Pelastusjohtajat ryhmäkuvassa 15 vuotta sitten. Heistä 13 ei ole enää virassa. (Kuva: Perttu Vepsäläinen/SM)
Tiistai-iltana valittiin Keski-Suomeen uusi pelastusjohtaja. Jyväskylään lähtee tuttu mies, oman talon kasvatti ja toisen polven pelastusjohtaja Ville Mensala. Valinnassa on myös historian siipien havinaa; ensimmäistä kertaa pelastusjohtajina ja vieläpä samassa laitoksessa ovat isä ja poika. Isä-Markku oli aluelaitoksen ensimmäinen johtaja ja nyt kolmantena aloittaa poika-Ville.
22 pelastuslaitoksen järjestelmä on ollut toiminnassa jo 16 vuotta. Alkuperäisiä pelastusjohtajia on vielä viroissaan, mutta vähitellen sukupolvi alkaa vaihtua. Tällä viikolla kuullaan vielä toisesta uudesta pelastusjohtajavalinnasta. Lapissa valitaan seuraaja Martti Soudunsaarelle. Lapissa pelastuslaitos kuuluu maakuntahallintoon. Pelastusjohtajan valitsee lautakunnan esityksestä maakuntahallitus. Hakijajoukko Lappiin oli mielenkiintoinen. Seitsemän hakijaa haastateltiin: Jari Aalto, Markus Aarto, Katja Ahola, Jani Brännare, Pauli Nurminen, Vesa-Pekka Tervo ja Reijo Tolppi.
Pelastuslaitokselta ei ole loppusuoralla ketään. Aarto on Lapin yliopiston hallintojohtaja ja Saarenkylän VPK:n puheenjohtaja. Brännare on Rovaniemen kaupungin turvallisuuspäällikkö. Aalto puolestaan Lapin aluehallintoviraston pelastustoimen ja varautumisen johtaja. Tolppi on entinen Pelastusopiston rehtori ja nykyään projektijohtaja Lapin amk:ssa. Ahola on kotoisin pohjoisesta ja nyt Huoltovarmuuskeskuksen viestintäpäällikkö. Lapista myös kotoisin oleva Tervo on kehittämispäällikkö Kuntaliitossa. Nurminen on hallinto- ja talouspäällikkö Keski-Suomen pelastuslaitoksessa. Hän haki myös kotilaitoksensa johtajaksi ja hakee nyt myös Helsinkiin.
Valitaanko pelastusjohtajaksi toinen nainen? Ensimmäinen oli Jokilaaksojen Piia Vähäsalo.
Helsingin pelastuskomentajaksi hakee 22 henkilöä. Pääkaupungin pelastuslaitoksen johtajan virka kiinnosti laadukasta hakijajoukkoa. Sukupuolijako jäi tosin valjuksi, sillä ainoastaan yksi nainen haki komentajaksi. Pelastusalalta yksikään nainen ei katsonut aiheelliseksi hakea tehtävää.
Uusi johtaja valitaan Helsinkiin todennäköisesti huhtikuussa. Nouseeko johtajaksi henkilö omasta laitoksesta vai valitsevatko päättäjät pelastuskomentajaksi jonkun, jolla ei ole työuraa Helsingin kaupungin pelastuslaitoksella. Hakijajoukossa on myös kolme nykyistä alueellisen pelastuslaitoksen pelastusjohtajaa.
Pelastuskomentajasta esityksen tekee pelastuslautakunta ja viran täyttää kaupunginhallitus. Enää eivät siis kaupunginvaltuutetut valitse viranhaltijaa.
Ja sitten vielä se valitsijoihin liittyvä poliittinen kortti? Se on vielä kysymysmerkki. Toivottavasti se sellaiseksi jääkin eikä politiikkaa sotketa tällaiseen henkilövalintaan, vaan pääkaupungin pelastuslaitokselle valitaan johtaja ansioidensa ja pätevyytensä perusteella.
Helsingin pelastuslaitoksen uudella johtajalla on edessään paljon haasteita. Miten ratkeaa hallinto-oikeuteen tehty valitus aluehallintoviraston asettamasta uhkasakosta? Millainen tulee olemaan pelastuskoulun kohtalo vuoden 2023 jälkeen? Millainen tulee, jos tulee, Helsingin sote-maakunnasta, johon pelastuslaitostakin ollaan liittämässä?
Teksti: Esa Aalto