Sampsa Lintunen on pelastusylitarkastaja Etelä-Suomen aluehallintovirastossa.
Viime vuonna julkaistun väestöennusteen mukaan Suomen väkiluku ei ole lähdössä laskuun tulevina vuosikymmeninä. Työikäisten määrä ei näytä myöskään notkahtavan merkittävästi. Suorana johtopäätöksenä voisi kuvitella, että pelastustoimen päätoimisissa ja sopimuspalokunnissa riittää kypäränkantajia myös tulevina vuosikymmeninä. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen.
Ongelma piilee siellä, missä väestö ikääntyy. Ikääntyvän väestön suhteellinen kasvu on suurinta alueilla, jolla työikäisten ihmisten määrä vähenee. Palvelun tarve ja kyky sen järjestämiseen kulkevat tyystin eri suuntiin. Pahiten ovat saamassa siipeensä pienet kunnat Itä-, Pohjois- sekä Sisä-Suomessa. Näiden kuntien pelastustoimen palvelut ovat pääsääntöisesti sopimuspalokuntien varassa.
artikkeli jatkuu
Sopimuspalokuntatoimintaa voi verrata joukkueurheiluun. Jos kentällinen pelaajia joudutaan pelistä toiseen raapimaan kasaan, into lopahtaa. Ei ole kiva pelata, jos ei enää pärjätä. Puuhaihmiset väsyvät. Lopulta joukkueen jäsenet keksivät uutta mielekkäämpää tekemistä. Sama ilmiö uhkaa myös sopimuspalokuntia. Jos hälytysosaston määrä valahtaa alle kymmenen ja höökiä ei saada täyteen edes virka-ajan ulkopuolella, on luisu jo alkanut. Kun kriittinen henkilömäärä alitetaan, on toiminnan elvyttäminen työn ja tuskan takana.
Pelastustoimella ei ole varaa menettää näitä pienten paikkakuntien sopimuspalokuntia. Päätoimisten palokuntien perustaminen niiden korvaajaksi ei ole monestakaan syystä mahdollista. Moniammatillisilla yksiköillä voidaan korvata jotain, mutta kahdella henkilöllä ei hädän tullen pitkään pötkitä. Lähipalvelun menetystä ei voi korvata käytännössä millään, koska kekäleet hiipuvat nopeasti.
”Lähipalvelun menetystä ei voi korvata käytännössä millään, koska kekäleet hiipuvat nopeasti.”
Tilanne on vaikea myös valvovalle viranomaiselle. Jos palokunnan ja siten palvelun alasajo hyväksytään yhdessä kuntataajamassa, paine kasvaa hyväksyä sama muuallakin. Jos tämä Pandoran lipas avataan, niin hyvinvointialueiden säästösaksien välissä on nipullinen palokuntasopimuksia ennen kuin vesi on jakoliittimellä. Ja se olisi pelastustoimelle tyrmäysisku, josta ei ole kehään paluuta.
Pelastuslaitokset ovat sopimusosapuolina paljon vartijoina. Niiltä edellytetään viisautta sekä sopimuspalokuntien auttamisessa että vaatimusten asettamisessa. Jos sopimuspalokunta jätetään touhuamaan keskenään ilman pelastuslaitoksen aktiivisuutta, alamäkeä ei pelasta edes raha, uudet haalarit tai sammutusauto. Pelastuslaitoksen tehtävä on luoda toiminnalle merkityksellisyyttä. Jos keikkamäärä ei sitä yksin takaa, niin esimerkkejä on runsaasti palokuntien erikoistumisesta tiettyihin erityisiin tukitehtäviin. Niistä on moni palokunta saanut uutta kipinää moottoriinsa.
Lintusperspektiivistä-kolumni on julkaistu myös Pelastustiedossa 3/2025.
