Väsynyt lanssari -kolumnin kirjoittaja Mats Stenström on isä, poika, veli ja vanhan liiton Florence. Hän kieltää olevansa väsynyt työhönsä, mutta myöntää toisinaan olevansa työvuoronsa jälkeen uupunut.
20 vuotta sitten aloitin blogin kirjoittamisen. Kirjoitin sitä omalla nimellä ja naamalla, pahoittelut siitä. Sisällön pääpainona oli ensihoitajan ammatti. Blogi sai nimeksi Väsyneen Lanssarin Päiväkirja, ja jatkoin sen kirjoittamista viitisen vuotta.
Käsittelin alaa myös hieman poikkeuksellisin keinoin, esimerkiksi tarinalla Puolen Hehtaarin Metsän ensihoitopalvelusta, ja kun muumien talo paloi, poltin oikean lelumallisen muumitalon, joka oli lelupaloautojen ja -ambulanssien ympäröimänä. Otin siitä kuvia blogiini, joka oli suosittu. Löysin lukijoiden joukosta jopa uusia kavereita.
artikkeli jatkuu
Kun halusin tässä kolumnissa käsitellä alaamme kohdistuvia ”sopeuttamisia” edellä kuvatuin keinoin, kaverini muistutti blogissa kirjoittamastani sadusta, jossa Ritari Leukoplast seikkaili ja pelasti. Lyhyen harkinnan jälkeen hylkäsin tämän ajatuksen, koska nykysaduissa pitäisi olla onnellisia loppuja. Prinsessoja ja puolikkaita valtakuntia, tapettuja lohikäärmeitä ja isoja aarteita. Ja vaikka tietenkin toivon moista loppua myös tälle yhteiskunnalliselle kriisille, jossa isoja säästöjä kohdistuu yhteiskunnallisiin kriittisiin toimintoihin sekä eurooppalaiseen ajatusmaailmaan kuuluviin palveluihin kuten julkiseen terveydenhuoltoon, sosiaalitukeen ja koulutukseen, niin en uskaltaisi lyödä siitä vetoa.
Kaikki tämä romuttui viime syksynä.
Olen aina ollut sitä mieltä, että yksi erittäin hyvä asia omassa alassani ja terveydenhuollossa yleensä on se, että hyvälle tekijälle löytyy aina työtä. Kaikki tämä romuttui viime syksynä, jolloin tajusin, että jopa kokeneet ensihoitajat kuten muutkin sote-ammattilaiset voivat saada kenkää taloudellisista syistä. Ja että ensihoitoyksiköitä voidaan lakkauttaa siitä huolimatta, että niitä on perustettu sen takia, että järjestelmä saavuttaisi alueita palvelutasopäätöksen mukaisissa vasteajoissa.
Ymmärrän toki, että meidänkin kaunis kotimaamme käy läpi taloudellisesti haastavia aikoja. Ymmärrän senkin, että menoja olisi syytä tarkistaa. Mutta olen vilpittömästi sitä mieltä, että rajut säästötoimet muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollossa, koulutuksessa ja sosiaaliturvassa johtavat tulevaisuudessa yhä isompiin rahamenoihin ja ongelmiin.
En vastusta yksityistä sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Mutta näen sen täydentävänä kumppanina, enkä pääasiallisena toimijana. Keskeiset ja kriittiset palvelut tulee olla julkisesti tuotettuja, koska toiminnan päätavoitteena pitää olla mahdollisimman hyvä hoidon laatu saatavilla olevilla resursseilla, eikä taloudellisen voiton tekeminen osakkeenomistajille. Esimerkiksi Yhdysvaltojen terveydenhuolto on hyvin pitkälti yksityisesti tuotettu, mikä on tutkitusti maailman kallein ja tehottomin terveydenhuoltojärjestelmä. Se ei todellakaan johdu potilaiden puutteesta.
Tiedostan, että tämän kolumnin loppuosa on todennäköisesti jossain määrin provosoiva. Se ei ollut vahinko. Prove me wrong.
Teksti Mats Stenström
