Pelastustieto blogi 20.7.2026

Kirja-arvio: Raivo ja turhautuminen ruokkivat – Paul Eskelisen uusi ensihoitokirja

Paul Eskelisen Ensihoitajan silmin - ratkaisevat sekunnit -teos kertoo ensihoitajan työstä mutta myös ensihoitotyön historiasta.

Paul Eskelisen Ensihoitajan silmin - ratkaisevat sekunnit -teos kertoo ensihoitajan työstä mutta myös ensihoitotyön historiasta.

Paul Eskelinen tarjoilee ensihoitajan hektisimmistä keikoista kiinnostuneelle yleisölle lisää luettavaa. Viime vuoden (2025) lopulla ilmestynyt Ensihoitajan silmin – Ratkaisevat sekunnit -teos jatkaa siitä, mihin kirjailija jäi saman vuoden alussa julkaistussa esikoisteoksessa Ensihoitajan silmin.

Paul Eskelinen kertoo erityisesti raflaavista ja kiireellisisistä ensihoitotehtävistä, jotka ovat jääneet hänen ensihoitajauraltaan mieleen jotenkin erityisinä. Siten tämä teos ei kuvaa laaja-alaisesti ensihoitotyötä, sillä pääosa ensihoitajan normaalista arjesta koostuu kiireettömistä tehtävistä. Niissä pillit eivät vingu eikä sähköiskuja anneta.

artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenartikkeli jatkuu

Paul Eskelinen kuvaa tehtäviä tarkasti, mutta häivyttää niistä potilaiden ja muiden tapahtumiin liittyvien ihmisten tunnistetiedot. Tehtäviltä nousee esiin ensihoitotyön problematiikka ja päätöksenteko. Välillä tekstissä jäädään pohtimaan tilannetta siltä kantilta, jos olisikin tehty jotakin toisin, mikä avaa lukijalle päätöksentekoa kiireellisessä tilanteessa. Paul Eskelinen sanookin, että se juuri kirjoittamisessa olikin vaikeinta, miten paljon voi rönsyillä, että teksti vielä etenee.
Suoraviivaisempi asioiden kuvaaminen voisi tehdä kertomuksesta dynaamisempaa, mutta Paul Eskelisen tavalla kirjoitettuna tekstiin voidaan tuoda enemmän erilaisia näkökulmia ja nyansseja.
Keikkatarinoista voi löytää myös terveysneuvontaa ja lukija saattaakin hoksata, mistä oireista kannattaa huolestua ja hakeutua lääkärin vastaanotolle tai soittaa ambulanssi. Lukija saa ripauksen tietoa myös siitä, mitä ihmiskehossa erilaisten vaivojen aikana tapahtuu. Eskelisellä on ensihoitajan ja pelastajan työn lisäksi pitkä kokemus myös ensiapukouluttajan työstä.

Kirja koostuu lyhyehköistä keikkatarinoista, joista monet rönsyilevät. Pienen lapsen palovammaa hoitava Paul Eskelinen on saman luvun lopulla palomiehenä savusukellustehtävällä keskellä liekkejä ja savua. Vauvan elottomuudesta kertovassa luvussa kirjailija päätyy ruotimaan suomalaista hätäkeskusjärjestelmää ja jopa sen eroa ruotsalaiseen systeemiin verrattuna. Paul Eskelinen saa kuitenkin rönsyilynsä toimimaan, ja lukijat saavat paljon muutakin tietoa kuin pelkän kuvauksen ensihoitotehtävästä.

Paul Eskelinen käsittelee kirjassaan parin luvun verran ensihoitoon liittyvää historiaa, esimerkiksi minkälaisia vaiheita on käyty läpi, jotta nykyään osataan puhallus-paineluelvyttää tehokkaasti. Vuosisatojen varrella elottomia onkin yritetty auttaa mitä erikoisimmilla kaasujenvaihtomanöövereilla, jopa peräaukon kautta. Puhallustekniikan keksijällä oli lääketieteen koulutus, mutta painelun keksimiseen tarvittiin insinööri.

Kun puhallus-paineluelvytys oli keksitty, norjalainen lelukauppias kehitti laitteen, jolla voitiin harjoitella puhalluselvytystä. Laitetta kehitettiin edelleen ja syntyi Anne-nukke. Anne-nuken kasvonmuotoihin liittyy myytti, jonka Paul Eskelinen yrittää murtaa uudella myytillä. Mikä tarina on tosi, se jää lukijan arvioitavaksi. Myyttien todenperästä riippumatta kirjailija toteaa Anne-nukella olleen merkittävän roolin elvytysopetuksen historiassa.

Paul Eskelinen sanoo olevansa raivoissaan ja turhautunut, kun tunnistaa ensihoitoon liittyviä epäkohtia. Hän näkee, että epäkohdat kumpuavat järjestelmien valuvirheistä. Järjestelmässä työskentelevä Ihminen on usein voimaton, hän vain joutuu noudattamaan siihen luotuja sääntöjä ja ohjeita. Paul Eskelinen haluaa puuttua epäkohtiin, jotta yhä useampi potilas voisi saada yhä parempaa apua. Se piiskaa häntä kirjoittamaan.

234-sivuisen Ensihoitajan silmin – ratkaisevat sekunnit -teoksen on kustantanut Tammi vuonna 2025.

Teksti Marko Partanen
Kuvat Marko Partanen ja Paul Eskelisen albumi

Paul Eskelinen on työskennellyt ensihoitajana, sairaanhoitajana, pelastajana sekä ensiapukouluttajana.

Lue lisää