Mira Leinonen työskentelee pelastusylitarkastajana Etelä-Suomen aluehallintovirastossa.
Kaksi sopimuspalokuntalaista loukkaantui harjoituksissa. Päällystön edustaja kommentoi välittömästi medialle, että syy löytyi kuljettajasta, jolla oli enemmän intoa kuin ymmärrystä. Pelastaja loukkaantuu vakavasti pelastustoiminnassa. Hänen tapaustaan kerrotaan poliisin tutkivan. Nämä tapaukset ovat tositapauksia, jotka omalta osaltaan kertovat pelastustoimen turvallisuuskulttuurista.
Vakuutusyhtiöt korvaavat vuosittain keskimäärin 450 työtapaturmaa, jotka ovat tapahtuneet pelastustoiminnassa. Puolet pelastustoimen työtapaturmista on tyypillisesti enintään kolme päivää kestäviä, mutta kymmenen prosenttia näistä tapaturmista johtaa yli kuukauden sairauspoissaoloon. Sairauspoissaolon päivähinta on keskimäärin 350 euroa. Kun näitä lukuja pyörittelee, tullaan lopputulemaan, että työtapaturmat maksavat pelastustoimelle paljon – inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan. Toimialan sisäinen turvallisuuskulttuuri kaipaa todellista ryhtiliikettä.
Turvallisuusjohtamisessa esitetään usein niin sanottua jäävuoriteoriaa: jokaista vakavaa tapaturmaa kohden tapahtuu 600 vaaratilannetta. Jotta tapaturmia voidaan ehkäistä, on kaikki tapahtuneet tapaukset tutkittava. Näiden lisäksi ne vaaratilanteet ja niissä havaitut turvallisuuspuutteet on laitettava täytäntöön. Tapaturman tutkintavastuu on linjaorganisaatiolla, ja siinä on keskityttävä syyllisten sijaan syihin.
Reaktiona siilipuolustus
Pelastustoimen tehtäväkenttää pidetään monesti sellaisena, että siihen kuuluu jollakin tapaa riskien ottaminen. Näin asia ei kuitenkaan ole – isobritannialaisen pelastusjohtaja Sabrina Cohen-Huttonin väitöstutkimuksessa pelastustoiminnassa tapahtuvissa tapaturmissa 80 prosenttia johtuu inhimillisestä tekijästä. Erityisesti nämä tapaukset olisivat ennaltaehkäistävissä korkealla turvallisuuskulttuurilla, jossa riskialttiiseen toimintaan puututaan, poikkeamat systemaattisesti tutkitaan ja turvallisuutta johdonmukaisesti johdetaan.
Pelastustoimen on ryhdistäydyttävä koko toimialana tapaturmien tutkinnassa ennen kuin menetämme henkiä työtapaturmissa. Poliisi hoitaa vakavissa tapaturmissa jatkossakin syyllisten etsimisen, mutta keskitytään me syiden etsimiseen ja niiden korjaamisen kautta toimialan kehittämiseen. Tehdään sama kaikkien vakavien onnettomuuksien pelastustoimintaa analysoitaessa.
Tällä hetkellä tunnelma omien loukkaannuttua tapaturmien kohdalla on organisaation täydellinen vetäytyminen siilipuolustukseen. Tämä ei kerro kovinkaan oppivasta organisaatiosta. Ennen kuin tapaturmien tutkinta on pelastustoimessa kunnossa en näe, että voimme mennä vakavalla naamalla isoihin yrityksiin turvallisuusjohtamista auditoimaan – ellemme ole menossa itse sinne oppimaan.
Mira Leinonen
