Mira Leinonen työskentelee pelastusylitarkastajana Etelä-Suomen aluehallintovirastossa. mirafoni112@gmail.com
Hyvinvointialueiden heikkenevästä taloustilanteesta on virrannut tarkennettua tietoa pitkin kesää. Syyskuun alussa suurin hyvinvointialue, Pirkanmaa, ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut, ja samansuuntaista kehitystä on tulossa muuallekin. Lainanottovaltuuksia ollaan laittamassa käytännössä koko valtakunnan osalta jäihin – tämä tarkoittaa sitä, ettei investointeja toteuteta ensi vuonna muualla kuin Pohjois-Karjalassa, kuten Markus Viitaniemi kirjoitti Pelastustiedon numerossa 5/2023.
Kuntien ollessa järjestämisvastuussa pelastustoimesta, oli talousasiat vähän väliä huonossa jamassa eri alueilla. Nyt hyvinvointialueilla huono taloustilanne pakottaa pelastuslaitokset taas uuden eteen: mistä säästetään? Onko keinona taas perinteisesti kieltää ylityöt sekä laittaa hankinnat ja rekrytoinnit jäihin? Vai voitaisiinko yhteishankintoja pelastuslaitosten kesken pohtia yhtenä keinona tehostaa taloutta? Pelastuslaitokset ovat pieniä toimijoita hyvinvointialueilla, ja tarpeet kaluston, toimitilojen ja varusteiden suhteen ovat erilaisia sote-sektoriin nähden.
Yhteishankinnat voivat tuoda pelastuslaitoksille mittakaavaetuja, parempia neuvotteluasemia tavarantoimittajien kanssa ja siten myös edullisempia hintoja. Yhteishankinnoista pelastusalalla on vielä verrattain vähän kokemusta – Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin suurtehopumppu taitaa olla yksi esimerkki tällaisesta yhteishankinnasta. Toisinaan kaverilta saatetaan lainata hankintailmoituspohjaa, mutta sitä hyvin usein muokataan vielä omaksi.
Yhteishankintojen avulla voidaan varmistaa, että eri alueiden pelastuslaitoksilla on käytössään yhteensopivat ja toimivat välineet ja laitteet.
Valtion rahoittaessa toimintaa, on suunta entistä voimallisempi yhteishankintojen suuntaan – tähän kannustaa myös pelastustoimen järjestämislaki. Kun useampi yhdistää voimansa ja tekee hankintoja yhdessä, voidaan saada suurempia tilausmääriä. Sammutusvarusteet yhtenä esimerkkinä pelastusalan tarpeista tulisi olla sellainen, mikä olisi helposti vakioitavissa ympäri Suomea. Yhteishankinnoissa on myös mahdollista vähentää hallinnollisia kustannuksia, kun jokaisen pelastuslaitoksen ei tarvitse erikseen hankintaprosessia vääntää, vaan yhdessä sovituin vaatimuksin ja laatukriteerein kyetään tekemään kilpailutukset ja tarjoajien vertailut entistä paremmin.
Kysymys kuuluukin: onko jokaisella alueella määriteltävä jokaisen ominaisuuden osalta, että millaisia sammutusvarusteita, paloautoja ja venekalustoa hankitaan? Olisiko tässä kenties pelastusalalla mahdollista standardisoida näitä toiminnassamme välttämättömiä elementtejä ja siten yhdenmukaistaa toimintamalleja? Näiden yhtenäistäminen ja varusteiden sekä kaluston standardisointi helpottaa yhteistyötä eri alueiden välillä ja mahdollistaa resurssien tehokkaamman käytön. Yhteishankintojen avulla voidaan varmistaa, että eri alueiden pelastuslaitoksilla on käytössään yhteensopivat ja toimivat välineet ja laitteet. Pelastuslaitosten keskinäisen avunannon suunnittelutyö kattaa tällä hetkellä lähinnä vain naapuripelastuslaitoksien toiminnan – ja toisinaan vaikkapa suuronnettomuusharjoituksissa tai isommilla keikoilla onkin törmätty siihen, ettei kalusto sovikaan yhteen. Voisiko siis entistä laajempi yhteistyö ja yhteishankinnat olla pelastusalan tapa saada aikaan tarvittavia kustannussäästöjä?
Mirafoni on julkaistu Pelastustiedossa 6/2023
