Johanna Franzén.
Sopimuspalokunnissamme on outo piirre, jota olen jo useamman vuoden ihmetellyt. Ne ovat nimittäin vuonna 2019 ainoa tuntemani suomalainen toimija, joka ilmoittaa julkisesti jakavansa työt sukupuolen perusteella. Palokuntien naisosastoissa harmitellaan sitä, kun väki vanhenee eikä uusia nuoria naisia oikein saada houkutelluksi toimintaan mukaan.
”Hei nuori nainen, haluaisitko tulla mukaan palokuntamme naistoimintaan?”
Miltäs kuulostaa? Siitä vaan nuori nainen naisosastoon mars. Paikkasi on osoitettu. Että tervetuloa vaan palokuntaan. Siltähän se kuulostaa.
Oikeasti suomalaiset sopimuspalokunnathan ovat todella tasa-arvoisia toimijoita. Kauhan varressa viihtyvät sujuvasti myös miehet – samalla kun hälytysosastoissa toimii paljon naisia. Miksi ihmeessä palokunnat siis edelleen haluavat termistössään mainostaa naisten ja miesten töitä erikseen, kun todellisuus ei tätä kuitenkaan vastaa? Tälläkö tyylillä uskotaan palokuntien jäsenmäärien kantavan tulevaisuuteen? Nykyiset naisosastot tekevät tärkeää ja korvaamatonta työtä, jolle ei taatusti löydy nuoria jatkajia, jos termistöä ei uskalleta tai haluta uudistaa oikeasti tasa-arvoiseksi.
Pelastajasta palomieheksi
Myös pelastuslaitosten käyttämä termistö hämmentää, vaikka sitä yleensä ei alamme sisällä huomata – tai haluta huomata. Ennen oli poliisimies, rajamies, sotamies, veturimies, nimismies ja palomies. Nykyään on poliisi, rajavartija, sotilas, veturinkuljettaja, poliisipäällikkö – ja palomies. Kuka ei kuulu joukkoon? Siinä missä sopimuspalokuntien sukupuolittunut termistö on tippunut pahasti muun yhteiskunnan kärryiltä, makaavat sujuvasti samassa ojassa kaverina tällä hetkellä myös pelastuslaitokset.
Pelastusopisto on jo ajat sitten muuttanut tutkintonimikkeen pelastajaksi. Pelastuslaitoksille tullessaan opistolta valmistuneet pelastajat muuttuvat kuitenkin edelleen sukupuolestaan riippumatta palomiehiksi. Asiasta on erittäin vaikeaa avata alan sisällä asiallista keskustelua, koska pelissä on vahvoja tunteita. Moni ei viitsi tai uskalla avata suutaan aiheessa, josta puhumalla taatusti saa hässäkän aikaiseksi.
Teenkin siis jo tässä vaiheessa tunnustuksen: minulle ei ole mitään väliä sillä, vaikka palomiehet olisivat palomiehiä maailman tappiin asti. Asia ei loukkaa mitenkään naiseuttani, haittaa asemaani työyhteisössä eikä edes juuri kiinnosta minua henkilökohtaisella tasolla.
Olennaista on kuitenkin ymmärtää, että tässä ei ole kyse kenenkään yksittäisen henkilön mielipiteestä – ei minun eikä sinun. Kyse on paljon suuremmista asioista.
Maailma muuttuu, pelastusala ei?
Pelastuslaitokset sopimuspalokuntineen yrittävät edelleen vuonna 2019 toisella kädellä selittää olevansa tasa-arvoinen yhteisö mutta toisella kädellä pitävät silti tiukasti kiinni vanhasta sukupuolittuneesta termistöstä, josta muu yhteiskunta ja viranomaiset ovat jo kauan sitten luopuneet.
Ulkopuolisen silmin annamme alastamme ja sen todellisesta tasa-arvosta epäuskottavaa ja ristiriitaista viestiä, joka kyllä huomataan. Kauniit juhlapuheet tai hienot arvot eivät peitä sitä, että todellinen viestimme termistömme kautta on: maailma saa kyllä muuttua, mutta me emme muutu sen mukana.
Sitä viljaa mitä nyt kylvetään, niitetään kymmenen-kahdenkymmenen vuoden päästä pelastusalan rekrytoinneissa, alan vetovoimaisuudessa ja sopimuspalokuntien jäsenmäärässä. Nyt kannattaisi oikeasti miettiä, haluammeko jatkaa porukalla pissimistä omiin muroihimme. Vai joko olisi nähtävissä se päivä, jolloin pelastusalakin huomaisi maailman muuttuneen ympärillään – ja alkaisi oikeasti kääntämään myös termistönsä sen mukaiseksi?
Johanna Franzén
Viestintäpäällikkö
Etelä-Karjalan pelastuslaitos
