ensihoitajat -kollektiivi seuraa ja puuttuu päivänpolttavaan ensihoitoon.
Kun puhutaan ensihoitopalvelusta, puhutaan lopulta yhdestä yhteiskunnan tärkeimmistä turvaverkoista. Se on järjestelmä, jonka pitää toimia silloinkin, kun muu terveydenhuolto yskii. Ja juuri siksi ensihoitopalvelun varautuminen ei ole mikään mapissa oleva suunnitelma – se on keskeinen osa arjen suorituskykyä.
Arjessa tämä näkyy aika konkreettisesti. Terveydenhuollon päivystyspisteiden vähentyessä ja keskittyessä yhä suuremmiksi yksiköiksi, ensihoitoyksiköt ovat kiinni tehtävissä entistä suuremman osan ajasta, ja silloin valmius heikkenee väistämättä. Kun yksikkö ei ole vapaana, seuraava tehtävä odottaa – ja jokainen minuutti kasvattaa riskiä.
artikkeli jatkuu
Tilannetta ei helpota se, että sairaalapäivystyksiä on keskitetty. Kuljetusmatkat pitenevät, ja yksikkö on poissa valmiudesta koko kuljetuksen ajan – ja usein vielä pitkään sen jälkeenkin. Tämä on kylmää operatiivista matematiikkaa: mitä enemmän tehtäväsidonnaisuus kasvaa ja ensihoitoyksikköön tulee kilometrejä, sitä vähemmän se tuottaa valmiutta. Ellei samalla lisätä resursseja.
Ja tässä tullaan ehkä siihen olennaisimpaan asiaan. Varautuminen on lopulta resurssikysymys. Jos kuormitus kasvaa, mutta yksiköiden ja henkilöstön määrä pysyy samana tai jopa vähenee, järjestelmä alkaa hiljalleen syödä omaa toimintakykyään. Se ei näy heti. Mutta jossain vaiheessa se näkyy – ja usein pahimmassa mahdollisessa tilanteessa.
”Onko meillä varaa olla lisäämättä resursseja?”
Varautumisesta ja valmiudesta puhuttaessa, ei pidä unohtaa ihmisiä tämän kaiken takana. Ensihoitotyötä tekevien jaksaminen on aivan keskeinen osa valmiutta. Kun työ on jatkuvaa keikanajoa, pitkiä kuljetuksia ja siten vähäistä palautumista, se alkaa väistämättä näkyä. Väsynyt ihminen ei tee parhaita mahdollisia päätöksiä – ja ensihoitotyössä sillä on merkitystä niin potilas- kuin työturvallisuuden näkökulmasta.
Siksi varautuminen on ennen kaikkea ennakointia. Pitää uskaltaa tehdä päätöksiä ajoissa, ennen kuin järjestelmä ajautuu kriittiseen pisteeseen. Valmius ei ole pysyvä tila – se on jatkuvaa tasapainoilua kuormituksen ja resurssien riittävyyden välillä.
Lopulta kysymys on aika yksinkertainen: onko meillä varaa lisätä resursseja – vai onko meillä varaa olla lisäämättä niitä? Ensihoidon ydintehtävä on kuitenkin tuottaa valmiutta pahimman varalle.
Teksti: Simo Ekman ja Kari Törrönen
Piirros Helmi Partanen
