Pelastustieto blogi 17.10.2019

Nyt on tilaisuus läpivalaista valtiovallan johdolla erinomainen kansallinen sopimuspalokuntajärjestelmä

Sopimuspalokuntatoiminnassa on mukana jopa 20000 suomalaista. Kuvassa Hyvinkään VPK harjoituksessa.

Sopimuspalokuntatoiminnassa on mukana jopa 20000 suomalaista. Kuvassa Hyvinkään VPK harjoituksessa.

Sisäministeriö julkaisi eilen tiedotteen – ei ehkä niinkään uutisen – joka oli otsikoitu: ”Sopimuspalokuntien toimintaedellytyksiä vahvistetaan kansallisella yhteistyöllä”.

Jaoimme tiedotteen verkkosivullamme ja sosiaalisessa mediassa. Siellä ehdittiin nopeasti ihmetellä tiedotteen ympäripyöreitä sanoja ja kysyttiin, mitä ne käytännössä tarkoittavat.

Ympäripyöreyksiä siinä toki viliseekin. Vielä ei ole villoja, koska varsinainen työ alkaa vasta 1. joulukuuta. Niitä on viimeistään vuoden lopussa 2023, kun työryhmän toimikausi päättyy. Ainakin työryhmällä on aikaa tehdä työtään. Valmista tulee vasta silloin, kun maassa on jo seuraava hallitus.

Sopimuspalokuntien toimintaedellytysten vahvistaminen mainitaan nykyisen hallituksen ohjelmassa. Niitä pitää ohjelmassa olevan kirjauksen mukaan vahvistaa tunnistamalla sopimuspalokuntatoiminnan nykyiset ja tulevaisuuden haasteet ja erityispiirteet.

Hallitusohjelman kirjausta toteuttamaan aloittava työryhmä on valtavan isojen asioiden äärellä. Se aikoo perata sopimuspalokuntajärjestelmän vahvuudet ja heikkoudet, ja tehdä tarpeellisia esityksiä toiminnan vaatimista kehityshankkeista. Kun niitä aikanaan luetellaan, niistä ei saa puuttua konkretiaa ja niissä ei saa olla ympäripyöreitä lauseita.

Toivottavasti työryhmä pystyy käymään asioita läpi avoimesti ja olemaan myös terveesti itsekriittinen. Nyt on valtiovallan johdolla tilaisuus käydä perusteellisesti läpi erinomaista kansallista sopimuspalokuntajärjestelmää.

Sopimuspalokunnat ovat mittava voimavara suomalaisessa pelastustoimessa. Viimeistään nyt ne pitää nähdä oleellisena osana suomalaista pelastustoimen järjestelmää. Sopimuspalokuntatoiminnan tulevaisuuden tarkasteltu sopii hyvin myös ajankohtaan, jos ja kun pelastustoimi siirtyy lähivuosina uusien maakuntien hoidettavaksi.

Koko toiminnan läpivalaisu on nyt paikallaan tehdä ennakkoluulottomasti. Sen jälkeen voimme saada luettavaksi sellaisia lauseita, joista ympäripyöreys loistaa poissaolollaan.

Suuri on esimerkiksi kysymys sopimuspalokuntatoiminnan turvaamisesta harvaan asutuilla alueilla. Työryhmä lupaa etsiä siihenkin ratkaisuja.

Teksti: Esa Aalto
esa.aalto@pelastustieto.fi

Lue lisää