Olli Luukkola työskentelee pelastajana Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella. Hän kirjoittaa erityisesti käytännön työelämästä.
Moni mieltää joulupyhät yhdessäolon ja rauhoittumisen ajaksi, jolloin kiireet pysähtyvät ja kodit täyttyvät iloisesta puheensorinasta. Pelastajan työssä näkee myös sen toisen todellisuuden: toisille juhlapyhät korostavat arjen vaikeuksia ja tekevät niistä entistä näkyvämpiä. Joululle ominainen yhdessäolon teema voi myös lisätä paineita ja tuoda esiin yksinäisyyttä, joka muina aikoina saattaa pysyä taustalla.
Juhlapyhinä esiin nousevat erityisesti tilanteet, joissa ihmiset kamppailevat päihteiden, yksinäisyyden tai mielenterveyden haasteiden kanssa. Olen itsekin joutunut todistamaan hetkeä, kun jouluaattoaamun ensimmäisellä keikalla lähtee toinen vanhemmista putkaan, toinen sairaalaan ja pienet lapset sosiaalityöntekijöiden mukaan. Vaikka nämä hetket kuinka kuuluvatkin työhön, pysäyttävät ne vuodesta toiseen ja antavat erilaista perspektiiviä omaan elämään.
artikkeli jatkuu
Jouluna moni huomaa olevansa ilman tukea, ilman seuraa tai ilman ketään, jolle voisi puhua. Samaan aikaan, kun suurin osa ihmisistä viettää rauhallista juhlaa läheistensä kanssa, toiset käyvät läpi vaikeita hetkiä ja yksinäisyys tuntuu tavallista raskaammalta. Siksi haluan nostaa esiin yksinkertaisen, mutta usein aliarvostetun teon: yhteydenoton. Jos olet jo jonkin aikaa miettinyt, pitäisikö soittaa jollekin ystävälle, sukulaiselle tai tuttavalle, tee se nyt. Lyhyt puhelu tai viesti voi olla toiselle huomattavasti tärkeämpi kuin ikinä arvaatkaan.
”On kuitenkin tärkeää myös muistaa, että todellisuus ei ole vain synkkää.”
Puhelun ei tarvitse olla pitkä tai sisällöltään erityinen. Riittää, että toisessa päässä oleva ihminen tietää jonkun ajattelevan häntä. Alallamme työskennellessä näkee toistuvasti, että sosiaalinen tuki on yksi keskeisimmistä tekijöistä, joka auttaa ihmisiä selviytymään kuormittavista tilanteista. Mikään yksittäinen soitto ei tietenkään ratkaise kaikkea, mutta se voi antaa toiselle voimaa ja katkaista vaikean yksinäisyyden.
On kuitenkin tärkeää myös muistaa, että todellisuus ei ole vain synkkää. Pelastajan työssä tulee kohdattua myös paljon selviytymistä, toipumista, ja tilanteita, joissa apu tulee ajoissa. Monet kriisit ovat ohimeneviä ja monissa kodeissa vaikeudet väistyvät, kun kaikki saavat mahdollisuuden puhua, hakea apua tai vain tulla kuulluksi. Mikään yksittäinen hetki ei kerro koko tarinaa.
Pelastajan näkökulmasta joulupyhät muistuttavat erityisesti siitä, että emme koskaan voi tietää, millaisten vaikeuksien kanssa toiset taistelevat. Siksi meidän täytyy muistaa olla ymmärtäväisiä ja ystävällisiä toisiamme kohtaan. Ehkä sillä onkin lopulta eniten merkitystä, että joku huomaa, eikä kukaan jäisi yksin – ei jouluna eikä sen jälkeen.
Ääni kentältä -kolumni on julkaistu myös Pelastustiedossa 6/2025.
